Rakenna toimiva pihakeittiö
Rakenna ja remontoi
Rakenna toimiva pihakeittiö
Pienikin pihakeittiö tekee ruuanlaitosta elämyksen. Kate lisää ulkotilan käyttömahdollisuuksia. Keittiön sisäosaksi voi muokata esimerkiksi vanhan kasvihuoneen tai huvimajan.
Julkaistu 18.3.2016
Meidän Mökki

Pihakeittiön suunnittelu on hyvä aloittaa omien tottumusten ja tarpeiden kartoittamisella. Paljonko tarvitset työ- ja säilytystilaa? Haluatko lisätä toimivuutta katetulla osalla? Millainen valaistus on tarpeen?

Hormi

  • Muurattu tulisija on erinomainen lisä kaasu- tai hiiligrillin rinnalle. Elävä tuli luo myös tunnelmaa ruuanvalmistukseen ja ruokailuun pimenevinä kesäiltoina. Jos grillissä ei ole sivupoltinta, kaasulla toimiva rengaspoltin toimii näppäränä keitto- ja paistopisteenä.
  • Paloturvallisuus on ehdottomasti muistettava. Tee muurattuun tulisijaan määräysten mukainen hormi paikallisten rakennusviranomaisten suositusten mukaisesti.
  • Suunnittele tulisijan paikka riittävän kauas kaikesta syttyvästä. Etäisyyksien varmistus viranomaisilta on suurta viisautta.

Katettu osa

Pergolamaisen kesäkeittiön käyttö helpottuu, kun osa siitä katetaan. Silloin kaikkea ei aina tarvitse kantaa keittiöstä pois. Valokate ja lasi päästävät valon sisälle. Jos tilan saa suljettua ovilla, voit säilyttää siellä kesäkalusteita talven ajan.

Kokonaisuus on harmoninen, jos pergolan rakenteellinen tyyli noudattaa talon arkkitehtuuria. Jos pihalla on tilaa ja rakennusoikeutta jäljellä, mikä estää suunnittelemasta täydellisyyttä hipovan kesäkeittiön?

Astianpesupiste

Ulkona on kiva tiskata, kun saa vähän roiskia. Vesipisteestä on hyötyä myös ruuan valmistamisessa ja etenkin itse pyydetyn kalan perkaamisessa. Suosi terästä tiskipöydässä, koska se selviää talven yli ulkona ja on käytössä kestävä.

Säilytys- ja työtilat

  • Säilytystilaa tarvitaan ruoka-aineille ja astioille.
  • Työtaso on tarpeen elintarvikkeita pilkottaessa.  Pöytätaso kannattaa sijoittaa grillauspisteen läheisyyteen.
  • Järjestä grillaustyövälineille ripustuspaikka käden ulottuville. Esimerkiksi grillin pöytätason reunassa oleva tanko koukuilla on erinomainen ratkaisu.
  • Jätä riittävästi laskutilaa eri yksiköiden, kuten tulisijan, kaasugrillin ja astianpesupöydän, väliin.
  • Huolehdi, että pistorasioita on tarpeeksi sekä sisällä että ulkona.

Valaistus

Sisäosassa kunnon valaistus on tarpeen etenkin loppukesän iltoina. Perinteinen kattovalaisin ja seinäkaappien alla työpöytää valaiseva välitilavalaisin riittävät. Ulko-osan valaistuksen tulisi olla huomaamaton. Pääosin pärjäät kynttilöiden, lyhtyjen ja avotulen loisteessa. Rakenteisiin sisälletyt ledit ovat hyvä idea.

Lattia

Valitse ulko-osan lattiaan säänkestävä materiaali. Esimerkiksi pihakivet käyvät hyvin. Puu ja laatta ovat hyviä vaihtoehtoja sisätilaan.

Kierrätys

Pihakeittiön läheisyydessä tulisi sijaita lämpökompostori kuorille ja ruuantähteille. Järjestä myös riittävät lajittelutilat, esimerkiksi tilava jätevaunu astianpesupöydän alapuolelle.

Jätevesien puhdistamiseen sopivat pihasaunoihin ja kesäkeittiöihin tarkoitetut piensuodattimet, jotka puhdistavat harmaan veden ennen maahan laskemista.

Tuuletuksesta ei tarvitse huolehtia pihakeittiön ulko-osassa. Sisäosassakin pärjää ilman liesituuletinta.

Asiantuntija ja kesäkeittiön suunnittelu: tekniikan tohtori Heli Mäntylä, Työtehoseura

Lue lisää:

Kommentoi »