Jauhosta se alkoi. Kun vaalalainen Irma Turunen veti keittiön vetolaatikon auki, lattialle putosi jauhoa. Jauho oli siistissä kasassa, aivan kuin se olisi juuri kaadettu siihen pussista. Muistakin laatikoista löytyi samanlaista hienoa jauhoa, vaikka Irma ei säilyttänyt niissä minkäänlaisia elintarvikkeita. Sitä paitsi vaalea jauho ei näyttänyt syötävältä vaan kivijauheelta, kuten Irman mies Tapio huomautti.

Jauhe oli valkoista, samanväristä kuin Irman messuilta ostamat pienet riimukivet. Kiviä oli kaikkiaan 25, ja hän säilytti niitä toisessa huoneessa. Kävi ilmi, että kivistä puuttui kolme.

– Ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Eikä tätä voi kertoa kenellekään, minuahan pidettäisiin ihan pöljänä. Mutta jauhoa löytyi vielä toisenkin kerran, Irma muistelee.

Tapio ja Irma Turunen ostivat 1950-luvun rintamamiestalon vuonna 2002. Aluksi he eivät huomanneet talossa mitään poikkeavaa. Vasta noin kymmenen vuoden jälkeen he alkoivat havaita outoja asioita ja tuntemuksia.

Erityisesti keittiössä, joka kuuluu talon vanhimpaan osaan, tapahtui kummia. Erään kerran Turuset etsivät perunankuorimaveistä. He tyhjensivät kaikki vetolaatikot, mutta veistä ei vain löytynyt. Välillä he kävivät pihatöissä. Takaisin sisälle tultuaan he löysivät veitsen keittiön työtasolta, suoraan vetolaatikoiden yläpuolelta. 

Toisen kerran samainen perunankuorimaveitsi oli imaissut teriensä väliin teelusikan, niin että sitä ei tahtonut ihmisvoimin pystyä irrottamaan.

Irmasta ja Tapiosta alkoi tuntua, että talossa liikkui joku.

Sähkölaitteetkin reistailivat. Esimerkiksi jääkaapin päälle nostetusta tuliterästä televisiosta hävisivät yhtäkkiä kaikki asetukset. Liike antoi uuden laitteen tilalle, mutta sille kävi samalla tavalla. Myyjä kävi jopa tarkistamassa asian ja ihmetteli, ettei asetusten häviäminen voinut olla mahdollista. Kolmas tv toimi moitteetta.

Turusten talossa on narisevat lattiat. Ne pitivät ääntä välillä silloinkin, kun talossa ei ole ketään muita. Askelia kuului myös portaista ja yläkerrasta. Välillä talossa saattoi aistia pienen, hetkellisen kylmän ilmavirran.

– Aloimme vähitellen ajatella, että tällainenhan on ihan normaalia, Irma hymähtää.

Irmasta ja Tapiosta alkoi tuntua, että talossa liikkui heidän lisäkseen joku muukin. Heille tuli vahva tunne, että kyseessä oli vanhempi mies. Varmuuden vuoksi Irma kutsui pari herkästi aistivaa ystäväänsä taloon ”tunnustelemaan” talon ilmapiiriä.

– He sanoivat, että talossa on vanha mies, joka ei ole koskaan asunut talossa, mutta on jostain syystä jäänyt välitilaan. Mies on kuulemma hyväntahtoinen, hän oikeastaan haluaa auttaa meitä. Hän on hyvä ”energiankäyttäjä”.

Ensimmäisen kerran kummituksen näki vieraisille tullut tyttären mies David. Ensikohtaaminen tapahtui liiterissä, jossa David oli tekemässä halkoja.

David havahtui tunteeseen, että liiterissä liikkui joku. Hän kuvaili liikkujaa vanhaksi mieheksi, läpikuultavaksi hahmoksi, jolla oli sininen takki. Mies kuuli myös puhetta pihalta, vaikka siellä ei ollut ketään.

Hieman myöhemmin David istui keittiön pöydän ääreen ja otti tietokoneella Skype-yhteyden siskoonsa. Pian sisko kysyi, kuka taustalla hääräilevä sinitakkinen mies oli. Hämmentynyt David vastasi olevansa paikalla yksin.

– Emme olleet koskaan maininneet hänelle tästä vanhasta miehestä, Irma sanoo.

Huolestuttavampi sattumus osui jouluun 2014. Turusten olohuoneen katosta roikkui lyhty, jossa joulun aikaan poltettiin välillä kynttilää. Turuset kertovat olevansa tarkkoja kynttilöiden kanssa.

– Ihan taatusti sammutin kynttilän ennen kuin menin nukkumaan. Jos olisin jättänyt sen palamaan, sen valo olisi häikäissyt minua viereisen makuuhuoneen puolelle. Keskellä yötä heräsin siihen, että kynttilässä paloi tuli. Kyllähän se säväytti, Irma sanoo.

Turuset ovat yrittäneet selvittää, kuka talossa liikkuva mies voisi olla. Tiettävästi heidän kotinsa paikalla ei ole ollut rakennuksia. Lähistöllä on toki muuta asutusta.

Talon vieressä kulkee tie numero 22, ja talon ohi ajetaan kovaa vauhtia. Eräänä iltana David kuuli kovan rysähdyksen ja repeytyvän metallin kirskuntaa. Hän oli aivan varma, että tiellä oli sattunut kolari tai auto oli ajanut päin puuta. Tie oli kuitenkin tyhjä, eikä edes mitään jälkiä löytynyt. Talon väki tutki aluetta uudelleen aamulla, mutta mitään selitystä ei löytynyt.

