Ehkä tunnistat sen tunteen. Olet jo muutaman minuutin purrut hammasta, kun teini tölvii ruokapöydässä. Joskus ärtymystä aiheuttaa puoliso, joka sanoo jotain väärää, joskus koira, joka sattuu tielle.

Sitten napsahtaa. Taulut tärisevät, kun karjut, minkä kurkustasi kykenet. Nyt **....** riittää! Ja sitten kaduttaa. Kuulivatko naapuritkin? Huutaako kukaan muu järkevä aikuinen tällä tavalla?

Huutaa, ja totta puhuen ehkä loppujenkin pitäisi, sanoo psykologi, ylemmän erityistason kognitiivinen psykoterapeutti Katja Myllyviita. Hän on huomannut, että kulttuurissamme on hyväksytympää olla passiivis-aggressiivinen kuin mesota. Suomeksi sanottuna: vittuilla saa, rääkyä ei.

– Olen aivan eri mieltä! Onko se niin vaarallista, jos huutaa? Siten mieltä painanut asia tulee sanottua suoremmin. Äänenkäyttö on keino ilmaista vihaa kehon avulla. 

Vihan ilmaiseminen on kulttuurinen asia. Suomalaiset ovat tottuneet hillittyyn käytökseen. Perheissä raivoa näytetään eri tavoin, kiivaista sanaharkoista päivien mykkäkouluihin. Yhteistä on, ettei kukaan halua olla julkisesti se tyyppi, joka hermostuu niin, että paistinlasta lentää läpi asunnon.

Viha on tärkeä tunne. Se antaa ihmiselle voimaa puolustaa itseään ja hänelle tärkeitä ihmisiä, ja sen avulla huolehdimme omista rajoistamme. Viha on kuitenkin voima, jota täytyy osata käyttää oikein. Kuvittele, että olet pyrkimässä bussiin, mutta joku tukkii tiesi. Ärtymyksesi kasvaa, mikä antaa äänellesi voimaa ja painokkuutta: anteeksi, väistäisittekö hieman. Saat kiinnitettyä toisen huomion. Hän väistää, sinä ehdit bussiin eikä kukaan pahoita mieltään.

Tutkimuksista tiedetään, että vihan patoaminen on haitaksi terveydelle. Äärimmäiset väkivallan teot tehdään silloin, kun ihminen on pitkään yrittänyt vaientaa vihantunteitaan. Kukaan ei voi peitellä raivoaan loputtomiin.

Eikä raivo tarkoita kaikenkattavaa tunnetta epäoikeudenmukaisuudesta vaan arkisia hetkiä, kun inhottaa ja ärsyttää. Vihaa sekin.

Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen meistä alkaa lopulta riehua väkivaltaisesti, vaikka purisi hammasta päivästä toiseen. Mutta vihan tukahduttaminen voi aiheuttaa muutakin: masennusta, ihmissuhteiden rikkoutumista, yksinäisyyttä, menetettyjä työmahdollisuuksia. Vihan tukahduttavat ihmiset ovat alttiimpia sydän- ja verisuonitaudeille. Jos vihan patoaminen ei ole hyväksi meille, miten sitä pitäisi purkaa?

Kahden tuolin väliin on kahlittu vaakatasoon kankainen nyrkkeilysäkki. Jari Koponen ottaa pehmustetun mailan käteensä, hengittelee korostuneesti ja pyörittelee hetken hartioitaan. Maila nousee ylös, ja sitten mäjähtää.

Yksi, kaksi, kolme.

Koponen on työnohjaaja ja yhteisöpedagogi, joka on työskennellyt lastensuojelussa, nuorisotyössä ja kouluissa. Hän on huomannut, että viha on tunteena pelottava ja hankala, joten hän vetää Keravalla vihakoulutuksia. Ryhmässä tutustutaan omaan vihan tunteeseen ja opiskellaan vihan kesyttämisen taitoa.

Yksi Koposen metodeista on toiminnallinen vihatyö, jossa esimerkiksi lyödään nyrkkeilysäkkiä. Moni meistä käyttää kikkaa arjessa: potkii ilmaa ryhmäliikuntatunnilla tai pilkkoo saunapuita, kun olo on hankala.

Mutta kannattaako raivon fyysinen purkaminen? Uudet tutkimukset nimittäin osoittavat, että vihainen käyttäytyminen vain lisää vihan tunnetta. Kun aiemmin ajateltiin, että vihan purkaminen vaikkapa juuri nyrkkeilysäkkiä hakkaamalla auttaa pääsemään siitä eroon, nykyisin tiedetään, että siitä voi olla päinvastoin haittaa. Mäiskiminen kyllä vähentää kehon jännittyneisyyttä, mutta siihen liittyvä helpottuneisuuden kokemus vain vahvistaa vihaista käyttäytymistä. Olo on jälkikäteen syyllinen ja hallinnan tunne hukassa.

Koponen on samaa mieltä. Siksi hän painottaa, ettei mailaa ja säkkiä pidä kaivaa esiin kotioloissa. 

