
Rajauksilla helpotat olennaisesti pihasi hoitoa, koska säästyt työläältä kasviryhmien kanttaamiselta ja osin myös kitkemiseltä. Selkeät reunukset estävät nurmikon leviämisen kukkapenkkiin ja kaitsevat myös pensaat ja perennat omille kasvupaikoilleen.
Reunuksien avulla voit korottaa istutusryhmät nurmikon pintaa korkeammalle, jolloin erilaiset kasvutavat, koreat lehdet ja hieno kukinta tulevat kauniisti esille. Myös kasvualusta ja katteet pysyvät siisteinä paikoillaan reunusten sisällä.
Istuta runsaasti juuri- ja tyvivesoja kasvattavat pensaat, kuten pihlaja-angervo ja tuoksuvatukka, suosiolla omiksi ryhmikseen luiskiin tai sellaisiin paikkoihin, joissa niiden kasvu ei uhmaa muita lajeja. Perennoista esimerkiksi maahumala leviää rönsyillään ja alaskankleitonia siementämällä vääjäämättä ja esteistä piittaamatta.
Rajaus korostaa tai piilottaa
Rajaamalla voit korostaa tai häivyttää. Asenna kasviryhmän ja nurmikon väliin näyttävä reunakivi tai huomaamaton rajausreunus puutarhasi tyylin mukaisesti. Jos käytät kiveä, istuta penkin etualalle pystykasvuisia tai matalia lajeja, jotta ne eivät peitä kaunista reunakiveystä alleen. Jätä myös riittävän pitkä etäisyys kasvien ja nurmikon väliin ja viimeistele näkyviin jäävä kasvualusta siistillä katteella.
Kapean muovireunuksen taas asennat huomaamattomasti piiloon lehtevien tai kaartuvaoksaisten kasvien alle. Älä kuitenkaan istuta taimia liian lähelle nurmikon reunaa, ettet revi niitä repaleisiksi ruohoa leikatessasi.
Voit viimeistellä reunuksilla myös kiveykset, käytävät ja oleskelutilat. Sitomattomilla sora-, hiekka- ja sepelikäytävillä reunakivi on tarpeen, jotta pintamateriaali ei sekoitu nurmikkoon tai kulkeudu kivi- ja laattapinnoille.
Sokkelin reunaan asennettu murskepinta tai kenttäkiveys saa ryhdikkään ilmeen, kun rajaat sen nurmikosta tai betonikiveyksestä maahan asennettavalla kestopuulankulla. Kasvimaalle saat kauniita kortteleita punomalla rajauksia pajusta tai käyttämällä esimerkiksi vanhoja tiiliskiviä.
3 ideaa istutusten rajauksiin
Lue lisää:
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
