Kylpytynnyrin perustukset ammattilaisen ohjeilla
Rakenna ja remontoi
Kylpytynnyrin perustukset ammattilaisen ohjeilla
Kylpytynnyrin perustukset on syytä tehdä huolella sillä täytetty palju kylpijöineen painaa helposti lähes pari tonnia. Ari Lahti ja Kirsi Laamanen näyttävät, miten palju asennetaan pysyvästi paikoilleen.
23.8.2016
 |
Meidän Mökki

Paljun sijoituspaikassa kannattaa huomioida käytettävyyden lisäksi naapurisovun säilyminen. Neuvoa sopivaan sijoitukseen voi kysyä myös oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Naapurisopu on hyvä pitää mielessä myös tynnyrin lämmittämisessä, sillä joskus savut eivät nouse suoraan ylös, vaan ne leviävät ikävästi lähellä maan pintaa. Muista siis korkea piippu ja vain kuivalla puulla lämmittäminen.

Paljun perustustapa kannattaa tehdä huolella maaperän mukaan, koska täyteen lastattu tynnyri painaa kylpijöineen helposti lähes pari tuhatta kiloa – iso palju täynnä raavaita miehiä vielä reilusti enemmän.

Suoraan paljaan maan päälle paljua ei tule asentaa, vaan alustan pitää olla kiinteä ja tasainen. Sopivia perustustapoja ovat esimerkiksi vettä läpäisevä, reilu hiekka- tai sepelipeti, harkko- tai kiviperustus, betonivalu sekä riittävän jykevästä puusta rakennettu tukikehikko.

Esimerkkikohteeseen valittiin ruuvipaalut, jotka kierrettiin routarajan alapuolelle. Paljun perustukseen tuli lisäksi kakkosviitosesta rakennettu puukehikko, joka jakaa tynnyrin painon tasaisesti. Pohjasta tuli tuulettuva, eikä hieman kumpuilevaa pintamaata tarvinnut lainkaan tasoittaa.

Alustasta tehtiin parisenkymmentä senttiä paljua leveämmän, mutta on makuasia, kuinka paljon tyhjää tilaa haluaa jättää tynnyrin ympärille. Kehikko voi olla paljon isompikin, jos paljun ympärille haluaa tilaa esimerkiksi paljulle nouseville portaille tai vaikka kalusteryhmälle.

Paljun voi halutessaan myös esimerkiksi upottaa terassin sisään, jolloin terassilta laskeudutaan altaaseen.

Rakenna runko edullisesta kestopuusta, vaikka panostaisit kansilautoihin. Käytä kestopuun kanssa teräksisiä tai pinnoitettuja ruuveja.

Näin teet kylpytynnyrin perustukset

1. Mittaa ruuvipaalujen paikat ja merkkaa ne maastoon. Tee paalulle alku rautakangella. Ilman konevoimaa asennus käy parhaiten kahdella kangella ja paalun päähän kiinnitettävällä asennustyökalulla.
2. Älä kierrä paaluja kokonaan sisään, ennen kuin olet tarkistanut koron, sillä paaluja ei kannata kiertää takaisinpäin. Korkokoneella tai vatupassilla saat paalut oikeaan korkoon.
3. Usein käy niin, etteivät kaikki ruuvipaalut kierry kokonaan maan sisään, koska ne kohtaavat kiviä tai muita esteitä. Lyhennä paalu oikeaan korkoon esimerkiksi kulmahiomakoneella.
4. Kun ruuvipaalut ovat oikeassa korossa, niiden päihin kannattaa asentaa ruostumattomasta teräksestä valmistetut kulmat. Niihin voit kiinnittää rakennelman tukipuut.
5. Kun teräskulmat ovat paikoillaan, voit asentaa niiden päälle alimmat tukipuut. Jos paaluja on esimerkiksi neljä, asenna kaksi tarpeeksi jykevää tukipuuta molempiin päätyihin.
6. Varsinainen tukikehikko on kätevintä rakentaa erikseen. Kun päälle tulee painava kuorma, valitse tukikehikkoon esimerkiksi kakkosviitosen vahvuista painekyllästettyä puuta.
7. Kun rakennat tukikehikon tasaisella alustalla, saat siitä mahdollisimman helposti tasakulmaisen ja jykevän. Valmis kehikko on helppo nostaa suoraan tukipuiden päälle.
8. Älä unohda ottaa ristimittaa vielä uudelleen, kun olet nostanut kehikon tukipuiden päälle. Jos kehikko notkahtaa hieman tukipuiden päälle nostettaessa, päällyslaudat voivat irvistää.
9. Kun kehikko on tarkalleen ristimitassa, voit kiinnittää sen tukipuihin ruuveilla ja kulmaraudoilla. Kiinnitä kehikko hyvin, sillä päälle tulee jopa parin tonnin kuorma.
10. Mitoita kehikon sisään koolauspuut tarpeeksi tiheällä välillä. Me asensimme koolauspuut 40 sentin jaolla, koska päälle tuleva kuorma oli niin raskas. Käytä teräksisiä tai pinnoitettuja sekä tarpeeksi pitkiä terassiruuveja.
11. Kun olet kiinnittänyt kehikon tukevasti, mittaa kansilautojen pituus ja sahaa ne. Mitoita kehikko jo alun perin niin, että jako menee siististi tasan. Jätä kansilautojen väliin noin sentin rako.
12. Viimeistele paljun pohja otsalaudoilla, jotka peittävät runkokehikon ja alta pilkottavat ruuvipaalut. Voit tehdä saman mallin mukaan pienemmän alustan, jolta paljun portaat nousevat.

Lue lisää:

Kommentoi »

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder