Kasvien talvivauriot
Piha ja puutarha
Kasvien talvivauriot
Talvi aiheuttaa kasveille paljon vioituksia, mutta vuodenaika myös suojaa monilta pahoilta taudeilta ja tuholaisilta. Talvivauriot iskevät herkimmin hedelmä- ja lehtipuihin sekä perennoihin.

Olosuhteet vaikuttavat
- Kasvien kannalta parasta on, että maa jäätyy ensin ja vasta sitten sataa suojaava lumikerros. Viime vuosina olemme kuitenkin oppineet, että on varauduttava hyvin monenlaisiin sääilmiöihin.
- Syystalvella, kun puut valmistautuvat talveen, normaali puu siirtää veden ja ravinteet juuristoon suojaan kevättä varten. Jos sääolot ovat vaihtelevat, puun talveen asettuminen häiriintyy ja vettä jää kuoren alle nilaan. Kun ensimmäiset kovat yöpakkaset tulevat, kuoren alla oleva vesi jäätyy ja kuoren ja nilan solut rikkoutuvat.
Näin vahingot ilmenevät
- Näkyvimmät talvivauriot tulevat usein hedelmäpuihin. Keväällä vioitus näkyy kuoren halkeamina ja mustuneena runkona.
- Vioittuneeseen runkoon tulee myös helposti sienitauteja, jotka lisäävät vioituksen aggressiivisuutta. Ongelmaa esiintyy kaikilla lehtipuilla, ja useimmat hedelmäpuulajikkeet voivat saada pakkasvaurioita talvella.
Vaarassa ovat
- hedelmäpuut
- lehtipuut
- perennat
- nurmikko.
Suositeltavat torjuntamenetelmät
- Lisää arimmille perennoille katetta, joka suojaa juuristoa pahimmilta pakkasilta. Myös havut suojaavat kuivattavalta viimalta.
- Hedelmäpuiden pakkashalkeamia on vaikea torjua. Hyvässä kunnossa ja kasvussa oleva puu on vastustuskykyisin.
- Pieniä pakkashalkeamia puut kestävät, mutta isot ja toistuvat halkeamat heikentävät merkittävästi puun kasvukuntoa.
Talvivaurioiden ennaltaehkäisy
- Vältä typpeä sisältävien lannoitteiden käyttöä elokuusta lähtien, sillä typpi viivyttää tuleentumista. Fosfori sen sijaa vahvistaa talvehtimista. Kesän aikana kasvien on hyvä saada hivenravinteita, joita on niin eloperäisissä lannoitteissa kuin kivennäislannoitteissakin.
- Varmista, että maan vesitalous on kunnossa eikä vesi jää talvella seisomaan kasvien juurelle.
- Jätä lokakuussa nurmikon viimeinen leikkaus tekemättä, jotta nurmiheinät saavat rauhassa vaipua talveen. Liian pitkä kasvusto altistaa lumihomeelle, mutta liian lyhyeksi leikattu nurmi saa helposti paleltumavioituksia ja jää keväällä laikkuiseksi.