Oli aikainen talvi helmikuun puolivälissä. Eeva Forell oli myynyt omakotitalonsa ja muuttanut vuokralle. Hän aikoi sijoittaa talorahansa elämänsä haaveeseen, mökkiin.
Jäät peittivät Mustajärven rantaa Mäntyharjulla. Eeva puki saappaat jalkaan ja seurasi välittäjää lumista rinnettä alas. Puolivälissä rinnettä kökötti pieni, punainen mökki.
– Sisällä oli ankeaa. Tupa oli pieni, joka puolella oli kellastunutta mäntyseinää ja paneelia. Porontaljaa oli seinillä ja penkeillä. Ulkosauna oli ränsistynyt. Lauteet huojuivat pölkkyjen päällä ja puulattia oli huonossa kunnossa, Eeva muistelee.
Pieni ja syvä Mustajärvi sijaitsee lähellä Repoveden kansallispuistoa Mäntyharjulla. Sen rannat ovat kallioiset ja tuuhean puuston peitossa. Mökkejä on rannoilla tiuhaan, sillä 60-luvulla se kaavoitettiin. Eevan katsoma mökki sijaitsi lahden poukamassa, vastapäiseen niemeen oli vain lyhyt vesimatka.
Paikka ei sytyttänyt. Eeva haaveili väljemmistä vesistä ja rauhallisemmasta tontista.
Kevään aikana Eeva kiersi katsomassa tusinan mökkejä. Hän ajeli pitkin lumisia maalaismaisemia ja mökkiteitä, rämpi umpihangessa eri puolella eteläistä Suomea ja haaveili kesästä.
– En löytänyt mitään, mikä olisi sopinut yksinhuoltajan kukkarolleni. En halunnut ottaa velkaa, ja Saimaalle rahani eivät riittäneet. Huhtikuussa soitin Mustajärven mökin välittäjälle. Mökki oli myymättä, mutta hinta oli noussut. Silti tein kaupat nopeasti.
Mökki on 1970-luvun alusta. Se oli alunperin ilmeisesti Espoon rautatieaseman varasto tai taukotila. Kun Espoon asema-aluetta muutettiin 1970-luvulla, rakennus siirrettiin Mäntyharjulle ja kunnostettiin mökkikäyttöön. Rantasauna oli rakennettu aiemmin.
– Kun vihdoin sain oman mökin, pysyin sieltä pois vain pahimman rospuuton aikaan, etteivät koirat tippuneet jäihin.
Joitakin vuosia sitten Eeva vaihtoi työpaikan Kouvolaan, missä hän työskentelee kriisipäivystäjänä. Ajomatka mökille lyheni. Mökki oli Eevan oma unelma, ja hän vietti siellä aikaa enemmän kuin teini-ikäiset lapset ja silloinen miesystävä Marko.
– Remontoin mökkiä pikkuhiljaa, tein mitä itse pystyin ja välillä oli joku kaveri apuna. Raha oli tiukassa, kaikki tehtiin pienellä budjetilla, mutta joka vuosi vähän.
Pari vuotta mökin hankkimisen jälkeen Marko sairastui syöpään. Sitten Eevan isä kuoli. Mökistä tuli entistäkin tärkeämpi, sillä siellä huolet tuntuivat vähän pienemmiltä.
– Päätin, että sijoitan pienen isältä saamani perinnön mökkiin. Halusin laajentaa mökkiä ja tehdä katetun terassin sen ympärille.
Eevan oli löydettävä läheltä pätevä timpuri. Kun hän kauppareissuilla jutteli kyläläisten kanssa, hän kuuli Veikosta. Veikko asui kylällä, ja oli juuri jäänyt eläkkeelle.
– Tykästyimme Veikon kanssa heti toisiimme. Siitä alkoi ystävyys, joka on ollut hienointa, mitä mökin mukana olen saanut. Veikosta tuli sydänystävä ja varaisä. Hän on se, jonka pakkaseen leivon sämpylät ja jolle isänpäivänä soitan.
Eeva piirsi tupakka-askin kanteen mallin, miten mökkiä laajennettaisiin, ja mihin terassi tulisi. Kesän ajan Veikko saapui mökin pihaan aina minuuttia vaille kahdeksan, ja Eevalla oli aamiainen odottamassa. Kun työ alkoi, Eeva oli juoksulikkana ja Veikko rakensi.
– Joka päivä laitoin lounaan yhdeltätoista ja kahvit iltapäivällä. Kun Veikko illalla lähti kotiin, pakkasin hänelle eväsleivät mukaan.
Kesän jälkeen perheetön Veikko kirjoitti vieraskirjaan, että kesä oli ollut yksi hänen elämänsä parhaista.
– Vietimme koko kesän mökillä. Kun apupojat ja -tytöt lähtivät kaupunkiin, jäimme kahden. Meillä oli hurjan mukavaa.
Veikon myötä Eeva tutustui mökkipaikkakuntaansa entistä paremmin. Veikko kertoi, missä järvessä on eniten muikkuja ja missä hän oli ollut savotassa.
Seuraavana kesänä oli saunan kunnostuksen vuoro. Rakennuksen viisi alinta hirttä olivat lahot, ja ne oli vaihdettava. Veikko oli edellisenä talvena kaatanut uudet hirret ja rakentanut saunan pohjakehikon kotipihalleen. Kevään tullen hän purki kehikon ja numeroidut hirret siirrettiin mökkirantaan. Sauna nostettiin ratatunkeilla ilmaan, ja huonot hirret purettiin pois. Myös lauteet ja lattia uusittiin.
