1. Järjestele laji kerrallaan
KonMarin eli japanilaisen järjestelyguru Marie Kondon oppien mukaan kotia ei järjestetä komero komerolta tai huone huoneelta, vaan laji lajilta. Jos sorrut perinteiseen tyyliin eli siivoat kaappi kerrallaan, on vaikea hahmottaa, miten paljon kutakin tavaraa kotiin on kertynyt. Kun aloitat marittamisen KonMari-kirjan mukaisen järjestelyurakan, kerää esimerkiksi kaikki vaatteesi yhteen paikkaan ja käy ne läpi yksitellen ja yhtäjaksoisesti.
2. Selätä kaaos etenemällä järjestelmällisesti
Kodin kaaos selätetään tietyssä järjestyksessä. Ensin käsitellään vaatteet ja kirjat, sitten käydään läpi paperit ja sekalaiset tavarat. Lopulta pääset käsiksi tavaroihin, joilla on tunnearvoa. Marie Kondo muistuttaa, että jos aloitat muistojen aarrearkusta, taitosi eivät ole vielä kehittyneet erottamaan ilahduttavia esineitä roinasta.
3. Tee valinta: säilytä tai poista tavara
KonMari opettaa säilyttämään vain iloa tuottavat tavarat ja luopumaan lopuista. Selvitystyö sujuu näin: Pidä esinettä käsissäsi ja kuulostele tuntemuksiasi. Jos tavara on säilyttämisen arvoinen, tunnet iloa tai jopa pientä innostusta. Vertailukin auttaa valinnassa. Kun päätät luopua jostakin tavarasta, kiitä ja hyvästele se. Ennen pitkää sinulla on koti, jossa on vain rakkaita esineitä.
4. Ruuvimeisselit saa sentään säilyttää
Kaikelle ei KonMarinkaan mukaan tarvitse sanoa lopullisia hyvästejä. Tylsät ja arkiset esineet kuten ruuvimeisseli tai vasara tuskin tuottavat kovin suurta iloa, mutta niistä on hyötyä aika ajoin. Säilytä siis!
5. KonMari = paikka kaikelle
KonMari suosittelee miettimään säilytyspaikkoja vasta sitten, kun olet seulonut yhden sortin tavarat kokonaan. Muuten huomiosi lipsuu pääasiasta eli tavaroiden vähentämisestä. Sijoita samankaltaisista materiaaleista tehdyt tavarat lähekkäin.
6. Viikkaa ja taittele
Jäljelle jääneitä lempivaatteita ei suinkaan ladota takaisin hyllyille miten sattuu, vaan ne taitellaan suorakulmioiksi ja säilytetään pystyssä, mieluiten vetolaatikossa. Näin ne mahtuvat paremmin tilaansa. Mekot ja hameet voi toki ripustaa, mutta pituusjärjestyksessä.
7. Muista kaappeja täyttäessä nyrkkisääntö: 90 %
Kun alat laittaa tavaroita takaisin kaappeihin ja laatikoihin, KonMari suosittelee täyttämään ne tiiviisti mutta ei täyteen ahtaen. 90-prosenttisesti täyteen on hyvä nyrkkisääntö. Jos jätät laatikot vajaiksi, alat kerätä niihin tavaraa huomaamattasi.
8. Lisää väriä!
Tappiinsa järjestetty koti saattaa tuntua värittömältä. Onneksi siivousgurulla on tähänkin asiaan ratkaisu. Laita esille muutama rakas esine, hanki pari iloisenväristä tyynyä tai osta kukkia.
9. Palkitse itsesi KonMari-urakan jälkeen
Tämän kaiken pitäisi olla vaivan arvoista, sillä kun tavarat ovat paikoillaan, alkaa tapahtua mukavia asioita, hommat alkavat sujua ja alat nauttia elämästäsi täysin siemauksin – etkä enää koskaan toivottavasti sorru sotkuihin. Siitäkin on KonMarin mukaan todisteita, että järjestelymaratonin jälkeen lempi alkaa leiskua toivotulla tavalla.
Lähteet: Marie Kondo: KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika, Bazar Marie Kondo: KonMari – Iloa säkenöivä järjestys, Bazar