”Muutin 16-vuotiaana siskoni Vivianin kanssa opiskelija-asuntoon Beirutiin. Myös Tony asui siellä veljensä kanssa. Hän oli 20-vuotias ja täydellinen vastakohtani. Tony oli jo silloin vakava ja kypsä mies. Minä olen kuin perhonen, vähän hullu ja aina pitämässä hauskaa. Tony oli ensirakkauteni. 

Libanonissa oli käyty sisällissotaa monta vuotta. Äitini päätti, että meidän tyttöjen olisi parasta muuttaa Suomeen, koska isämme asui täällä. Menimme ensiksi Kyprokselle ja tulimme Suomeen, kun täytin 18 vuonna 1989.

Yhteys Tonyyn katkesi. Ei silloin ollut mahdollista soitella kuten nyt. Elämäni jatkui.

Kävin välillä Libanonissa, mutta en halunnut ottaa Tonyyn yhteyttä. Tuntui paremmalta helliä muistoja ajatuksissani. En tiennyt, että hän odotti paluutani kahdeksan vuotta.

Menin naimisiin suomalaisen miehen kanssa ja sain tyttäreni Natalien. Erosimme, mutta olin onnellinen. En kaivannut uutta suhdetta. Minulle riitti hyvin se, että sain olla äiti Natalielle.

Yksitoista vuotta sitten sain viestin: ’Hyvää syntymäpäivää, toivon sinulle kaikkea hyvää. TB.’ Lähettäjän numero oli libanonilainen. Soitin heti ja kysyin, että onko siellä minun Tonyni. Hän vastasi: ’Always. Aina sinun.’

Aloimme soitella. Tony kertoi, miten onneton oli ollut lähdettyäni ja kuinka hän edelleen kaipasi minua. Noiden puheluiden aikana tajusin, että olin jättänyt taakseni ihmisen, joka rakastaa minua yli kaiken. Tony kertoi antaneensa vanhimmalle pojalleen nimen nuoruutemme yhteisen lempielokuvan mukaan, koska se muistutti häntä minusta.

Tony pyysi minua muuttamaan Libanoniin. En voinut lähteä Suomesta, koska meillä on mieheni kanssa yhteishuoltajuus. Niin

Tony jätti kaiken ja tuli luokseni yhden matka­laukun ja sydämensä kanssa. Tämä on ainoa kohta elämässäni, jossa tunnen olevani pahis. On ikävää, että Tonyn avioliitto särkyi.

Alku oli vaikea. Emme olleet koskaan asuneet yhdessä. Suomalaisen miehen kanssa olin kaivannut enemmän läsnäoloa, tiivistä perhettä. Libanonilaisen miehen kanssa tajusin olevani suomalainen nainen, joka ei kysele lupia ja tekee päätöksensä itse. Se oli kulttuurisokki meille molemmille. Huusimme, kiroilimme ja puhuimme asiat halki.

Nyt meillä on yhteinen bistro, ja olemme yhdessä aina: kuin toistemme varjot, samassa rytmissä. Yhdessä työskenteleminen on aivan kamalaa mutta ihanaa. Välillä huudamme toisillemme keittiössä, ja sitten menen hymyilemään asiakkaille. Elämämme on kuin oopperaa, yhtä dramaattista. Kerran Tony suuttui niin, että lähti kesken lounasajan ulos. Minä sanoin asiakkaille, että pieni ongelma vain. Seuraavana päivänä kaikki oli taas kunnossa. Tony on sellainen puupää, niin lojaali, että rakastaa minua varmasti loppuelämänsä. Kun näen, miten hän katsoo minua, mietin, olenko jotenkin noitunut hänet. Niin paljon Tony minua rakastaa.”

”Muistan jokaisen yksityiskohdan ajasta, jonka vietimme Maggien kanssa Beirutissa. Hän oli niin kaunis ja tykkäsi hullutella.

Maggien tapaaminen muutti koko elämäni suunnan. Libanonissa oli sota, ja olin päättänyt lähteä Saksaan jatkamaan opintojani. Maggien takia päätin jäädä Beirutiin.

