
Vihepiha vieraili Jarin ja Mikan puutarhassa kesällä 2023.
Tässä tarinassa ei pitänyt käydä näin, mutta niin vain satavuotiaasta puuhuvilasta Espoossa tuli Jari Saarelaisen ja Mika Tuomolinin koti kuutisen vuotta sitten.
– Lähdimme vähän huviksemme katsomaan myynnissä ollutta taloa, vaikka meillä ei missään nimessä ollut tarkoitus muuttaa näin kauas Helsingin keskustasta. Etupiha oli villiintynyt, ja talo näytti vähän surulliselta, mutta talon takana oleva kaareva parveke jäi mieliimme. Pian aloimme haaveilla, kuinka ihanaa siellä olisi nauttia aamupalaa. Se oli sitten menoa, Jari kuvailee.
Nykyään Jarin ja Mikan talo puutarhoineen on monelle tuttu tänä vuonna ilmestyneestä Talosta kodiksi -kirjasta sekä sosiaalisesta mediasta. Jarin ylläpitämällä Kotiografi-tilillä on Instagramissa 25 000 seuraajaa, Tiktokissa hieman vähemmän.
Yllättävään muuttopäätökseen vaikutti lopulta sekin, että vanhasta kodista parin matkaan lähti myös läheiseksi tullut naapuriperhe. Vanhan talon suuresta tontista lohkaistiin noin puolikas, jolle naapurit rakensivat uuden omakotitalonsa. Talojen väliin jäävälle yhteiselle alueelle tehtiin molempien perheiden käyttöön pihasauna porealtaineen ja nuotiopaikkoineen.
Jari ja Mika remontoivat talonsa lattiasta kattoon. Puutarhanhoito alkoi raivaustöillä ja rinteen pengertämisellä. Tontilla kasvaneita pensaita ja pihapuita säästettiin kuitenkin mahdollisimman paljon, sillä ne tuovat puutarhalle näkösuojaa ja ovat pariskunnalle tärkeiden pikkulintujen pesäpaikkoja.
Puutarhan takalaita rajautuu kevyenliikenteen väylään, sen toisella puolella on koulu. Koulupihalta kantautuvat lasten ja leikkien äänet ovat Jarista ja Mikasta mukava mauste puutarhan äänimaailmaan, mutta rajalle istutettu aidanne antaa suojaa ohikulkijoiden katseilta.
Tontin toisella laidalla kulkeva vanha syreeniaita on Jarille myös nostalginen muisto lapsuudenkodista Porvoon vanhassakaupungissa. Hän kertoo hakeneensa lapsuudesta tuttua tunnelmaa myös saunamökille johtavalle polulle.
– Muistan yhä sen hauskan kutkuttavan fiiliksen, kun heinät hipelöivät paljaita sääriä saunapolulla. Tämän vuoksi teimme kulkureitistä niin kapean, että sen varrelle istutetut kuunliljat, kurjenpolvet ja liljat viistävät kulkijan jalkoja.
Mikä: Jarin ja Mikan puutarha Espoossa
Vyöhyke: 1b
Koko: 750 neliötä
Maa: Kallioinen ja hiekkapitoinen, penkkeihin lisätty runsaasti multaa.
Erityistä: Naapurien kanssa yhteinen pihasauna ja nuotiopaikka.
Tarina lapsuuden saunapolusta kuvaa hyvin koreografina ja kirjoittajana työskentelevän Jarin tapaa suunnitella puutarhaa. Hän ajattelee pihanäkymiä kuin saman tarinan eri lukuina, joissa rytmit ja tunnelmat vaihtelevat luontevasti. Tärkeintä ovat kauneus sekä oikeanlainen, satumainen ja kepeä tunnelma, käytännöllisyys tulee vasta jossakin kaukana perässä.
