Petrin ja Maijan pallomainen kasvihuone saa ohikulkijatkin pysähtymään – "Niin sopivan päätön idea, että pitihän se toteuttaa!"

Petrin ja Maijan pallomainen kasvihuone saa ohikulkijatkin pysähtymään – "Niin sopivan päätön idea, että pitihän se toteuttaa!"
Vantaalla asuvat Petri ja Maija Mäntykivi rakensivat trampoliinin vanhalle paikalle näyttävän, geodeettisen kupolin mallisen kasvihuoneen. Ainutlaatuisessa kasvihuoneessa kasvaa jo muun muassa tomaatteja ja limepuu!
Julkaistu: 28.7.2021

Petri ja Maija, upea kasvihuoneenne valmistui kesäkuun alussa. Miten idea syntyi?

Sen paikalla oli aikaisemmin trampoliini. Kun lapset kasvoivat, trampoliini sai lähteä ja tila oli täytettävä jollain. Pallottelimme ideaa kasvihuoneesta vuoden verran. Lopulta päädyimme googlettamaan pyöreitä kasvihuoneita ja Googlesta löytyi geodeettisen kupolin mallinen kasvihuone, joka näytti juuri passelilta meidän pihaamme. Se oli niin sopivan päätön idea, että pitihän se toteuttaa!

Tadaa, valmista on!

Miten rakensitte kasvihuoneen?

Löysimme netistä sivuston, jonka avulla pystyi laskemaan pyöreän kasvihuoneen osien pituuksia. Kolmiokehikot on tehty siperianlehtikuusesta. Päädyimme käyttämään päällysteenä pleksiä, josta leikeltiin sopivat palat kolmioiden sisälle. Saumat vedettiin umpeen saumaussilikonilla.

Kuinka paljon kasvihuoneen rakentamiseen meni aikaa? Entä rahaa?

Suunnitteluun meni aikaa noin kuukausi ja itse rakentamiseen kului aikaa noin pari kuukautta. Rahaa kasvihuoneeseen paloi noin 1500 euroa. Summaan on laskettu mukaan kaikki materiaalit, mukaan lukien kasvihuoneen alla olevat kivetykset ja hiekka.

Mitä kaikkea kasvihuoneessa kasvaa? Entä millainen piha teillä on?

Kasvihuoneessa kasvaa erilaisia tomaatteja, paprikaa, munakoisoja ja myös yksi limepuu. Tämä on ensimmäinen kokeilu ja katsomme sen perusteella, mitä ensi vuonna laitetaan kasvamaan. Istutuslaatikot on tehty itse, ja ne mukailevat kasvihuoneen muotoa. Olemme myös tehneet kasveille alta kastelevan kastelujärjestelmän, jonka ansiosta voimme lähteä viikoksi mökille, eivätkä kasvit kärsi helteilläkään.

Itse tehdyt viljelylaatikot mukailevat kasvihuoneen muotoa. Laatikoissa kasvaa muun muassa tomaattia ja paprikaa.

Olemme asuneet kuusi vuotta tässä talossa ja piha alkaa olla vihdoin valmis. Tähän asti kesät ovat olleet melkoisia työleirejä. Tämä on ensimmäinen kesä, kun pihasta voi vihdoin nauttia. Lähtökohtanamme on ollut laiskan puutarhurin versio, eli olemme pyrkineet tekemään pihastamme helppohoitoisen.

Millaisia kommentteja olette saaneet kasvihuoneesta?

Monet pihan ohi kävelleet kulkijat ovat jääneet katselemaan sitä, ja he ovat myös kysyneet vinkkejä vastaavanlaisen rakentamiseen. Julkaisimme kuvan kasvihuoneesta myös Facebookin Puutarhaideat-ryhmässä. Ajattelimme, että joku saattaisi kuvasta tykätä, mutta yllätyimme täysin, kun ensimmäisen päivän aikana meni jo tuhat tykkäystä rikki!

Petrin ja Maijan upea kasvihuone kerää ulkoilijoiden huomiota.

2 kommenttia