Kotivinkki

”Lapsettomuus opetti arvostamaan parisuhdetta”

”Lapsettomuus opetti arvostamaan parisuhdetta”

Rankkojen lapsettomuushoitojen aikana pahinta oli avuttomuuden tunne. JP Ahonen, 35, selvisi puhumalla, itkemällä ja halaamalla.
Teksti Elisa Miinin
Kuvat Marjaana Malkamäki
Mainos

Joskus ikävimmätkin asiat elämässä saavat koomisia piirteitä. Tamperelainen Jussi-Pekka eli JP Ahonen piirsi lapsettomuushoidoistaan sarjakuvan, jossa vaimolta kilahtaa kesken päivän tekstiviesti: ”Nyt ovuloidaan, sykkii, sykkii!” Mies hyppää pyörän selkään ja palaa hetkeä myöhemmin ”palaverista” tukka sekaisin.

– Sarjakuvan tilanne ei ole kaukana todellisuudesta. Lapsettomuushoitoihin mahtui monta absurdia hetkeä, JP kertoo.

JP tapasi puolisonsa Marjaanan eli Maikin parikymppisenä opiskelijana Lapin yliopistossa. Kymmenisen vuotta sitten pariskunta muutti Tampereelle ja meni naimisiin kuusi vuotta sitten. Perheen perustaminen tuntui itsestään selvältä.

– Ensin halusimme kuitenkin toteuttaa töihin liittyviä haaveitamme ja reissata kahdestaan. Halusin myös taloudellisen varmuuden ja oman asunnon ennen kuin perheeseen tulisi uusi ihminen elätettäväksi. Jälkikäteen JP on miettinyt, olisiko lasta pitänyt yrittää aikaisemmin. Silloin vaikeuksilta olisi ehkä vältytty.

KUN LASTA alettiin häiden jälkeisenä vuonna yrittää, kävi selväksi, ettei perheen perustaminen suju ongelmitta. Välillä testiin ilmestyi kaksi viivaa, mutta kuukautiset alkoivat muutaman päivän sisällä. Kolme kertaa raskaus eteni noin kahdeksannelle raskausviikolle, kunnes meni kesken. Selkeää syytä alkion kuolemille ei löytynyt. Se oli suistaa optimistisen JP:n välillä epätoivoon.

– Oli raskasta tajuta, että ei ole olemassa taikapilleriä tai rokotetta, joka ylläpitäisi raskautta.

Kun lasta oli yritetty yli vuosi, Maikki ja JP aloittivat lapsettomuushoidot. Samalla pariskunta sai neuvon keskittyä elämässään muihin asioihin, vaikka arki aikatauluttui lääkärikäyntien, ultrien ja ovulaatioiden ympärille. Raskaisiin kuukausiin mahtui hauskojakin hetkiä.

– Maikin piti piikittää lääkettä mahaansa. Kerran kurvasimme hämyisään parkkihalliin ja kaivoimme ruiskut esiin kuin jotkut ongelmakäyttäjät. Oli traagista, miten kovasti halusimme lasta, mutta osasimme myös nauraa tilanteelle.

Puolison ja sivustakatsojan roolissa vaikeinta oli avuttomuus. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompaa, jos lapsettomuuden syy olisi ollut itsessä.

– Oli turhauttavaa, kun en pystynyt jeesaamaan mitenkään. Minun piti pitää fiilistä yllä ja olla tukena. Yritin muistuttaa Maikkia siitä, että hän ei voi kropalleen mitään, joten keskenmenoista on turha kokea syyllisyyttä.

MITÄ, JOS TÄSTÄ ei tule ikinä mitään? Pitäisikö erota, jos emme voi saada perhettä yhdessä? Lapsettomuuden syvimmissä vesissä pariskunta oli isojen kysymysten äärellä.

– Sanoin Maikille, että olin hänen kanssaan hänen itsensä takia, en siksi, että hän synnyttäisi minulle jälkeläisiä.

Puolisonsa lisäksi JP puhui lapsettomuudesta äitinsä kanssa. Joskus hän otti asian esille ystävien kesken.

– Nopeasti hoksasin, kenen kanssa pystyi juttelemaan syvällisesti ja kenen kanssa ei.

JP ymmärtää, että tilanne on hankala ystäville. Ison asian äärellä oikeita sanoja ei tahdo löytyä. Toisaalta usein olisi riittänyt, että kuuntelee. Ei JP olettanutkaan ystäviensä ratkaisevan ongelmaa.

Jälkikäteen tuntuu, että asiasta olisi voinut puhua enemmänkin. Olisi ollut ok sanoa, että yritämme lasta mutta se ei meinaa onnistua.

– Olisi hyvä, että ympärillä olevat ihmiset tietävät tilanteen ja ymmärtävät, miksi mieli voi olla joskus maassa.

Muutama sammakkokin olisi saattanut jäädä kuulematta. JP muistaa illan, jolloin pariskunta lähti ystävien kanssa ulos. Joku kiinnitti huomiota vettä juovaan Maikkiin ja kiusoitteli mahdollisesta raskaudesta. Todellisuudessa takana oli tuore keskenmeno.

