
"Kyllä minä tästä vielä pudotan neljä kiloa"
Komerosi pursuilee pieneksi jääneitä vaatteita, koska uskot mahtuvasi niihin vielä jonakin päivänä. Sinulla on myös rykelmä keskeneräisiä käsitöitä – ne vain odottelevat inspiraatiotasi.
Mikä auttaa? Keskeneräiset projektit kuormittavat mieltäsi. Jätä ne taaksesi ja keskity siihen, mikä ilahduttaa juuri nyt. Mikä vaate pukisi sinua parhaiten juuri noissa kiloissasi?
"Mitä 6 vuotta sitten edesmennyt mummikin sanoisi?"
Säilytät velvollisuudentuntoisesti mummilta ja kummilta saamasi lahjat, ettet vain loukkaisi lahjan antajaa tai vaikuttaisi kiittämättömältä. Lahja on kuitenkin täyttänyt tehtävänsä silloin, kun se on annettu sinulle. Lahjoittaja on halunnut tuottaa sinulle pelkkää iloa eikä suinkaan harmia.
Mikä auttaa? Tavaran kuuluu olla käytössä eikä kaapissa piilossa. Anna siis tarpeeton lahjasi eteenpäin.
"Tästähän saa vielä joskus voittoa"
Kuvitteletko, että säilömäsi tavaran jälleenmyyntiarvo kasvaa komeron hyllyllä? Niin käy vain todella harvoin. Tunnearvo on aivan eri asia kuin rahallinen arvo.
Mikä auttaa? Et menetä mitään, vaikka luovutkin tavarasta. Sen rahallinen arvo on romahtanut sillä hetkellä, kun se on kannettu kaupasta ulos.
"Tätä jalkakylpylaitetta voi vielä joskus tarvita"
Esine – sanotaan nyt vaikka jalkakylpylaite tai leipäkone – on pölyttynyt kaapissasi vuosikausia käyttämättömänä, mutta et raaski luopua siitä. Leipäkonetta on turha heittää pois, sillä leipähän voi loppua kaupasta mikä päivä tahansa.
Mikä auttaa? Jos tulee vimmattu halu käyttää leipäkonetta, voit lainata sen. Leivän voi paistaa myös uunissa, ja tuoretta leipää voi hakea leipomosta suoraan. Tavaran poisheittämisestä aiheutuvan tulevaisuudenpelon selätät selvittämällä itsellesi vaihtoehdot. Luota siihen, että asiat järjestyvät.
"Huomaattehan sivistykseni!"
Pullisteleeko kirjahyllysi Kafkaa ja Proustia alkukielisinä painoksina? Vaalitko fantasiaminääsi? Huijaat vain itseäsi, jos elät muiden odotusten mukaan ja yrität tavaroillasi kertoa olevasi joku muu kuin olet.
Mikä auttaa? Ole rehellinen itsellesi ja ota etäisyyttä ulkopuolisiin odotuksiin. Jos siltä tuntuu, kaiva hömppäpokkarisi reilusti esiin maailmankirjallisuuden klassikoiden takaa. Hankkiudu eroon valheellisista tavaroista ja elä itsesi näköistä elämää.
Lähde: Ilana Aallon teos Paikka kaikelle – Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan, Atena. Kuvat Orthex