
Koreografi Jari Saarelaisen ja yrittäjä Mika Tuomolinin remontoima vanha puutalo Espoon Muuralassa keräsi suurimman äänisaaliin MTV:n Suomen kaunein koti -ohjelman katsojilta. Äänestystulos selvisi kauden viimeisessä jaksossa tiistaina 14. marraskuuta 2023. Katsojien suosiosta kisasi kymmenen kotia.
Voittajakoti on noin vuonna 1926 valmistunut omakotitalo, jossa on sata neliötä kahdessa kerroksessa. Huvilamainen rakennus sijaitsee vehreällä puutarhatontilla.
Esittelyjaksossa asukas Jari kuvasi heidän tyyliään leikkisäksi ja taloa eräänlaiseksi aikuisten leikkimökiksi. Yleisön lisäksi talo ja sen sisustus hurmasivat myös ohjelman tuomariston.
Katsoimme sarjan voittajakodin esittelyjakson yhdessä Avotakan ja Meillä kotona -sivuston sisustustoimittajan Anna Aromaan kanssa. Hän sanoo, että Jarin ja Mikan puuhuvilassa on jotain samaa kuin Peppi Pitkätossun Huvikummussa. Molemmissa on iloisen värikäs tunnelma, ja molemmat ovat niin sisältä kuin ulkoa asukkaidensa näköiset.
Anna kiinnittää huomiota siihen, että Jari ja Mika ovat sisustaneet ilon kautta.
– Se näkyy erityisesti värivalinnoissa. Pihalta voi astua suoraan lasikuistilla seisovan ruokapöydän ääreen ja istahtaa sen turkooseille pinnatuoleille. Sama välimerellinen väri toistuu yläkerran oleskelutilan kalusteissa. Tässä kodissa on kesä myös marraskuussa.
Mikä sitten juuri tässä kodissa vetosi äänestäjiin? Anna arvelee, että kodikkaasta puutalosta välittyy nostalgista turvallisuuden tunnetta, jota ihmiset kaipaavat erityisesti epävarmassa maailmantilanteessa.
– Värikäs koti ja rehevä piha inspiroivat luovuuteen ja vahvistavat ajatusta siitä, että sisustamista ei kannata ottaa liian vakavasti. Optimistisen tunnelman kruunaavat rönsyilevät viherkasvit.
Anna kiinnittää huomiota myös kodin käytännöllisyyteen. Se näkyy esimerkiksi siinä, että lasikuistin ruokailutilasta on suora yhteys bistro-tyyliseen keittiöön.
– Hyvin jäsennellyn keittiön kaapistoissa ja niemekkeessä on reilusti säilytystilaa. Pieni olohuone taas vaikuttaa avaralta, koska siellä on vaaleat kalusteet ja suuri pyöreä matto.
Kalustuksessa on otettu hyvin huomioon kodin mittasuhteet, Anna Aromaa sanoo.
– Valitut huonekalut ja ilmavat riippuvalaisimet sopivat pieniin huoneisiin. Olohuoneen vanhaan, kunnostettuun puukaappiin piilotettu televisio ja itse tehdyt, tilaa avartavat ikkunanpokapeilit ovat mainioita sisustusideoita myös pieneen kaupunkikotiin.
Anna Aromaa mainitsee myös paikan, jossa asukkaat ovat hänestä nähneet erityistä vaivaa ja osoittaneet kekseliäisyyttä.
– Yläkerran oleskelutilan päiväpeti ja vierasvuode on rakennettu oivaltavasti seinäsyvennykseen, joka olisi mataluutensa takia hukkatilaa. Makuuhuoneen samettinen, korkea sängynpääty taas saa tilan vaikuttamaan korkeammalta kuin se on.
Entä näkyykö voittajakodissa jokin asia, joka on nyt nousussa sisustuksessa?
– Kylpytilan sisustaminen yhdellä jalokivivärillä keitaaksi, jossa voi tuntea olevansa viiden tähden hotellissa, Anna sanoo.
Myös saunarakennuksen vihreäksi laatoitettu suihkutila on hänestä huikea.
– Se on malliesimerkki siitä, miten rohkea värivalinta vaikuttaa kohottavasti arkisen tilan tunnelmaan.
Sisustustoimittaja kiittää myös voittajakodin hyvin jäsenneltyä, rehevää pihaa, joka tuo lisätilaa asumiseen.
— Orgaaninen aurinkoterassi sekä ruokailuryhmälle pyhitetty terassi ovat kesäisin kodin kakkosolohuoneita.
1920-luvulla rakennettu talo sopii Annan mukaan luontevasti omalle paikalleen. Myös talon harmaa väri sopii hänestä naapuritalojen neutraaleihin väreihin. Pihan kukkaistutusten värit hehkuvat komeasti harmaata rakennusta vasten.
Suomen kaunein koti 2023 -ohjelman voittaja palkitaan 10 000 eurolla
- Suomen kauneimman kodin tittelistä kisasi jälleen 30 kotia eri puolilta Suomea.
- Tuomareina toimivat tuttuun tapaan sisustustoimittaja Hanna Sumari, sisustusarkkitehti Tero Pennanen ja arkkitehti Sini Rainio.
- Tuomaristo valitsi ehdokkaista finaaliin kymmenen kotia, joista yleisö äänesti voittajan. Voittaja palkitaan 10 000 eurolla.
Voittajakoti esiteltiin sarjan jaksossa 10. Jakson voi katsoa MTV Katsomosta.
Osa jutun kuvista (Satu Nyströmin ottamat) on julkaistu alun perin vuonna 2021, kun Avotakka vieraili Jarin ja Mikan kotona.