Suomalaiseen pääsiäiseen kuuluvat nauhoin ja värjätyin sulin koristellut pajunkissat, rairuoho, puput, tiput, suklaamunat, mämmi, pasha, noidat, tulppaanit, narsissit… Juhlaan liittyvien pääsiäisperinteiden, koristeiden ja herkkujen yhdistelmä on tavattoman runsas ja ehkä vähän sekavakin. Mistä kaikki nämä pääsiäisperinteet juontavat juurensa?

Pääsiäisen erinteet vaihtelevat, koska Suomi on monen eri kulttuurin sulatusuuni: on Karjalan kautta tullut itäinen, Ruotsista peräisin oleva läntinen sekä Baltiasta ja Saksasta välittynyt eteläinen kulttuuriperimä. Nykyiset pääsiäisperinteet ovat muodostuneet kaikkien näiden edellä mainittujen vaikutuksesta. Myös maantieteellinen sijainti vaikuttaa osaltaan siihen, mitkä perinteistä tai tavoista näkyvät pääsiäisen vietossa voimakkaimmin.

Pohjanmaalla on hätyytelty pahantahtoisia noitia pääsiäiskokoilla, Karjalassa taas on virvottu koristelluilla oksilla tuoreutta ja terveyttä. Nykykäytäntö on yhdistänyt traditiot hyväntahtoisiksi pikkutrulleiksi, jotka saavat palkkioksi virpomisesta suklaamunia tai kolikoita. Alkuperäisiä virvontaloitsuja ei välttämättä lausuttu hyötymistarkoituksessa kuten nykyään: ”Vitsa sulle, palkka mulle…” vaan esimerkiksi näin: ”Uudella vitsalla virvoitan / vanhalla kuoren kirvoitan / enkä suurta palkkaa vaadi / enkä velkakirjaa laadi. Jumala sinua siunatkoon.”

Kristillinen pääsiäinen pitkästäperjantaista pääsiäismaanantaihin kunnioittaa tietysti Jeesus Nasaretilaisen kärsimysnäytelmää ja ylösnousemusta. Ortodokseille se on vuoden suurin juhla, jouluakin tärkeämpi.

Ja vaikka pääsiäinen monien muiden kansallisten juhliemme tavoin on yhdistelmä ugrilaisten esi-isien vuodenkiertoon liittyviä kultteja ja piispa Henrikin lännestä tuomaa katolista uskoa, nykyluterilainen pääsiäisenvietto on monessa asiassa velkaa Bysantin ortodokseille. Siitäkin huolimatta, että symbolit ovat yleensä universaaleja ja ikuisia.

Muna sisältää uuden elämän alun sekä symbolisesti että käytännön tasolla monissa eri kulttuureissa. Myös kalevalainen maailmansyntyruno kertoo munasta, joka särkyy vierähtäessään veteen saaresta tai Väinämöisen polvelta, ja munan osista syntyvät maaemä, taivas, aurinko sekä muut taivaankappaleet. Kristityt selittävät munankuoren vertautuvan Kristuksen hautaan, josta elämä murtautuu ulos.

Venäjällä on iät ajat jaeltu pääsiäistervehdyksinä munia ylösnousemuksen ja uuden elämän symboleina. Maalattuja kananmunia, kauniisti kirjottuja koristemunia, kimaltavakuorisia suklaamunia... Tsaariperheessä annettiin aikoinaan lahjoiksi myös munia, joiden hinnalla voisi nykyään viettää lokoisaa elämää loppuikänsä. Eikä tsaariperheen suosimien Carl Fabergén kultasepänliikkeessä valmistettujen munien historia jää kovin kauas Suomestakaan. Monet Fabergén taitavimmista tekijöistä olivat suomalaisia kulta-, hopea- ja jalokiviseppiä. Jo itse Karl Fabergé, liikkeen perustaneen Gustav Fabergén poika ja perheen maineikkain jäsen, oli aloittanut suomalaisen kultasepän, isänsä työnjohtajan Hiskias Pöntisen oppipoikana.

Syntymään liittyy myös pääsiäispupujen symboliikka. Alunperin se viittaa anglosaksiseen hedelmällisyyden jumalattareen Ostaraan, jonka uskottiin vierailevan maan päällä jäniksen muodossa keväisin. Jänis kun on tunnettu poikkeuksellisen nopeana lisääntyjänä. 

Entä kaiken kruunaava keltainen? Auringon, narsissien, tulppaanien ja myös munista kuoriutuvien tipujen väri viestii kevään voittoa, kasvun ja uuden alkua.

Entä pasha, joka on nyt muodikas pääsiäisherkku? Se kuuluu ortodoksien 40 päivän paaston jälkeiseen juhlintaan. 

Kun on pääsiäisyönä kierretty kirkko tuohukset kädessä ja astuttu valaistuun juhlapyhäkköön iloitsemaan ja ylistämään ylösnousemusta, siirrytään koteihin lopettamaan kärvistely. Pasha kuuluu herkkuihin, joista kieltäydyttiin. Siinä on riittävästi kaikkea: maitorahkaa, kananmunia, voita ja sokeria.

Perinteisen pashan pinnalla näkyvät puumuotin jäljiltä kirjaimet XB, jotka muistuttavat, mistä on kysymys: Hristos Voskrese, Kristus nousi kuolleista.

Mämmi on puolestaan perisuomalainen keksintö, jonka synnyinseutuina pidetään Hämettä ja osittain Etelä- ja Lounais-Suomea. Karjalassa, Savossa ja Pohjanmaalla sitä ei tunnettu ennen kuin kotitalousvalistus levitti valmistusohjeet ympäri maata 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Ruisjauhoista ja maltaista valmistettava herkku kypsyi hiljalleen tuohiropposissa uunien jälkilämmössä. Se syötiin kylmänä, ja siksi siitä tuli alun perin pitkänperjantain ruoka. Katsottiin, ettei niin synkkänä pyhänä sopinut sytyttää edes tulia uuniin.