– Oleellista on, että läsnä on osaava ihminen, jonka kanssa vihan voi kohdata turvallisesti. Silloin tuntee tulevansa hyväksytyksi ja voi huomata, että vihakin on vain tunne, joka ei välttämättä vie mihinkään, Koponen sanoo.

Vihaa voi opetella kesyttämään itsekseenkin. Katja Myllyviita sanoo, että jotta vihaa voi käsitellä, se täytyy ensin tunnistaa. Nykyvanhemmat kuulevat jo neuvolassa, miten lapselle on hyvä sanoittaa tämän tunnetiloja: näytätpä sinä väsyneeltä, äiti näkee, että sinua kiukuttaa.  Useimpien omat vanhemmat eivät aikoinaan saaneet samoja oppeja, ja nyt moni meistä ei edes tunnista vihaansa.

Myllyviita antaa esimerkin: jos töissä olo on koko päivän nihkeä eikä asiaa saa purettua, tunnetila seuraa mukana. Kotona olo on jännittynyt ja stressihormonit koholla, joten mies saa kuulla lojuvista tavaroista ja sotkuisesta kämpästä. Sitten harmittaa, kun ilta meni tiuskiessa.

– Viha on tunne, jota ei voi työntää pois. Se löytää aina lopulta tiensä ulos ja voi purkautua väärissä tilanteissa ja vääriin kohteisiin, Myllyviita sanoo.

Kun tunnet ärtyväsi, pysähdy hetkeksi ja yritä tunnistaa, mikä tunteen aiheuttaa. Myllyviidan mukaan vihan taustalla on lähes aina lievempiä tunteita: epävarmuutta, ulkopuolisuutta, kateutta, häpeää. En saanut kutsua työkavereiden pikkujouluihin – tuntuupa inhottavalta!

– Vihan tarkoitus on saada pysähtymään, jotta saat kiinni omista tarpeistasi. Usein ne eivät ole helppoja asioita sanoa ääneen. Kuten pikkujouluesimerkissä: miksi ette kutsuneet minua mukaan, minulle tuli ulkopuolinen olo.

Puoliso jättää taas tekemättä oman osuutensa kotitöistä, muttet saa sanottua mitään. Helpompi tässä on itse siivota, ei taas jaksaisi nalkuttaa.

Kuulostaako tutulta? Koposen vihakoulutuksien suurin ryhmä ovat kiltit naiset, jotka pötköttävät muiden tallottavina vuodesta toiseen. He hukuttavat jatkuvasti omat tarpeensa muiden vaatimusten edessä.

– Vihan tunnistaminen on oikeastaan omaksi itseksi tulemista. Että kykenen kunnioittamaan sekä itseäni että muita, jotta en loukkaa toisia tai suostu muiden kynnysmatoksi, Koponen sanoo.

Hän tietää, ettei kilttiä auta, jos käsketään olemaan napakampi. Pahimmassa tapauksessa kiltti ihminen vain lamaantuu pelosta.

– Terve jämäkkyys lähtee siitä, että ihminen oppii kuuntelemaan omia pelkojaan, Koponen sanoo.

Mitä kiltti oikeastaan pelkää, kun ei saa avattua suutaan? Ihmissuhteiden katkeamista, sanoo Myllyviita. Että tuo toinen ei halua enää olla kanssani ja jään yksin. Kumppani lähtee kävelemään, ystävä katkaisee välit tai täti jättää ulkopuolelle suvun tapaamisista.

Mutta jos mieltä vaivaavista asioista ei sano, ne jäävät kytemään ja aiheuttamaan katkeruutta, mikä taas johtaa siihen, että voi olla vaikea päästää toista lähelle.

– Luulemme, että tulemme hyväksytyiksi, kun menemme toisen pillin mukaan. Ihmissuhteista tulee kuitenkin syvempiä, kun ilmaisemme niissä omia tarpeitamme. Avoimuus on käden ojennus toiselle: olen tässä täysillä mukana, Myllyviita sanoo.

Liika kiltteys voi kääntyä itseä vastaan. Kun harjoittelee koko elämänsä sivuuttamaan vihaiset tunteensa, ohittaa samalla itsensä. Tunnottomuuden tilaan itsensä ajanut ihminen masentuu helposti.

Suunsa avaamista voi harjoitella. Kaiva muististasi jokin tilanne, jossa sinua ärsytti muttet saanut sanottua mitään. Mitä nyt sanoisit, jos voisit? Älä syyttele vaan käytä minä-lauseita: Minusta tuntuu, minä haluaisin. Tulevia kohtaamisia voi simuloida samaan tapaan. Ajattele ajatustesi ilmaisemista liimana, joka lujittaa parisuhdetta. Seuraavana päivänä tekee taas mieli kaivautua toisen kylkeen, kun lojuvat tiskit eivät ärsytä.

Jos harmituksen kohde taas on työ tai siihen liittyvät ihmissuhteet, pyydä tapaamista pomon kanssa. Jos juttelu tuntuu vaikealta, kirjoita sähköposti.

