Hyvästi hikiset hillonkeittopäivät! Löysin pakastamisen autuuden, eikä entiseen ole paluuta – yllättäen hillokin maistuu nyt paremmalta
Olen intohimoinen mustaherukan hilloaja, mutta kesän aurinkoisina päivinä harmitti seistä hämmentämässä hillokattiloita. Jokakesäiseen savottaan oli tultava muutos, kirjoittaa toimittaja Natalia Rehbinder.
Marjojen poiminen ja putsaaminen aurinkoisella säällä vielä meni, mutta keittovaiheessa se iski: miksi ihmeessä seison keskellä kauneinta kesäpäivää (vuodesta toiseen) hikoilemassa keittiössä hillokattiloiden äärellä? Jokakesäinen savotta oli tullut tiensä päähän, tälle täytyy olla vaihtoehto!
Kunnes välähti: keitän vain muutaman purkin ja pakastan loput marjat. Hilloa voin keitellä lisää pakastetuista marjoista sitten, kun kesän lämpö on muisto vain. Ensimmäisen lisäsatsin keitän yleensä marraskuussa sateen piiskatessa ikkunoita. Toinen erä poreilee parahiksi hiihtolomalle. Vuoden hillot mahtuvat neljään lasipurkkiin.
Parasta tässä on se, että saan nauttia joka-aamuisesta leivästä tuoreen hillon kanssa.
nelisen vuotta myöhemmin hillo-oivallukseni voi hyvin ja porskuttaa. Puskien perkuu ja marjojen siivoaminen hoituvat kesäauringon helliessä, ja pakastin huolehtii marjoista, kunnes on taas aika keitellä. Parasta tässä on se, että saan nauttia joka-aamuisesta leivästä tuoreen hillon kanssa. Samalla olen voinut vähentää radikaalisti sokerin määrää hillossa, sillä hilloa ei enää säilytetä vuotta kaapissa.
Pakastamisen (helppouden) myötä olen innostunut kokeilemaan myös uusia mustaherukkareseptejä, sillä kun leivontainspiraatio iskee, tuoreet marjat ovat valmiina käyttöön – sen kun avaan pakastimen!
