Kotivinkki

"Pakastin munasolujani tulevaisuuden varalle"

"Pakastin munasolujani tulevaisuuden varalle"

Marika, 36, halusi vapautua paineista perustaa perhe. Siksi hän osti lisäaikaa lapsihaaveille ja kääntyi yksityisen hedelmällisyysklinikan puoleen.
Teksti Elina Jäntti
Kuvat iStock
Mainos

Keväällä 2014 luin sattumalta lehdestä, että Suomessakin oli mahdollista pakastaa omia munasolujaan tulevaisuuden varalle. Niiden avulla voisi olla helpompaa tulla raskaaksi myös tavallista vanhempana. Ensireaktioni oli heti: Vitsi miten kätevää. Se sopi täydellisesti omaan elämäntilanteeseeni. Olin 34-vuotias ja eronnut vuotta aiemmin pitkästä suhteesta.

Takaraivossa painoi hätä, joka vaivaa varmasti kaikkia yli kolmekymppisiä lapsettomia sinkkunaisia. Jos vielä joskus aikoo saada lapsen, on pakko löytää äkkiä isäksi sopiva kumppani.

Näin tämän kuuluukin mennä, ajattelin, kun edellisen mieheni kanssa aloimme haa­veilla lapsesta. Kaikki ympärillä lisääntyivät. Minä olin sopivan ikäinen, ja suhteemme oli kestänyt jo useita vuosia.

Ajatus lapsesta oli ihana, mutta en potenut vauvakuumetta. Ehkä enemmänkin ajattelin, että katsotaan, mitä tapahtuu. En uskonut tulevani helposti raskaaksi, sillä minulla epäiltiin munasarjojen monirakkulaoireyhtymää.

Vajaan vuoden yrityksen jälkeen olin raskaana. Samalla hetkellä kun testitikkuun piirtyi kaksi viivaa, tajusin, että en halua tätä. Mieheni oli boheemi taiteilija. Suhteessamme oli isoja käytännön ongelmia, ja sitä kannattelivat ihan muut asiat kuin tasainen arki. Aloin pelätä, mitä tapahtuisi, jos meillä olisi lapsi. Tilanne tuntui halvaannuttavalta. Raskaus paljastui onneksi tuulimunaraskaudeksi ja päättyi itsestään. Olin helpottunut. Erosimme pian keskenmenon jälkeen.

En halunnut, että biologinen kelloni vaikuttaisi tulevan kumppanin etsimiseen tai toisi heti lapsenhankkimispaineita parisuhteeseen.

Kun puolitoista vuotta sitten kävelin ulos yksityiseltä hedelmällisyysklinikalta, tuntui kuin olisin siivonnut yhden ison huolen pois päiväjärjestyksestä.

Luettuani munasolujen pakastamisesta olin puhunut oman gynekologini kanssa, hakeutunut kotimaiselle klinikalle, tavannut lääkärin ja psykologin, käynyt verikokeissa ja saanut munasolujen tuotantoa vauhdittavan hormonilääkityksen. Pian olin jo hoitopöydällä varsinaisessa operaatiossa.

Munasolujen keräys oli kuin mikä tahansa näytteenotto alapäästä. Olisin saanut rauhoittavia lääkkeitä, mutta en kokenut niitä tarpeellisiksi. Kurjinta oli hormonien pistäminen, kun ennen keräystä jouduin piikittämään vatsaani kahden viikon ajan päivittäin. Kipulääke auttoi, enkä kokenut sivuvaikutuksia.

Hormonihoito ja munasolujen keräys tehtiin kaksi kertaa. Isoin vaiva oli ehkä operaatioon kulunut aika: jouduin varaamaan kalenteristani tunteja ja päiviä hormonihoidon ja lääkärikäyntien vuoksi. Minulta kerättiin noin 20 muna­solua, jotka pakastettiin nestetyppeen ja säilöttiin solutankkiin odottamaan myöhempää käyttöä. Sopimuksen mukaan ne pakastetaan viideksi vuodeksi, ja halutessani voin jatkaa pakastusta pidempäänkin.

Toimenpide maksoi minulle yli 6 000 euroa. Maksoin laskut säästöilläni ja osan rahoista lainasin äidiltäni. Summa ei tunnu paljolta verrattuna siihen, mitä sillä sain: elämäniloa ja työkykyä. Ajattelen, että stressi lapsen saamisesta voisi vaikuttaa myös työntekoon. Moni ikäiseni sinkku käyttää isoja summia matkusteluun tai kauneudenhoitoon, mutta ne eivät auta, jos biologinen kello ahdistaa. 