Ystävien vauvauutiset kuristivat kurkkua. Järki sanoi, ettei muiden onni ole itseltä pois.

– Silti ympärillä sikiävät mukulat tuntuivat henkilökohtaiselta loukkaukselta. Tuntui ahdistavalta huomata itsessään sellaisia piirteitä.

Rankimpia olivat hetket, kun uuden raskauden kohdalla puoliso ajatteli vain sitä, että kohta taas todetaan, että kuollut on. Mutta kiperistä hetkistä selvittiin puhumalla, itkemällä ja halaamalla. Keskusteleminen oli JP:n tärkein selviytymiskeino.

– Tietysti tsemppasin myös Maikkia, mutta en voinut luvata, että kaikki menee hyvin. Tiedostin, että putoamme korkealta, jos emme varaudu siihen, että tylyjä uutisia voi olla tiedossa.

EPÄUSKO. HELPOTUS. Paniikki. Reilu vuosi lapsettomuushoitojen aloittamisen jälkeen ultralaitteen ultralaitteen näytöllä sykki pieni sydän. Oli kevät vuonna 2013.

JP:stä tuntui, että kaikki keskeneräiset asiat pitää saada valmiiksi heti, ennen vauvan syntymää. Kylmä hiki hiipi otsalle, kun tuleva isä mietti, miten kuvassa näkyvä katkarapu saadaan turvassa maailmaan. Raskausaikana mielessä vaihtelivat pelko ja ilo.

– Meni pitkään, että uskalsin vastata Maikin puheluihin niin, etten odottanut kuulevani huonoja uutisia.

Vauvan odotusaikana JP:n unelmat olivat varovaisia: että voisi joskus mennä lapsensa kanssa puistoon ja uimaan. Neuvolassa piti täyttää kaavake, jossa kysyttiin odotuksia tulevasta lapsesta. JP vastasi kaikkeen ”en tiedä”.

– Reputin sen! Terveydenhoitaja pani minut täyttämään lapun uudestaan, koska joku mielikuva vauvasta piti olla.

Lopulta esikoispoika Aamos syntyi, keskellä pimeintä marraskuuta.

JP TIETÄÄ, kuinka helposti elämä pyörii lapsettomuuden ympärillä ja kuinka yksinäiseltä asia tuntuu. Siksi hän käsitteli aihetta myös Villimpi Pohjola -sarjakuvassaan.

– Halusin muistuttaa siitä, että tulevaisuuttaan ja identiteettiään ei kannata rakentaa vain perheen ympärille. Lapsi ei ole vastuussa vanhempiensa onnellisuudesta. JP pohtii, että lapsettomuus opetti arvostamaan hyvää parisuhdetta. Kun on kulkenut yhdessä vaikean matkan, ei tee mieli laittaa lusikoita jakoon pienten vastoinkäymisten takia.

Nyt tamperelaiskolmiossa eletään tavallista lapsiperheen arkea. Aamos on 2, ja Ukko pian puolivuotias.

– Tuntuu mukavalta ajatella, että meitä on nyt neljä. Odotan sitä, kun pääsemme muksujen kanssa pelaamaan ja heittämään läppää. Samaan aikaan ajattelen, että älkää hyvänen aika noin nopeaa kasvako, JP sanoo.

– Historiamme takia osaan nauttia arjesta ja olen tehnyt elämääni tietoisesti tilaa perheelle. Pidän lapsiamme oikeasti ihmeenä. Tosin uhmakohtauksen tullessa taannun taaperon tasolle kiukuttelemaan. Kenties tärkein oppi matkalla syntyi suhteessa muihin ihmisiin.

– Vaikka itselläni olisi huono päivä, en halua purkaa sitä ympärilleni. Koetan muistaa, että en voi koskaan tietää, mitä muut ihmiset käyvät elämässään lävitse.

JP:n viisi vinkkiä lapsettomuushoitoja läpikäyville

1 Puhu avoimesti puolisosi kanssa kaikesta. Se helpottaa oikeasti. Puheyhteys kasvattaa luottamusta ja puhdistaa mielestä asioita, joita muuten murehtii pitkin päivää.

2 Kerro tilanteesta kavereille. Asiaa ei ymmärrettävästi tee mieli jakaa kaikille, mutta muutama hyvä ystävä kannattaa pitää ajan tasalla.

3 Tutustu vertaistukiryhmiin. On huojentavaa huomata, että muut käyvät läpi samoja asioita ja painivat myös joskus synkkienkin ajatusten kanssa.

4 Muista huumori. Pitkittynyt lapsettomuus lietsoo masennusta ja katkeruutta. Monille tilanteille voi myös nauraa, vaikka huumori olisikin välillä hieman mustaa.

5 Älä unohda hellyyttä. Kun ovulaatiota kellotetaan ja seksiä stressataan, läheisyys voi jäädä. Röhnöttäkää sohvalla ja pussailkaa. Läheisyydellä ei saa olla tulosvastuuta.

Julkaistu: 12.7.2016
Katso myös nämä