Koponen muistuttaa, että kun vastassa on oman vihansa kanssa tasapainossa oleva esimies, tämä kykenee kuuntelemaan alaistensa mieltä painavat asiat. Jos tapaaminen päättyy siihen, että pomo kuuntelun sijaan alkaa pitää puhuttelua, vastassa saattoikin olla aikuinen lapsi.

– Silloin voi miettiä, pitääkö minun olla tässä työpaikassa? Jos vaihtaminen ei onnistu, täytyy miettiä keinot, miten voi jatkaa työssä niin, että tulee asian kanssa toimeen. On turhaa odotella esimiehen muuttumista, Koponen sanoo.

Kiltteys ja raivoaminen eivät sulje toisiaan pois. Kun on vaikka koko päivän kuunnellut asiakkaiden valittamista kassalla, kuppi voi kaatua nurin kotona. Menee vain sadasosasekunti, ja löydät itsesi kiljumasta lapselle, ettei äidin puhelimeen saa koskea.Apua, lapseni menee takuulla rikki tällaisen äidin takia!

Myllyviita toppuuttelee: huutaminen ei ole ideaali, muttei se kaada maailmaa. Voit pyytää anteeksi ja kertoa, että hermosi ovat tänään kireällä mutta se ei ole lapsen vika.

– Kun hermostuit lapselle, mallinsit hänelle yhtä tapaa osoittaa vihaa. Huutaminen on reaktio, mutta se ei ole vaarallista eikä tarkoita sitä, että äiti hylkää loppupäiväksi. Lapsi voi oppia, että jos hänenkin tavaraansa kosketaan ilman lupaa, hänkin voi älähtää, Myllyviita selittää.

Olisit voinut myös jättää huutamatta. Mutta olisiko seuraus ollut se, että olisit käyttäytynyt loppuillan lasta kohtaan kylmästi? Lapsi alkaisi ajatella, ettei äiti pidä minusta. Sitä vastoin huutamisen sävyttämä tunteenpurkaus liittyi ainoastaan puhelimeen, ei mihinkään muuhun.

– Jos perheessä huudetaan jatkuvasti, ympäristö on turvaton kaikille sen jäsenille. Mutta myös passiivis-aggressiivisuus opitaan kotona. Perheissä, joissa on vaikenemisen kulttuuri, voi kasvaa säikkyjä lapsia, jotka jatkuvasti varmistelevat, onko kaikki hyvin, Myllyviita sanoo.

Temperamenttimme vaikuttaa siihen, kuinka reaktiivisia olemme. Eli kuinka nopeasti mittari heilahtaa nollasta sataan, kun suutumme. Siihen vaikuttavat myös muut seikat: kuinka kiireinen ja stressaantunut on, onko nälkäinen, ovatko kuukautiset alkamassa.

– Mitä temperamenttisempi ihminen on, sitä tärkeämpää on pitää itsestään huolta. Olemme kuin pieniä lapsia: meitäkin pitää muistaa ruokkia säännöllisesti ja panna välillä päiväunille. Naisille ei voi koskaan teroittaa liikaa, että olisimme yhtä armollisia itsellemme kuin ystävillemme, Myllyviita sanoo.

Itsensä kunnioittamista on sekin, että asettaa itselleen terveellisiä rajoja, Koponen ja Myllyviita muistuttavat. Jos tietää ennalta, että tietyt tilanteet pistävät vihaksi, pitäisikö niitä vältellä? Tärkeintä on oppia käsittelemään vihaansa niin, ettei satuta ketään, ei itseään eikä muita.

Jos anopin sanat loukkaavat joka kerta, voisiko puheluun jättää vastaamatta väsyneenä arki-iltana? Soittaa seuraavana päivänä takaisin? Siten kukaan ei huutaisi, kukaan ei tulisi loukatuksi eikä kukaan joutuisi kynnysmatoksi.

1 OTA AIKALISÄ. Kun kiukku tulvahtaa, yritä ehtiä pysäyttää itsesi viideksi minuutiksi, jotta saat kommunikaatiokykysi palautumaan. Tee mieluummin hyviä päätöksiä kuin nopeita päätöksiä. 2 HENGITÄ SYVÄÄN ULOS. Tarvitset vain yhden tietoisen hengityksen, ja ajatukset kirkastuvat taas. Hengitä ulos jännitystä ja sisään rauhaa. 3 HIDASTA TAHTIA. Yritä pysähtyä juuri silloin, kun oikeastaan tekisi mieli toimia pikakelauksella. Hidasta puheesi rytmiä ja laske tietoisesti äänen voimakkuutta, kunnes kuiskaat. Kävele hitaasti ja keskittyneesti. 4 YRITÄ TUNNISTAA TUNTEET, joita tunsit ennen vihaa. Oletko pettynyt tai loukkaantunut? Tunnetko itsesi avuttomaksi, syrjäytetyksi tai ulkopuoliseksi? 5 KOKEILE VAIHTAA NÄKÖKULMAA. Miltä tilanne näytti vastapuolen silmin? Minkälainen päivä hänellä mahtoi olla?

Lue lisää: Katja Myllyviita, Tunnista tunteesi (Duodecim 2016).