Olen nähnyt tuttavapiirissä, että halu saada lapsi voi vetää elämän lähes pirstaleiksi. Kolmevitoset naiset tekevät lapsia ihan väärien ihmisten kanssa vain siksi, että on kiire. Pariskunnat haluavat lapsia, mutta on rankkaa, jos se ei jostain syystä onnistu. Kova vauvakuumekin voi olla huono juttu, jos arki lapsen kanssa osoittautuu kamalaksi.

En osaa sanoa, vaikuttaako edellinen parisuhteeni ajatuksiini. Siitä olen tyytyväinen, että en joudu vanhana harmittelemaan sitä, että jäinpä huonoon aikaan sinkuksi tai sitä, että otin kiireessä jonkun urpon lähikapakasta.

Munasolujen pakastukseen lähdetään yleensä kai siksi, että on pelko jäädä lapsettomaksi. Itse en vielä edes tiedä, haluanko lapsen vai en.

Olen vähän sellainen tyyppi, joka pelkää muutosta. Minulla on hyvä ja mielenkiintoinen työ ja kiva koti. Elämäni on ollut kauhean vauhdikasta. Kun olen saanut asiat toimimaan, pelottaa, miten käy, jos ne muuttuvat. Perheenlisäys voi tarkoittaa, että elämä muuttuu jotenkin hallitsemattomasti tai lopullisesti.

Toisaalta lapsen saamisesta on myös rohkaisevia esimerkkejä. Ystäväni sai pari vuotta sitten lapsen ja on pystynyt elämään melko samalla tavalla kuin ennenkin.

Ajattelen niin, että lapset ovat pieniä ihmisiä. Työläitä, rakkaita ja kivoja ja mahdollisesti jossain vaiheessa luonnollinen jatkumo elämään.

Uusi poikaystäväni oli minua vastassa, kun tulin hedelmällisyysklinikalta toisesta operaatiosta. Aloimme seurustella samoihin aikoihin, kun aloitin pakastusprosessin. Poikaystäväni on minua kahdeksan vuotta nuorempi, ja olen iloinen, etten heti joutunut laittamaan vauvavaatimuksia kehiin.

Lapsen hankkimisesta on puhuttu, mutta kiirettä ei ole. Muutamme pian yhteen. Katselemme hetken, ja jos siltä alkaa tuntua, lasta voi yrittää. Varovainen oletus on, että sitä kohti mennään. Jos raskautta ei kuulu luonnollisin keinoin, munasolut voi ottaa pakkasesta ja kokeilla niillä. Paljoa yli nelikymppiseksi asiaa ei ole tarkoitus venyttää."

Haastateltavan nimi on muutettu.

Voiko biologista kelloa siirtää?

Suomessa munasolujen ennakoiva pakastaminen on ollut mahdollista muutaman vuoden ajan. Hoitoa tekevät yksityiset hedelmällisyysklinikat.

Terveystalon Fertinova-klinikan johtajan Liisa Häkkisen mukaan kiinnostus on lisääntynyt, mutta operaatioiden määrä on pysynyt vähäisenä.

Yksi pakastushoito, johon sisältyy vastaanotto- ja ultraäänikäyntejä, lääkitys sekä pakastus viideksi vuodeksi, maksaa noin 3 000 euroa. Tavallisesti hoitoja on tehtävä ainakin kaksi, jotta munasoluja saadaan riittävästi. Hinta ei ole lähiaikoina tulossa alas, koska solujen pakastamiseen ja säilyttämiseen liittyvä tekniikka on kallista.

Tyypillinen pakastaja on sinkkunainen, joka haluaa lapsen, mutta potentiaalista isää ei ole löytynyt. Hoito pitäisi tehdä viimeistään 35-vuotiaana. Sen jälkeen munasolujen laatu laskee.

– Pakastus on optio. Se ei takaa lapsen saamista, Häkkinen muistuttaa.

Häkkinen pitää silti menetelmää tasa-arvoa lisäävänä, koska se tuo uusia mahdollisuuksia lasta toivoville. Nuorilla, terveillä munasoluilla nainen voi periaatteessa saada lapsen vaikka 60-vuotiaana – mikäli terveyttä riittää ja kohtu vastaanottaa alkion. Suomessa hedelmöityshoitojen yläikäraja on 43–45 vuotta.

Maailmalla keskustelu biologisen kellon pysäyttämisestä käy kuumana. Yhdysvalloissa Facebookin ja Applen sanotaan tarjoavan naistyöntekijöilleen munasolujen pakastuksen työsuhde-etuna. Toiset ylistävät menetelmän vapauttavan naiset, kriitikot muistuttavat riskeistä. Hoitojen onnistumisprosentti laskee iän myötä. 

Suosittelemme myös näitä

Julkaistu: 2.2.2017
Katso myös nämä