Suomalainen ruoka on minulle itseisarvo mutta ei itsestäänselvyys. Lapsena olen saanut kasvaa maaseudulla ja siellä asun nytkin. Ruoan alkulähde on minulle tuttu, siksi suhdettani ruokaan määrittelevät vuodenkierto ja satokaudet. Oripäässä takapihallamme on perunamaa ja naapurissa ylämaankarjan kasvatustila. Koen suunnatonta iloa oman maan antimista ja lähiruoasta.

Olen tuhat rautaa tulessa -tyyppi. Harvoin olisi edes aikaa tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan. Liedellä kattilat kiehuvat yli, kun unohdun tekemään jotain muuta – katsomaan lasten touhuja tai vastaamaan työviesteihin. Oripään-kotimme keittiössä on uudenaikaisen lieden lisäksi puuhella. Opettelin sen käyttöä paistamalla pikkulättyjä. Lopputuloksena oli hirveä käry, huutavat palohälyttimet ja pelästynyt itkevä lapsi.

Aikaa ruoanlaitolle on vain viikonloppuisin. Sunnuntaisin valmistan jotain, mistä syömme alkuviikonkin aterioilla. Teen tavallista kotiruokaa, kuten liha-makaronilaatikkoa, uunilohta tai nakkikeittoa. Keittoja syömme paljon. Koko perheen suosikki on lohikeitto. Kermaisen täyteläinen keitto on herkkuruoka, jota tehdään viikonloppuisin ajan kanssa. Lapseni ovat siitä erikoisia, että pitävät kasviksista, joten kurkkua, paprikaa ja porkkanaa kuluu. Toki joskus haemme pizzat, poikkeamme hampurilaiselle tai oma illalliseni kuittaantuu ruisleivällä. Työni takia arki ja vapaa ovat meillä todella erilaisia.

Olen kova leipomaan. Tiukan työputken jälkeen hemmottelen perhettäni usein korvapuusteilla. Käyttämäni resepti ei ole salaisuus vaan jauhopussin kyljestä napattu, mutta kaksi kikkaa minulla on: taikinassa en käytä kananmunaa ja täytteeseen laitan aina oikeaa voita.

Leipoessani otan aina esiin isoisäni aikoinaan isoäidilleni tekemän puisen leivinalustan, jota säilytän keittiönkaappien päällä. Alusta tuli talon mukana, kun muutin perheeni kanssa isovanhempieni vanhaan kotitaloon. Iästään huolimatta alusta palvelee edelleen hyvin ja suojaa leivottaessa pöytää sotkulta ja naarmuilta.