”Pari lempivaatetta riittää, muu on kaapintäytettä”
Mira Ahjoniemi on ollut aina järjestyksen ihminen. Hän sai mallin järjestyksenpitoon äidiltä: kotona oli kohtuullisesti tavaraa, eikä sisustusta koskaan päästetty rönsyilemään.
Japanilaisen KonMari-raivausmetodin Mira löysi aikuisena, kaksostensa kotoa muuton jälkeen.
– Jäimme mieheni kanssa kahden ja päätimme muuttaa omakotitalosta pienempään kotiin. Silloin tuli tarve hankkiutua eroon suurimmasta osasta tavaroita. Kun vaatekaappini raivauksen myötä selkiytyi, aloin suunnitella myös vaatehankintojani kapselimetodin mukaisesti. Kapselivaatekaappi tarkoittaa huolellisesti valittua yhtenäistä puvustoa, minkä kaikki osat soveltuvat hyvin käytettäväksi keskenään, Mira kertoo.
KonMarin myötä löytyi oma järjestysfilosofia: Mitä vähemmän ihmisellä on tavaraa, sitä vähemmän kuluu aikaa tavaroista huolehtimiseen.
– Pyrin omistamaan mahdollisimman vähän, koska haluan käyttää aikaani muihin asioihin. Määrän sijaan voin panostaa laatuun. Arvostan kauniita asioita, värejä ja hyvää designia, hän sanoo.
Nykyään Mira on omistautunut asialle ja toimii Facebookin KonMari Suomi -ryhmän ylläpitäjänä. Viime vuonna hän kirjoitti Loistava järjestys -nimisen kirjan, jonka tarkoitus on auttaa lukijaa raivaamaan elämäänsä tilaa tärkeille asioille ja ihmisille.
Joskus aikoinaan Ahjoniemillä painittiin samojen ongelmien kanssa kuin muissakin lapsiperheissä. Tyypillinen ongelma oli eteinen, joka pursusi kenkiä ja vaatteita. Ihminen on luontaisesti laiska, joten kengät jäivät lattialle ja takki laitettiin lähimpään vapaaseen koukkuun.
Mira havahtui siihen, että kaapissa on paljon takkeja ja kenkiä, joita kukaan ei käytä. Hän hankkiutui niistä eroon ja tajusi, että kaappi olikin mukavan väljä ja sinne oli helppo ripustaa ulkovaatteet kotiin tullessa. Eteiseen toi järjestystä myös se, että Mira madalsi kenkäkaapin hyllyvälejä ja sai mahtumaan samaan kaappiin siististi paljon enemmän kenkiä.
– Ennen inhosin pyykin viikkaamista, ja puhdas pyykki saattoi lojua pitkään korissa. Kun vähensin vaatteiden määrää rajusti, myös puhtaasta pyykistä huolehtimisesta tuli mukavaa. Nyt kun kaapissa on KonMari-metodin mukaisesti vain iloa tuottavia vaatteita, nautin vaatteiden taittelusta ja ripustamisesta kaappiini, hän kertoo.
Entä jos ihminen viihtyy tavaran keskellä ja minimalismi kammoksuttaa? Pitääkö turhasta tavarasta aina hankkiutua eroon?
– Sopiva määrä tavaraa on se, mistä jaksaa ja haluaa huolehtia. Jos ihminen viihtyy tavarapaljouden keskellä ja pitää tavaroidensa siivoamisesta ja järjestelystä, totta kai voi säilyttää kaiken, mikä tuottaa iloa. Moni kuitenkin haluaisi vähentää kodinhoitoon kuluvaa aikaa, ja siihen paras keino on tavaramäärän vähentäminen, Mira sanoo.
Jos oma tavaramäärä ahdistaa eikä silti pysty luopumaan mistään, hän kannustaa pohtimaan syvällisesti tavaroihin kiintymisen syitä. Marie Kondo kirjoittaa KonMari-kirjassaan, että syynä tavarakaaokseen on tyypillisesti ”takertuminen menneisyyteen tai tulevaisuudenpelko”.
– Näitä kahta perustelua minäkin olen kuullut kymmeniltä ihmisiltä, jotka tuskailevat liiallisen tavaramäärän kanssa: on huoli tulevaisuudesta tai toisaalta siitä, että menneisyys unohtuu, hän kertoo.
”En usko, että ketään voi opettaa rakastamaan järjestystä”
Eva-Lena Wakosen tie ammattijärjestäjäksi alkoi kulutuskriittisyydestä.
– Viimeistään siinä vaiheessa, kun perheeseemme syntyi lapsia, aloin pohtia vakavasti sitä, onko tämä kaikki tavara todella tarpeellista. Miten yksi pieni ihminen muka tarvitsisi niin paljon tavaraa?
