Kuuhulluus on totta – tämän vuoksi kuutamo valvottaa
Sisustus
Kuuhulluus on totta – tämän vuoksi kuutamo valvottaa
Täysikuu saa monet meistä levottomiksi ja unettomiksi. Kasvava kuu on myös uusien suunnitelmien aikaa, mutta täydenkuun aikaan ei koskaan pidä tehdä tärkeitä päätöksiä. Miksi näin?
Julkaistu 10.3.2017
Meidän Mökki

Termi kuuhulluus periytyy ikivanhasta eurooppalaisesta lainsäädännöstä, jossa täysikuu oli lieventävä seikka rikoksista tuomituille. Katsottiin, että luonnonvoimat vaikuttivat tekojen taustalla. Näitä lakeja purettiin 1700-luvulta alkaen.

Nykyään kuuhulluudella tarkoitetaan virkoisuutta ja energisyyttä, ehkä jonkinlaista hermostuneisuuttakin. Päähänpistoja ei kannattaisi silti vieläkään täydenkuun aikana toteuttaa, silloin tulee tehtyä huonoja päätöksiä.

Monet sairaanhoitajat väittävät haavojen tyrehtyvän täydenkuun aikana erittäin huonosti, ja näin perimätietokin väittää. Myös leikkaushaavojen sanotaan tulehtuvan helpommin juuri ennen täysikuuta.

Monet kokeneet sairaanhoitajat tai poliisit eivät myöskään halua päivystää täysikuulla. Täysikuu osuu melko usein viikonloppuihin, jolloin alkoholia käytetään eniten. Tällöin poliisilla ja sairaaloissa tunnetusti on kiireisintä.

Mollukka valvottaa

Kuutamo valvottaa joitakin ihmisiä. Syitä on haettu painovoimasta, valosta ja säteilystä. Joidenkin arvioiden mukaan kuutamounettomuudesta kärsivät henkilöt voivat olla myös valo- ja ääniherkkiä.

Viimeisin perusteellinen tutkimus täysikuun ja unettomuuden yhteydestä tehtiin Sveitsissä vuonna 2013. Sisällä pidetyt koehenkilöt olivat täysin tietämättömiä tutkimuksen aiheesta ja kuun vaiheista. Silti näistä suuri osa nukkui selvästi huonommin kuin normaalisti. Näin kiistattomia tuloksia ei ole aiemmin saatu.

Täydenkuun aikaan myös auringonpilkut ovat usein voimakkaimmillaan. On mahdollista, että joidenkin ihmisten yövirkeys johtuukin auringosta eikä kuunkierrosta.

Kuutamo voi valvottaa. Monet kuutamounettomuudesta henkilöt voivat olla valo- ja ääniherkkiä.
Täysikuu vaikuttaa myös eläimiin. Huuhkajat huhuilevat kuutamolla tavallista enemmän.

Huhuilua ja kosioretkiä

Täysikuu saa huuhkajat aktiivisiksi. Ne huhuilevat tavallista enemmän, sillä kuun valossa niiden kurkussa oleva valkoinen väri näkyy ja tehostaa huhuilua. Se viestii voimakkuudesta.

Täysikuun aikana pienet saaliseläimet tulevat tavallista helpommin syödyksi. Hiiret, myyrät ja jänikset piileskelevät valoisina öinä ryteiköissä, eivätkä lepakot mielellään lennä silloin.

Sammakot täysikuu kutsuu kutulammikoille. Urokset ja naaraat käyttävät kuuta ajastimena, jotta ne tietävät, milloin porukkaa on liikkeellä ja kannattaa lähteä kosiopuuhiin.

Myös kehrääjät liikkuvat täydenkuun valossa, silloin niiden on helppo saalistaa hyönteisiä. Ne pyrkivät munimaan, kun täyteen kuuhun on aikaa reilut kaksi viikkoa. Näin vastakuoriutuneille poikasille on paljon ravintoa tarjolla.

Alakuu voi hidastaa kasvua, mutta se on myös uusien suunnitelmien aikaa.

Alakuu hidastaa kasvua

Kasvava kuu on uusien suunnitelmien ja uuden alun aikaa. Silloin tärkeintä on laittaa suunnitelmat vireille. Vähenevällä kuulla siivous ja pyykkäys sujuvat vähemmällä vaivalla. Näin kertoo kansanperinne.

Alenevan kuun eli alakuun aikana mökkiläisen kannattaa hävittää ylimääräiset rantavesakot ja pajukot, silloin ne kuivuvat hyvin ja kasvavat hitaammin takaisin. Tämä on seuraavan kerran 2.–8. maaliskuuta, vaikka silloin vesakkoja ei vielä saakaan täysin kuolemaan. Kaikkein paras aika risujen hävittämiseen on vasta 1.–3. heinäkuuta, kun lehti on jo täysikokoinen.

Kalenterikuukausittain kuunkierto ei mene, vaan täysikuu on joka kuukausi 1–2 päivää aikaisemmin. Täysikuun korkeus taivaankannella taas vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

Talvella kuutamo riittää lumimaisemassa hyvin ainoaksi valonlähteeksi.

Kuu valaisee koko tienoon

Suomesta katsottuna Kuu kiertää taivaalla vastapäivään, kun sitä vertaa taustataivaan tähtiin. Kuuta valaisee Auringosta sen pinnalle heijastuva valo, jossa on pitkälti samat aallonpituudet kuin Auringosta Maahan näkyvän valon alueella. Siksi täysikuun valo on niin kirkas, että pimeässä metsässä pystyy suunnistamaan ilman lamppua.

Jos kuunsirpin reunaa pitkin piirtäisi nuolen, nuolenkärki osoittaisi aina kohti aurinkoa riippumatta siitä, missä vaiheessa sirpin pieneneminen tai suureneminen on. Sirppi näkyy eri puolilla maailmaa eri tavoin, sillä maapallon muoto vaikuttaa Kuun näkymiseen. Jos ollaan pohjoisnavalla ja siirrytään sieltä päiväntasaajalle, on Kuu kallistunut siinä välissä 90 astetta. 

Kuun rytmiä voi hyödyntää vaikka rikkakasvien raivauksessa.

Lue lisää:

Kommentoi »