Upea ympäri vuoden! Talvella Ninan ja Lassen puutarhassa nousevat päärooliin muodokkaat havut ja niitä säestävät talventörröttäjät

Nina ja Lasse Rihun puutarha Kymenlaakson Pilkanmaalla on kokenut kylmän yön aikana muodonmuutoksen, kun pehmeä pakkaslumi on peitellyt mustan maan. Lukuisat havukasvit näyttävät siltä kuin ne olisivat saaneet päälleen kunnon tupsauksen tomusokeria. Matalalta paistava joulukuun alun aurinko korostaa entisestään niiden muotoja. Yhä kukkiva yksinäinen syysasteri on talvisessa maisemassa kuin väärästä taideteoksesta.

Vastasatanut ensilumi on onneksi kevyttä ja irtonaista, joten siitä ei ole haittaa puuvartisille kasveille. Jos taivaalta olisi tullut painavampaa tavaraa, Ninalla olisi jo kiire kiertää ympäri puutarhaa harjan kanssa.

– Se on äkkiä tehty, kun ripsauttelen lumet pois puiden ja pensaiden päältä, etteivät ne repeile tai katkea. Varsinkin paakkuinen lumi on paha juttu.

Täyteen mittaansa kasvaneet havut ovat Rihujen puutarhan peruselementit. Ninan kainalossa on yorkshirenterrieri Martta, Lassen sylissä silkkiterrieri Kerttu.

Kolmeksi palloksi muotoiltu tuija on talvipihan katseet keräävä koriste.

Syyshortensioiden hauraan läpikuultaviksi kuihtuneet kukat jäävät koristamaan puutarhaa talveksi. Osa niistä säilyy kevääseen asti.

Havukasvit – katajat, tuijat, pihdat, männyt sekä erilaiset kuuset – ovat Ninalle ja Lasselle sydämen asia. Vanhimmat niistä eli komeat kartiovalkokuuset ovat kasvaneet paikoillaan jo 1980-luvun lopulta lähtien. Nina istutti ne melkein heti sen jälkeen, kun perheen uusi omakotitalo oli valmistunut. Häntä huoletti pitkään, että hidaskasvuiset, muutaman kymmenen sentin korkuiset taimet jäisivät jalkoihin kolmen pojan pihaleikeissä.

– Muistuttelin heitä varmasti kyllästymiseen asti, että niitä pitää varoa, hän nauraa.

– Eiväthän kartiovalkokuusemme alkuun näyttäneet oikein miltään, mutta nykyään ne ovat tärkeä osa puutarhan ilmettä, Lasse sanoo.

Kartiovalkokuusten edessä kasvava purppuraheisiangervo ‘Little Devil’ säilyttää koristeellisen tummanpunaiset lehtensä pitkälle talveen. Oikealla edessä on pilarikuusi ‘Cupressina’.

Kotimaiset, puhalletut lasipallot ovat paikoillaan ympäri vuoden. Ne ovat täysin umpinaisia, joten ne kestävät hyvin pakkastakin.

Nina työstää kahdesta pienestä tuijan taimesta muotopuita. Isoin ”tikkukaramellituija” on ostettu valmiina. Köynnöskaarta koristavat ’Charles’- ja ’Huldine’-kärhöt.

Vaikka havukasvit ovat olleet puutarhan pääkasveja alusta asti, Nina ja Lasse kertovat, että eivät he tulleet ensin edes ajatelleeksi niiden kaikkia hyviä puolia, kuten sitä, että ainavihannat kasvit tuovat puutarhanäkymiin vehreyttä talvellakin, kun kaikki muut värit ovat hiipuneet. Tai sitä, että havujen graafiset muodot nousevat aivan erityisellä tavalla esiin, kun muuten on paljasta.

Kartiovalkokuusten lisäksi monet muutkin puutarhan havukasveista ovat luonnostaan kasvaneet linjakkaan näköisiksi keiloiksi, kuuliksi tai pylväiksi. Osa taas on saanut nykyisen ulkomuotonsa Ninan hyppysissä. Säännöllisellä saksimisella taimista saa näyttäviä yksirunkoisia katseenvangitsijoita, mutta se vaatii aikaa ja taitoakin. Nina kertoo työstäneensä joitakin muotopuita vuosia, ennen kuin ne näyttivät hänen silmiinsä hyvältä, koska havuja ei voi leikata paljon kerralla.

Nina on leikannut myös 30-vuotiaita vuorimäntyjä keveämmiksi. Polun reunalla kasvaa keijuangervoja. Etualan pikkupuu on riipparaita ’Kilmarnock’.

Sisääntuloa kehystää kartiovalkokuusten rivistö sekä kaariportti, jossa kasvaa alppikärhö ’Willy’. Metsämännyn juurella on pieniä kääpiövuorimäntyjä.

Purppurapeikonpähkinän kiharat oksat tulevat talvella parhaiten esille. Ninaa harmittaa, että koristeellinen taimi tuli istutettua niin, ettei se näy sisälle.

Kallionauhuksen kukista jää talveksi hauskat pompulat. Kesällä se on mainio perhoskasvi.

Yleisesti ottaen havulajien paras leikkausaika on alkukeväällä ennen kuin niiden kasvu alkaa, mutta poikkeuksellisen hyvin leikkausta sietäviä tuijia, katajia ja marjakuusia voi muotoilla muulloinkin. Nina leikkaa vain viileinä poutapäivinä, kun pihkavuoto on vähäisintä.

Sakset pelastivat myös vanhan marjakuusen, jonka Rihut olivat aikoinaan saaneet Ninan äidiltä tupaantuliaislahjaksi. Taimesta oli kasvanut niin suuri, että sen oksat kaartuivat kulkureitin ylle. Talvisin sillä oli pahana tapana humpsauttaa lumikuormansa Ninan niskaan, kun hän lähti aikaisin aamulla töihin.

– Lopulta kyllästyin siihen ja pyysin Lassea leikkaamaan pensaan matalammaksi. Onneksi hän ei sahannut sitä, koska pian näin puutarhalehdessä ”parsakaalipuun”, marjakuusen, jonka oksien rungot oli leikattu paljaiksi ja latvat muotoiltu pallomaisiksi. Nykyään marjakuusi on minusta kaunis talvellakin.

Nina on yhdistellyt havuihin pensaita ja perennoja, mutta viime vuosina hän on vähitellen alkanut karsia niitä pois. Tarkoituksena on, että rakkaille havuille jäisi kasvutilaa eivätkä puutarhan tarkoin harkitut näkymät menisi umpeen. Jäljelle jäävät lajit, jotka näyttävät kauniilta ympäri vuoden. Hortensioiden kuivuneet kukkatertut, kärhöjen siemenpallot, pallo-ohdakkeet ja muut pystyssä töröttävät perennat sekä koristeheinät tuovat puutarhaan silmäniloa talvellakin.

Etupihan rinteen pengerrykseen käytetyt jyhkeät kivipaadet ovat peräisin tontilla aikoinaan olleen talon kivijalasta. Edessä vasemmalla on vanha marjakuusi, jolle Nina on leikannut uuden ilmeen.

’Purpurascens’-elefanttiheinä tekee hienot kukkaröyhyt. Lajike on osoittautunut kestäväksi Rihujen puutarhassa.