Eva-Lena on aina pitänyt tavaroiden ja asioiden järjestelystä, joten sinänsä mistään herätyksen saamisesta ei ole kyse. Työpaikan kahvipöydässä kollega heitti joskus, että lähtisikö Eva-Lena järjestämään hänen kaappinsa. Kun sitten eteen tuli tilaisuus hakeutua ammattijärjestäjäkoulutukseen, järjestyksen ihminen päätti kokeilla.
Suomessa ammattijärjestäjiä kouluttaa Anne te Velde-Luoma, ja hänen opissaan Eva-Lenakin on ollut. Lisäksi hän kuuluu Suomen ammattijärjestäjät ry:hyn.
Mitään varsinaista järjestelyfilosofiaa Eva-Lenalla ei ole.
– Jos jotain pitää sanoa, turvaudun kliseeseen ja sanon, että vähemmän on enemmän. Ammattijärjestäjän työssä keskeistä eivät ole minun näkemykseni ja tapani ajatella tavarasta, vaan tärkeintä ovat aina asiakkaat omat tarpeet ja voimavarat, hän sanoo.
Eva-Lenan omassa kodissa suurinta pohdintaa on aiheuttanut asunnon muuttaminen kahden aikuisen kodista nelihenkisen perheen kodiksi.
– Lapsilla on oikeus omaan tilaansa ja omiin tavaroihinsa, ja tässä tilanteessa meidän aikuisten oli tietysti joustettava ja annettava "omaa tilaamme" lastemme käyttöön.
Ensin kävi mielessä muutto. Sitten hyvin äkkiä Eva-Lena ja hänen miehensä ymmärsivät, että tämä on heidän kotinsa – eivätkä he ole lähdössä täältä yhtään mihinkään. Tavaraa ei yksinkertaisesti voi olla enempää kuin kotiin mahtuu. Piti pohtia, mitä tiloja tarvitaan ja miten ne varustetaan. Sitten alkoi karsiminen näiden ympäriltä.
– Oikeastaan olemme edelleen tässä vaiheessa. Lasten kasvaessa heidän tilantarpeensa vain kasvaa, ja sitä vapautuu vain siten, että me aikuiset joustamme omastamme, Eva-Lena toteaa.
Sama tavarapaljouden ongelma on suuressa osassa koteja, jotka haluavat turvautua ammatijärjestäjän palveluihin. Kun turha tavara on karsittu, yhdessä asiakkaan kansa mietitään, miten jäljellä olevat tavarat tulisi kodissa sijoittaa, jotta arki pyörisi mahdollisimman kevyesti.
Usein Eva-Lena myös keskustelee asiakkaan kanssa siitä, mitä poistetuilla tavaroille voi ja kannattaa tehdä.
– Yleensä suosittelen lahjoittamaan hyväkuntoiset tavarat hyväntekeväisyyteen. Huonokuntoinen tavara sen sijaan lajitellaan jätteeksi.
– Lahjoitusten kanssa on syytä olla tarkkana, että eteenpäin lähtee vain myyntikelpoisia esineitä. Jos lahjoittaa eteenpäin roskaa, hyväntekeväisyysjärjestöjen jätekulut vain kasvavat. Minusta meillä on vastuu omista tavaroistamme, eikä päätöstä siitä, onko tavara roskaa vai käyttökelpoinen voi sälyttää toisten harteille - vaikka se joskus houkuttelevalta vaihtoehdolta tuntuisikin.
Moni pienten ja vähän isompienkin lasten vanhempi miettii, miten omasta jälkikasvusta saa kasvatettua järjestyksen ihmisen.
– En usko, että ketään voi opettaa rakastamaan järjestystä. Sen sijaan on tärkeää opettaa lapsille pienestä pitäen, että tavaroiden, esimerkiksi lelujen, palauttaminen omille paikoilleen käytön jälkeen kuuluu asiaan. Me aikuiset voimme myös helpottaa lasten oppimista järjestämällä tavaroille selkeät paikat, jotka lasten on helppo oppia.
Eva-Lena muistuttaa, että lapset oppivat tarkkailemalla ja tekemällä perässä. Ei ole siis mitenkään yhdentekevää, että miten itse suhtaudumme omiin tavaroihimme ja miten vaikkapa siivoamme.
– Lapsilla on oikeus leikkiin, ja tämän pitää saada myös näkyä kotona. Meidän aikuisten vastuulla on huolehtia siitä, että lapsilla on sopiva määrä leluja ja mahdollisuus leikkiin.
Kuvat: Johanna Kinnari, Mira Ahjoniemi ja Otavan kuvapankki
