Liina Lehtlan puutarhan runsaat kasviryhmät ovat suuria, näyttäviä ja taitavasti rytmiteltyjä. Tallinnan laitamilla, Harku-järven lähistöllä sijaitsevan modernin omakotitalon ympäriltä löytyy noin 150 erikoista havukasvia, toinen toistaan jännittävämpiä pensas- ja puulajikkeita sekä lukuisia perennojen hienoja ja harvinaisiakin muotoja.

Esimerkiksi kivikkopenkin paraatipaikalla kukkii komeana valkoisena soihtuna kirjavalehtinen ’Color Guard’ -jukka (Yucca flaccida), toisaalla ruusu ’Novalis’, jonka täyteläisten kukkien väri muistuttaa mustikkamaitoa. Liina on metsästänyt monet puutarhansa taimista virolaisista erikoiskasvitaimistoista ja tuonut niitä ulkomailta työ- ja lomamatkoilta.

Viimeistellyn ja eksoottisen kasvirunsauden keskellä yllättää, että itse asiassa istutusalueiden väleissä polveileva nurmikko on Liinan mielestä ehdottomasti puutarhan kallein ja eniten työtä teettävä osuus.

– Olen kastellut sitä ja puhdistanut tuntikausia rikkaruohoista. Silti, kaikesta vaivasta huolimatta, nurmikkomme ei ole kovin hyväkuntoinen, korkeintaan keskinkertainen. Meillä on yksinkertaisesti sille liian kuivaa.

Vaikka puut ja muutenkin runsas kasvillisuus ovat reilussa kymmenessä vuodessa muokanneet ennen niin tuulisen ja avaran paikan pienilmastosta suotuisamman, suurin haaste on yhä sama – Lehtlojen puutarhassa on poikkeuksellisen kuivaa. Lähellä sijaitseva mäki ja meri vaikuttavat niin, että sadepilvet useimmiten kiertävät sen.

Liina kertoo monesti kateellisen haikeana katsovansa, kuinka vain muutaman sadan metrin päässä sataa, mutta oma puutarha pysyy rutikuivana. Ja jos pisaroita joskus taivaalta heltiääkin, kosteus hulahtaa huokoisesta maasta nopeasti läpi. Sinänsä muheva multakerros on vain 40–50 senttiä paksu, sen alla maa on pelkkää hiekkaa, vanhaa merenpohjaa.

– Jos olisin ymmärtänyt olosuhteemme paremmin heti alkuunsa, en olisi hankkinut esimerkiksi hortensioita lainkaan, kuivuuteen sopeutuvat havukasvit ja happomarjat sopivat tänne paljon paremmin. Vedenpuutteen vuoksi vuoksi kaikki myös kasvaa meillä kovin hitaasti. Sen ainoa hyvä puoli on, että rikkaruohotkaan eivät juuri kukoista.

Liina ja Andres Lehtla ostivat omakotitalotontin vuonna 2008. Seuraavana vuonna alkoivat itse suunnitellun kodin rakennustyöt. Silloin Lehtlat myös istuttivat tontille ensimmäiset kasvit. Liina muistelee, että intoa oli alkuun enemmän kuin taitoa. Heistä kummallakaan ei ollut mitään kokemusta puutarhan perustamisesta.

Aiemmin pariskunta oli asunut kerrostalossa, jossa heillä oli vain 20-neliöinen kattoterassi. Liina oli kuitenkin aina harrastanut huonekasvien hoitamista ja perehtynyt kasviensa ominaisuuksiin. Nyt hän alkoi yhtä suurella innolla opiskella puutarha-asioita kirjoista ja lehdistä sekä käydä puutarhatapahtumissa ja taimistoilla, kuten monen suomalaisenkin puutarhaharrastajan tuntemassa Nurga Puukoolissa, joka on erikoistunut havukasveihin.

Ensitöikseen Liina alkoi miettiä, millaisia näkymiä hän haluaisi katsella uuden kodin suurista ikkunoista. Puutarhassa pitäisi niiden vuoksi olla jotakin nähtävää ympäri vuoden. Keväällä katseenvangitsijoina toimivat värikkäät sipulikukat, syksyllä vuorossa ovat ruskaväreissä leiskuvat lehdet ja havut, joiden vihreät vivahteet tuntuvat vain syventyvän sitä mukaa, kun muut puutarhan värit hiipuvat ja katoavat lopulta kokonaan. Polut kaartuvat pehmeästi niin, ettei koko puutarhaa näe kerralla. Ne syntyivät samalla, kun Liina hoiti lapsia kotona.