– Faktahan on, että aika vähän me oikeasti loikoilemme noissa pation aurinkotuoleissa, mutta jo se, että ne ovat siinä ja niissä voisi istua, luo levollista tunnelmaa. Me molemmat teemme tosi paljon töitä ja olemme kiireisiä, mutta aina täällä puutarhassa irrottautuu arjesta ja rauhoittuu.
Jari kertoo olevansa tyytyväinen, että he tekivät Mikan kanssa heti alussa puutarhan perusrakenteet kuntoon. Ne ovat hänestä kuin järkevät raamit, vaikka muuten puutarhan tekeminen ei olekaan kovin suunnitelmallista, enemmänkin se on intuitiivista, hauskaa leikkiä.
Talo ja puutarha kuuluvat Jarin mielestä niin vahvasti yhteen, että niissä pitää olla ehdottomasti samaa henkeä. Sievän vanhan puuhuvilan maailmaan sopii romanttinen kukkatarha, modernin linjakkaaseen kivitaloon hän valitsisi aivan muuta.
Mikan kunnostamissa ja rakentamissa talon edustan paraatipenkeissä päärooleissa vuorottelevat ensin tulppaanit, sitten sormustinkukat ja loppukesällä liljat. Ne kaikki kukkivat hailakan violetteina tai vaaleanpunaisina. Perennojen lisänä puutarhassa on runsaasti myös kesäkukkia, sillä ne ovat helppo tapa muokata puutarhan ilmettä uudeksi. Kukkivina hankitut kesäkukat tekevät myös alkukesän näkymistä värikkäitä. Aivan viime aikoina hempeän harmoniseen värimaailmaan on tullut lisää sävyjä.
– Meille tulee lempikukkakaupastamme kestotilauksena kotiin kerran viikossa kukkakimppu. Sitä kautta olen oppinut erilaista värinkäyttöä, ja yhtäkkiä puutarhaan on alkanut tulla esimerkiksi keltaista, vaikka olin aina inhonnut sitä.
Toinen yllättäjä on suklaakosmos, jonka tummaa olemusta Jari aiemmin vierasti. Nykyään se tekee hänestä juuri sopivan säväyksen jättiverbenojen keskellä. Uudet värikokeilut näkyvät myös pienessä jyrkkäkattoisessa kasvihuoneessa, jossa edelliset asukkaat viljelivät tomaatteja. Jaria hyötyviljely ei inspiroi, joten hän on rakentanut paikasta itselleen kukkia pursuavan mietiskelypaikan.
Useimmat uusista taimista ovat peräisin nettikaupoista. Jarista on kätevää, että kasvit toimitetaan suoraan pihaan, eikä puutarhamyymälöissä kiertelyyn ole oikein aikaakaan.
– Siemenkylvöt tuntuvat vaikeilta, koska olen tosi kärsimätön. En oikein jaksaisi odottaa, että kasvu alkaa. Tänä vuonna tosin kylvin kokeeksi ruiskukkia, ja niiden kasvun seuraaminen tuntui kivalta. Ehkä ensi vuonna kylvän jotain muutakin.
Jarin vinkit kaupunkipihaan
1. Jaottele osiin
Puutarha tuntuu paljon kiinnostavammalta, kun sen jakaa useiksi, toisistaan poikkeavaksi kokonaisuuksiksi. Korkeuserot tai suuret kasviryhmät jakavat tiloja luontevasti, hienovaraisemmin alueita voi erottaa vaihtelemalla rakenteiden materiaaleja.
2. Irrottele kukilla
Yksivuotiset kesäkukat ovat helppo keino tuoda lisää väriä, muotoja ja vaihtelua puutarhaan. Niiden avulla voit myös testata itsellesi uusia värejä.
3. Tee talon tyyliin
Parhaimmillaan puutarha ja talo muodostavat eheän kokonaisuuden, joten niiden tulisi puhua samaa visuaalista kieltä.
4. Kutsu eläimet kylään
Tarjoa linnuille ja siileille rauhallisia pensaikkoja, joista ne löytävät suojaisia piiloja ja pesäpaikkoja.