Tunnista puita lahottavat käävät
Piha ja puutarha
Tunnista puita lahottavat käävät
Pakurikääpä, arinakääpä ja muut käävät muodostavat puun pinnalle selvästi havaittavaa sienikasvustoa. Käävät tarttuvat useimmiten jo valmiiksi heikentyneisiin puihin.

Pakurikääpä

Tuntomerkit: Hyvin yleinen koko maassa. Esiintyy koivussa, harvoin lepissä, pihlajissa ja raidassa. Kuolleeseen puuhun kasvavia itiöemiä näkee harvoin. Ne muodostavat kerroksen tuohen ja puun väliin. Sienirihmastosta muodostuvan mustan, hiilimäisen ja lohkeilevan pakurin sen sijaan huomaa helposti. Sienitauti on hidaskasvuinen ja aiheuttaa pehmeää valkolahoa. Laho tulee pintaan vain pakureiden kohdalla. Lahopuualue yltää muutaman metrin pakurin yläpuolelle.

Lahon eteneminen: Tarttuu itiöiden avulla puusta toiseen oksa- ja runkohaavoista sekä pakkashalkeamista. Tappaa puun vähitellen. Puu voi katketa erityisesti kohdasta, jossa pakureita kasvaa lähekkäin ympäri runkoa tai jossa pakuri on vanha ja iso, vähintään 2–3 nyrkin kokoinen.

Vaahterankääpä

Tuntomerkit: Koko maassa esiintyvä sydänpuun lahottaja. Vaahterankääpää voi tavata myös muun muassa pihlajalla, koivulla ja tervalepällä. Pienet, monivuotiset valkoiset itiöemät muodostuvat rungon uurteisiin, oksa- ja runkohaaroihin ja joskus maan rajaan tiheiksi limittäisiksi rykelmiksi. Niiden päälle muodostuu vähitellen sammalpeite.

Lahon eteneminen: Pääsee puuhun haavojen ja halkeamien kautta. Puu kykenee rajaamaan lahon sydänpuuhun, paitsi oksien kohdalta sieni pääsee pintapuuhun. Tällaiset oksat repeävät herkästi, jos niiden päälle tulee painoa, kuten märkää lunta. Laho tekee etenkin runkohaarasta heikon ja repeämisalttiin. Latvan keventäminen ja latvustuenta voivat antaa vanhalle puulle lisää elinaikaa.

Arinakääpä

Tuntomerkit: Koko maassa esiintyvä monimuotoinen valkolahottajakääpä, joka voi kasvaa lähes kaikilla lehtipuilla, sekä kuolleessa että elävässä puussa. Itiöemä on puumaisen kova ja tiukasti kiinni. Ensimmäisinä vuosina se on puolipallomainen. Aluksi yläpinta on kanelinruskea, mutta se harmaantuu ja halkeilee vanhetessaan ja muuttuu lopulta melkein mustaksi. Alapinta on kova, sileä ja kanelinruskea. Malto on kovaa ja ruskeaa.

Lahon eteneminen: Pääsee puuhun haavojen kautta. Laho alkaa sydänpuusta, missä se voi säilyä pitkään. Tuolloin latva näyttää terveeltä. Laajetessaan se voi levitä rungonpintaan saakka ja ylös isoihin oksiin. Tällöin murtumisvaara on suuri.

Lehtipuu- ja hedelmäpuukoro

Tuntomerkit: Ensimmäiset oireet ovat punaruskeat laikut lehtiarpien ja leikkaushaavojen ympärillä. Laikut laajenevat, jolloin kuoreen tulee halkeamia ja kuori näyttää turvonneelta. Laikkujen yläpuolella oleva oksanosa kuolee. Haavan ympärillä voi nähdä useita rengasmaisia kalluskasvustoja.

Lahon eteneminen: Sieni-itiöt leviävät sekä sateen että ilman mukana. Laho etenee puussa hitaasti. Suuret, koron heikentämät oksat voivat olla repeämisalttiita. Omenapuun koro leviää helposti naapuripuutarhasta toiseen. Jos huomaat sienitaudin oireita oksissa varhaisessa vaiheessa, leikkaa tautiset oksat ja polta ne. Vaarana kuitenkin on, että sieni pääsee puuhun leikkaushaavojen kautta.

Kuhmukääpä

Tuntomerkit: Esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa sekä paikoin Oulussa saakka, lähinnä pajuilla, pähkinäpensaalla, tervalepällä, tuomella ja pihlajilla. Rungonmyötäinen kova valkolahottajakääpä on aluksi ohut, mutta vanhemmiten se muuttuu paksuksi ja ojennetun hauiksen muotoiseksi kasvustoksi. Kanelinruskean käävän pillistö on hyvin pientä.

Lahon eteneminen: Kasvaa pystyyn kuolleissa oksissa, mutta myös elävissä oksissa ja rungonosissa. Lahottaa oksia tai haaroja koko leikkauksen alalta. Tappaa latvaoksia, mutta yleensä ei koko puuta. Suurten oksien puutteessa latvasta voi kuitenkin tulla epäsäännöllisen muotoinen ja muun muassa tuulille altis.

Lattakääpä

Tuntomerkit: Tavataan koko maassa, yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy monella lehtipuulla yleensä elävien puiden tyvessä sekä kannoissa ja kaatuneissa rungoissa, joskus oksanarvissa. Suureksi kasvava itiöemä on kiilamaisen tai laakean muotoinen. Pinta on himmeä, nahanruskea tai ruskehtavan harmaa, alta valkoinen tai harmahtava. Sisältä kääpä on pehmeä ja punaruskea. Alapintaan tehty raapaisu muuttuu ruskeanmustaksi. Itiöemän ympäristöön leviää ruskeaa itiöpölyä.

Lahon eteneminen: Pääsee puuhun haavojen kautta. Lattakääpä aiheuttaa puuromaista valkolahoa puun tyveen ja lahottaa juuret pehmeiksi. Lopulta koko rungon leikkaus on laho, jolloin puu voi kaatua. Loppuvaiheessa vaurio näkyy myös latvakasvun heikkenemisenä.

Lue lisää:

1 kommentti