
1. Tunnista tapasi
Jos olet päättänyt muuttaa tapaasi, se täytyy ensin tunnistaa. Se voi olla hankalaa, sillä tapa on usein lähes automatisoitunutta toimintaa. Et välttämättä edes huomaa, kuinka usein kaivelet älypuhelintasi. Pyydä apua läheisiltä ja anna heidän narauttaa sinut. Kun olet hapuilemassa kännykkää, maksat euron lomakassaan.
2. Hoida ensin pääasiat
Päätöksiä on vaikea pitää, jos elämäntilanne on huono. Älä silti käytä ongelmia tekosyinä: esimerkiksi liikunta vähentää masennusta. Ajattele siis liikkuvasi mielesi paremmaksi.
3. Nauti palkinnosta
Kukaan ei sitoudu tapaan, joka ei palkitse. Mitä konkreettisempi palkinto, sitä parempi. Aseta välitavoitteita mahdollisimman lähelle. Näin saat positiivisen onnistumisen kierteen. Jos haluat herätä siistiin kotiin ja olette jo viikon siivonneet lelut iltaisin, palkitse koko perhe ravintolaillalla.
4. Mieti maanantaita pidemmälle
Hyväkään motivaatio ei yksin riitä. Moni aloittaa uuden elämänsä aina ensi maanantaina, muttei mieti, mitä tapahtuu keskiviikkona. Jos olet päättänyt lisätä liikuntaa, mieti, miten saat tavan pidettyä myös väsyneenä, lomalla, stressaantuneena ja rankkasateella.
5. Ennusta
Jokainen on elämänsä aikana onnistunut ja epäonnistunut päätöksissään. Muistele, miten onnistuit. Lopetitko vaikkapa tupakoinnin kertalaakista vai vähensitkö hiljalleen? Tästä voit päätellä, miten kannattaa toimia nyt, jos haluat päästä sokerikoukusta. Jätätkö herkut kauppaan vai sallitko pari palaa suklaata silloin tällöin?
6. Kuvittele sopivasti
Päätöksesi muuttaa tavan, ei persoonaasi. Esimerkiksi hoikistuminen ei tuo onnea, rakkautta eikä uutta työtä. Älä lataa liikaa odotuksia, jotta et pety, vaikka onnistut. Jokainen askel oikeaan suuntaan on saavutus.
7. Älä tuomitse itseäsi
Lankesitko kaupoille shoppauslakossa? Älä suotta soimaa itseäsi vaan yritä omaksua myötätuntoisempi asenne itseäsi kohtaan. Jyrkkä hyi hyi -ajattelu ei ohjaa pysyviin muutoksiin, polulta pitääkin voida lipsua. Tärkeintä on löytää takaisin. Turhan paidan voi myös palauttaa.
8. Anna aikaa
Vaikka olisit miten jämäkkä, pysyvä muutos vie aikaa. Ei kannata mitata, että jes, olen ollut puolitoista päivää somelakossa, jos tavoitteena on olla enemmän läsnä lasten kanssa. Uuden tavan oppiminen vie yleensä 4–8 kuukautta. Se voi olla silti lyhyt aika verrattuna siihen, montako vuotta olet notkunut somessa.
9. Siedä outoa oloa
Uusi tapa tuntuu oudolta, koska se on uusi. Jos olet elämäsi ajan paikannut tyhjyyden tunnetta napostelemalla, kymmenen mindfulness-harjoitusta jääkaapilla ei ole siihen verrattuna vielä mitään. Älä siis hermostu! Ajattele myönteisesti: tapasi on selvästi muuttumassa, koska olo ei ole luonteva.
10. Vältä torpedoja
Ota läheiset avuksi ja pidä huoli, etteivät he ole vihollisiasi tapamuutoksessa. Joskus pahin torpedoija saattaa löytyä omasta kodista.
11. Saa ja voi
Tekisikö mieli antaa periksi? Käännä kamppailusi positiiviseksi haasteeksi: sinun ei täydy tai ole pakko pysyä päätöksessäsi, vaan sinä saat ja voit.
12. Rakasta arkea
Älä tähtää muutoksessasi vain huippuhetkiin ja elä ”sitkun”-elämää. Tärkeintä ei ole saada esimerkiksi pikkumekkoa päälle kuukauden päästä oleviin juhliin, jonka jälkeen unelma on toteutunut, vaan elää koko kuukausi kivaa elämää. Nauti jo nyt koko matkasta kohti tavoitetta.
Ohjeet antoi elämäntapamuutoksiin erikoistunut psykologi Teemu Ollikainen Psyykkisen hyvinvoinnin keskus Kompista.