Ymmärrän, miksi Maggien piti lähteä. Ajat olivat vaikeat, oli pommituksia ja muutenkin vaarallista. Ajattelin, että voin ehkä seurata häntä myöhemmin. Mutta libanonilaisten oli tuohon aikaan todella vaikea saada viisumia. Maggie pääsi Suomeen, koska hänen isänsä asui täällä.

Yhteydenpito oli vaikeaa. Puhelua piti odottaa tunti, joskus kolmekin, eikä yhteys silti aina onnistunut. Sitten Maggie meni naimisiin.

Yritin rakentaa tulevaisuuden toisen naisen kanssa, mutta kaksikymmentä vuotta Maggie oli aina mielessäni ja sydämessäni. En kertonut kenellekään, että vanhemman poikani nimi muistutti minua elokuvasta, jota katselimme aina Maggien kanssa, kun olimme tosi nuoria.

Tapasimme vuosien varrella kerran, kun Maggie oli käymässä Libanonissa. Sen vierailun jälkeen lähetin hänelle syntymäpäivä­onnittelun.

Maggie soitti minulle viestin saatuaan. Aloimme puhua kaikesta. Ajoin pitkin Liba­nonin vaarallisia vuoristoteitä asiakkaalta toiselle ja saatoin pitää neljä tuntia linjaa auki Suomeen. Kävimme läpi kaiken: menneen, nykyisen elämämme, ongelmamme ja tule­vaisuutemme. Sitä jatkui kaksi vuotta.

En ollut onnellinen avioliitossani ja päätin erota. Minun tulevaisuuteni oli Maggien kanssa. Rakkauttani häneen ei voi kuvailla. Ilman häntä olen sokea.

Niin muutin Maggien luo. En Suomeen, vaan Maggien luo. Sillä, missä hän asuu, ei ole minulle merkitystä, kunhan olemme yhdessä.

Maggie on ollut hyvä minulle. Kun minulla on syntymäpäivä, toivon, että hän ostaa jotain itselleen. Se on paras lahja minulle. En ole koskaan halunnut muuta kuin hänen rakkautensa. Olen kuitenkin saanut paljon enemmän, yhteisen kodin ja työn.

Olen suora ja rehellinen mies, joka tekee kovasti töitä eikä juuri vitsaile. Maggie osaa pitää hauskaa, nauraa ja elää täysillä. Hän on kuin tuli, joka loistaa ja erottuu joukosta. Olin kaivannut sitä entisessä elämässäni.

Toisinaan olemme kuin Israel ja Palestiina. Toinen heittää kiven, ja toinen hyökkää lastilla takaisin. Keittiössä yritän keskittyä työhöni, ja Maggie pyörii ympärillä sotkemassa. Siitä huolimatta rakastan kaikkea hänessä.”*

Ihailen... Maggie: Tony on oma MacGyverini, joka osaa niin putki- kuin sähköhommat. Tony: Ihailen kaikkea Maggiessa. Kun hän innostuu, hän alkaa toteuttaa ideaansa ja saavuttaa tavoitteensa melkein aina.

Yhteinen tähtihetki... Maggie: Kun täytin 17, Tony antoi minulle lahjaksi kellon. Se oli kallein koskaan saamani lahja. Tiedän, että Tony oli joutunut säästämään sitä varten kauan. Tony: Tuo sama hetki on myös minun tähti­hetkeni. Se, että näen Maggien onnellisena, tekee minutkin onnelliseksi.

Kaksois­olento... Maggie: Kun olen hänelle vihainen, Tony muistuttaa dobermannia. Hänessä on myös vähän seksikästä italialaista gangsteria. Nuorena hän näytti Bruce Springsteeniltä. Tony: Maggieta ei voi verrata keneenkään. Hän on upea omana itsenään.

Bravuuri… Maggie: Tony on suojelijani. Hänen seurassaan tunnen aina olevani turvassa. Tony: Hmm... Tätä en voi sanoa ääneen.

Tämä vaihtoon­ pliis... Maggie: Tonyn pitäisi totella minua paremmin! Hän on sellainen puupää, jonka mieltä ei voi muuttaa. Tony: Haluaisin vaihtaa vain yhtei­sestä menneisyydestämme sen, että päästin hänet menemään.