Perheeseen syntyi kuuden vuoden aikana kolme lasta, lisäksi Liinalla on aikuinen poika.

– Suunnittelin linjoja, kun hyssyttelin lasta vaunuissa pihalla. Kun vauva lopulta nukahti, aloin kaivaa maata.

Kun tontille vaakaan asennettu maalämpö saatiin paikoilleen, Liina ryhtyi istuttamaan puita, sillä niiden kasvaminen kestäisi muita kasveja kauemmin. Lehti- ja havupuut sekä näyttävät pensaat ovat yhä Liinan luottolajeja. Niiden tehtävä on tuoda tasamaalle muotoja, korkeuseroja sekä kontrastia muille kasveille. Samalla ne tarjoavat myös suojaisia pesä- ja piilopaikkoja pikkulinnuille ja muille puutarhan eläimille.

– Puutarhamme on paras paikka myös lasten kuurupiiloleikeille ja muille pihapeleille. Täällä saattaa kirmata kymmenenkin lasta yhtä aikaa. Monilla naapuruston pihoilla kasvaa vain nurmikkoa, eikä niillä ole välttämättä yhtään puuta.

Seuraavassa rakennusvaiheessa Liina täytti puiden ja pensaiden välit koristeheinillä ja kuivuutta kestävillä perennoilla, kuten kurjenmiekoilla, päivänliljoilla ja mehikasveilla. Yllättävän monet lajit tottuvat hänestä hyvin kuiviin oloihin. Hänen ihanteenaan ovat hollantilaisen Piet Oudolfin suunnitelmat, joissa luonnonkasveja muistuttavat kuivan paikan perennat ja koristeheinät sekoittuvat toisiinsa unenomaisesti.

– Haluan, että kasveja on paljon ja mahdollisimman erilaisia. Ainoastaan kesäkukkia kartan, sain niiden huoltamisesta tarpeekseni, kun asuimme kerrostalossa. Neuvostoaikana meillä ei ollut suuria valikoimia, mutta nyt kaupoista saa mitä tahansa. Pidän epätavallisista muodoista ja väreistä, kuten keltaisista ja kirjavista lehdistä. Sellaisista piirteistä, joista joku toinen saattaa miettiä, että onko kasvi edes ihan terve. Minun silmissäni ne näyttävät muita kiinnostavimmilta.

Kasvit on istutettu tiheästi, jotta maan vähäinenkään kosteus ei haihtuisi ilmaan. Liina jakaa taimia vasta sitten, kun niillä näyttää olevan oikeasti ahtaat paikat. Kaikki kasvit eivät ole puutarhan karuissa oloissa viihtyneet, mutta toisaalta sinnikkäät yritykset ovat tuoneet myös yllättäviä onnistumisia. Puutarhassa kukkii nykyään 65 ruusulajiketta, vaikka Liina vältteli niitä pitkään ajatellen, että ne olisivat paikkaan liian vaateliaita. Kosteudesta pitävät hemlokitkin ovat menestyneet puutarhassa yllättävän hyvin, ja hiekkapitoinen maa helpottaa monen aran lajin talvehtimista.

Koska kukkapenkkejä on helpompi hoitaa kuin nurmikkoa, Liina muokkaa niitä koko ajan suuremmiksi. Nurmiala hupenee muiden kasvien tieltä pienemmäksi ja pienemmäksi, vaikka sen eteen on nähty aikoinaan eniten vaivaa.

Uudistukset vaativat kuitenkin aikansa, sillä kasvien keskeinen harmonia on Liinalle herkkä asia.

– Kauneus on minulle kaikkein tärkeintä. Vaikka kuinka suunnittelen etukäteen uudelle kasville paikan, taimi saattaa lopulta päätyä aivan muualle. Usein kuljen ruukun kanssa pitkin puutarhaa ja kokeilen, mihin se sopisi. Saatan tarkkailla taimea jopa vuoden verran ennen kuin olen tyytyväinen ja istutan sen maahan.