”Harrastin lapsena pitkänmatkanjuoksua. Kun lähdin koulujen välisiin kilpailuihin, isäni muistutti aina, että tärkeintä ei ole matka vaan vauhti, jolla sen juoksee.

Olisin halunnut päästellä heti täysillä kohti maalia, mutta pitkällä matkalla sitkeys ratkaisee. Ei saa hämääntyä, vaikka muut juoksevat alussa ohi. Kun maltoin odottaa, jäi loppuun voimia, joilla kiihdyttää mitalisijalla maaliin.

Isäni ei tiedä, että olen soveltanut hänen oppiaan monta kertaa myöhemminkin työssäni psykoterapeuttina, kouluttajana ja kirjoittajana sekä omassa elämässäni.

Minulta kysytään usein vinkkejä pitkään, onnelliseen parisuhteeseen. Ei sellaisia pikakikkoja ole olemassakaan. Pitää olla sitkeä. Kaikkien asioiden ei tarvitse ratketa juuri nyt, eikä koko ajan voi olla mukavaa tai tuntua hyvältä. Pariterapia on pitkäjänteistä työtä sen eteen, että lopulta suhde muuttuu oikeasti paremmaksi.

Sama pätee lasten kasvatukseen. Onhan se työlästä neuvotella kurahousujen pukemisesta kerta toisensa jälkeen, mutta lopulta homma sujuu, ja lapsi on oppinut matkan varrella monta muutakin asiaa. Se, että pääsee lopulta maaliin asti, on paljon merkityksellisempää kuin vauhti, jolla matkan taittaa.

Omassa elämässäni tapahtuu juuri nyt paljon asioita. Lapset ovat pieniä, kirjoitan kahta tietokirjaa ja tarjolla on hirveän mielenkiintoisia töitä. On osattava ajatella, ettei kaiken tarvitse tapahtua juuri nyt. Asioita voi tehdä myös peräkkäin, yhden kerrallaan.

Pelkässä flow-tilassa ei voi elää. Palkinto tulee lopulta, monien hikisten hetkien kautta.”

Juttu on julkaistu Kotivinkissä tammikuussa 2015.