Maku

Miten saan pizzasta täydellisen rapean kotiuunissa?

KuvatSatu Nyström
4.12.2016

Kysymys:

Kuinka pizzaan saadaan kotona rapea pohja? Kiertoilma/tavallinen uuni? Minkälaisella tasolla/pannulla? Millä lämmöllä, kuinka kauan ja millä uunin korkeudella?

Vastaus:

Meillä on hyviä uutisia: rapea pizzapohja onnistuu myös kotiuunissa!

Kuumenna tyhjä pelti uunissa ennen paistamisen aloittamista. Laita siis pelti sellaisenaan uuniin ja säädä uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Tee sillä aikaa pizza leivinpaperin päälle paistovalmiiksi.

Vetäise sitten pizza leivinpaperin avulla kuumalle pellille. Pelti tekee pohjalle saman kuin kuuma kivialusta, eli paistuminen alkaa saman tien.

Pizza kannattaa paistaa mahdollisimman kuumassa uunissa. Jos pizza on ohut, 250 astetta on yleensä hyvä lämpötila. 225 taas on parempi, jos taikinassa on paljon täytettä tai pohja on paksumpi. Näin pizzaa voi paistaa hieman kauemmin. Jotkut paistavat pohjaa muutaman minuutin ilman täytteitä, täyttävät sitten ja paistavat loppuun.

Keskitaso on paistamiseen hyvä, koska siinä sekä pohja paistuu että juusto paahtuu herkulliseksi. Jos paistat liian lähellä uunin alavastuksia, saat rapean pohjan mutta pinta voi jäädä valjuksi. Korkeassa lämpötilassa on erityisen tärkeää, ettei pizza paistu liian ylhäällä tai alhaalla, jolloin kärähtämisriski on suuri.

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa sinulle! Tässä myös mainio pizzapohjaohje, jos innostut kokeilemaan :) Kuvan herkkupizzan ohjeen löydät täältä.