– Ihme, etten jo edellisenä kesänä tullut saunan lattiasta läpi, oli se niin huono.
Vanha puulattian päälle tehty kivikiuas purettiin ja uudelle kiukaalle valettiin betonipeti.
Pian saunan savupiipusta tuprutteli taas savu. Se tuoksu on Eevasta maailman paras.
Marko oli mukana vielä saunaremontissa, mutta talvella sairaus voitti. Hän kuoli tammikuussa. Kevään ensimmäisen reissun Eeva teki mökille kahdestaan tyttärensä kanssa.
– Matka pelotti. Mökillä oli kaikki Markon tavarat. Perillä laitoin saunan lämpiämään. Saunoin ja kävin heittämässä talviturkin, jäät raapivat selkää.
Eeva istui saunan terassilla ja mietti, ettei selviä tästä elämästä.
– Kevään ja kesän aikana katselin ilta toisensa jälkeen järvelle ja sain siitä voimaa. Oivalsin, että vaikka kaikki muuttuu, maisema pysyy samana ja joka vuosi tulee uusi kevät. En olisi selvinnyt ilman mökkiä.
Perjantaisin töiden jälkeen Eeva ajoi vauhdilla kohti Mäntyharjua. Sunnuntaina hän mateli takaisin kaupunkiin. Kun loma alkoi, hän lähti mökiltä vain kerran viikossa kauppaan.
Päivä toisensa jälkeen aurinko laski samaan suuntaan. Keskikesällä juhannusruusut kukkivat kuten ennenkin, ja kesä haihtui syksyyn. Lokakuun lopulla Eeva ui jäähileiden seassa vielä kerran ennen kaupunkiin muuttoa.
Markon kuoleman jälkeen Eeva eli sinkkuna monta vuotta. Suru helpotti hiljalleen. Joka kevät Eeva muutti mökille ja heitti talviturkin jäiden raapiessa selkää. Tuli hauskoja juhannusjuhlia ja lavatanssi-iltoja. Kesällä aurinko lämmitti hoitaen ja hyväillen. Sitten uuden kevään korvalla, ystävien juhlissa, vastaan tuli Esko. Hän oli vanha tuttu vuosien takaa.
– Eskokin oli jäänyt leskeksi. Juttelimme pitkään. Seuraavana viikonloppuna hän soitti ja kysyi, olenko mökillä.
Ensimmäinen vierailu oli lyhyt, mutta pikkuhiljaa vierailut pitenivät. Nyt Eeva ja Esko viettävät lomat ja viikonloput yhdessä mökillä.
– Esko ei ole niin mökkihöperö kuin minä, mutta hän on mainio seuramies, soittaa kitaraa nuotiolla, laittaa hyvää ruokaa ja saunoo mielellään. Hän on kiinnostunut luonnosta ja linnuista.
Eeva muuttaa vappuisin mökille ja käy sieltä töissä Kouvolassa. Esko asuu viikot pariskunnan Porvoon-kodissa ja ajaa töihin Helsinkiin. Arjen etäsuhde toimii vaivattomasti, vaikka kaipuu toisen luokse onkin. Kun lomat alkavat, jättää Eskokin kaupungin pölyt ja muuttaa mökille.
– Lomalla elämme ilman kelloa. Haluan nauttia iltojen valosta, ja istua ja kuunnella, kun Esko soittaa kitaraa. Aamulla nukumme pitkään.
Kesäisin Eeva ja Esko nukkuvat ovet auki. Suklaanruskeat labradorinnoutajat Helmeri ja Hulda yöpyvät mieluiten kuistilla. Aamulla auringonsäteet ja lintujen sirkutus herättävät – sitten kun herättävät.
Pari vuotta sitten Eeva ja Veikko laittoivat kaikki mökin pinttyneet puupinnat kuntoon. Eevan elämään oli tullut uutta valoa ja nyt sitä saivat myös mökin pinnat. Vaaleaa maalia kului litrakaupalla seiniin ja lattioihin.
– Lattia piti ensin hioa, ja tein sen itse käsin. Hioin ja itkin monta päivää. Se oli kauhea homma. Kun lopulta pääsin maalaamaan, joku vinoili, että laitathan sitten ykköset päälle. Tiesivät, että en aina muista vaihtaa innostuksissani remppavaatteita tai suojata tilaa – niin paljon nautin viimeistelystä.
Pintaremontin yhteydessä Veikko rakensi kierrätyspuusta sohvan, ja kaapistot keittiöön, eteiseen sekä makuusoppiin.
– Tupaan halusin tarpeeksi leveän kulmasohvan, että mahdun siinä Eskon kainaloon pötköttämään!
Eeva viihtyy hyvin myös yksin. Hän tyhjentää surutta huussin ja hakkaa polttopuut.
– Teen töissä ajatustyötä, olen tekemisissä ihmisten ja vaikeiden asioiden kanssa. Mökillä on kiva tehdä käsillä, onnistua ja epäonnistuakin. Se on terapeuttista. Mistään en saa niin paljon voimaa kuin tästä mökistä ja läheisistä ihmisistä ympärilläni.
Teksti ja kuvat: Tiiu Kaitalo