Liittyykö sinitakkinen mies vanhaan verityöhön?

Turuset alkoivat pohtia, voisiko sinitakkinen mies liittyä liikenneonnettomuuteen, joka oli sattunut talon kohdalla.

Pariskunta on etsinyt vastausta myös historiasta. Turuset saivat selville, että muinoin veneellä saapuneet vieraat ovat tappaneet alueella paljon ihmisiä. Kummituksen takki näyttää vanhalta, mutta ei ihan 1700- tai 1800-lukujen tyyliä se ei silti ole.

Turusten mukaan talo on hiljentynyt joulun 2014 kynttiläepisodin jälkeen. Silti heillä on tunne, että sinitakkinen mies on yhä paikalla, mutta pitää vain matalampaa profiilia. Portaista kuuluu edelleen askelia.

– Olenpa ihan ääneen jossain vaiheessa sanonut, että menehän pois, Tapio kertoo.

Talon asukkaita sinitakkinen mies ei pelota eikä ahdista. Irman mukaan mies tuntuu suhtautuvan heihin myönteisesti, mutta taloon tulevat vieraat saattavat kokea toisin.

– Jotkut vieraat ovat sanoneet, että jo portilla joku tuntuu ilmaisevan, ettei tänne tarvitse tulla.

Osa vieraista taas ei saa talosta mitään tuntemuksia eivätkä Turusen yleensä silloin mainitsekaan kummituksesta.

– Olemme kertoneet tästä hyvin harvoille. On ihmisiä, jotka eivät ymmärrä eivätkä edes halua puhua tällaisista asioista, Irma sanoo.

Suomessa ei ole selvitetty, kuinka yleisiä yliluonnolliset kokemukset ovat. Näppituntuma on, että niitä on hyvin monilla, sanoo asiaan perehtynyt Marja-Liisa Honkasalo, joka on Turun yliopiston kulttuurisen terveyden ja hyvinvoinnin professori.

– Vajaalla puolella länsimaiden ihmisistä on jokin kokemus yliluonnollisesta elämänsä aikana.

Honkasalon mukaan kokemuksia on kaikenlaisilla ihmisillä sukupuolesta, asuinpaikasta tai koulutuksesta riippumatta. Yhteistä suomalaisille tarinoille on, että kynnys kertoa niistä on korkea.

– Monia meille lähetettyjä viestejä yhdisti se, että ihmiset kirjoittivat ikään kuin todistajalausuntoja, joissa yksityiskohtaisesti perustellaan havainnon todenperäisyyttä. Monet kirjoittajat olivat etsineet selitystä luonnontieteistä, esimerkiksi kvanttifysiikasta, ja suosittelivat samaa meille.

Yhteistä tarinoissa oli myös se, ettei tapahtumille ole voinut mitään. Kokemukset ovat olleet voimakkaita ja merkittäviä.

Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että yliluonnollisia kokeneiden joukossa on paljon herkkiä ihmisiä, jotka ovat muita alttiimpia esimerkiksi suggestioille. Jotkut ovat olleet psyykkisesti sairaita. Myös traumaattinen elämäntilanne, esimerkiksi läheisen menettäminen, onnettomuus tai sota, yhdistää monia yliluonnollisia asioita kokeneita.

Honkasalon mukaan Suomessa suhtaudutaan yliluonnollisiin kokemuksiin usein yksioikoisesti ja leimaavasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ajatellaan vapaammin.

Entä mikä on tutkijan oma kanta yliluonnollisista kokemuksista?

– Kokemuksissa on kyse ihmismielen rajailmiöistä. Kyse ei liene kovin kummallisesta asiasta. Nähdäkseni yliluonnolliset kokemukset ovat osa ihmismielen toimintaa. Niistä vaan ei vielä tiedetä kovin paljon, Honkasalo tiivistää.

Kummitustalot ovat usein kartanoita, muita historiallisia rakennuksia tai erämaakämppiä.

Soveliuksen talossa Raahessa liikkuu kummitus, jonka uskotaan olevan Johan Sovelius, joka kuoli 1852.

Johan oli nuorena rakastunut serkkuunsa Catharina Freitagiin, mutta serkusten avioliitot olivat kiellettyjä. Ruotsin kuningas ei myöntänyt serkuksille naimalupaa, ei edes vieraillessaan Soveliusten luona vuonna 1802.

Catharina kuoli ennen Johania. Myöhemmin Johankin kuoli, jonka jälkeen tämä on nähty Soveliuksen talon ikkunassa kynttilä kädessä tuijottamassa kadun toiselle puolelle Freitageille päin. Nykyään Soveliuksen talo on Raahen museon käytössä.

Puotilan kartanossa Helsingissä on nähty valkea hahmo, jonka sanotaan olevan Birgitta Jägerhorn.

Birgitta kulkee kartanon puistossa ja vanhasta kellarista päärakennukseen johtavassa salakäytävässä. Birgitan arvellaan odottavan sulhastaan palaavaksi Suuresta Pohjan sodasta, jota käytiin 1700-luvun alussa.

Carlsron huvilassa Kristiinankaupungissa on nähty silinterihattupäinen tai sotilasunivormuinen hahmo.

Huvilassa on kuultu myös lapsen itkua. Vuoteelle ilmestyy jälkiä istumisesta, vaikka se olisi juuri sijattu. Puhelimet soivat, ääniä kuuluu ja laatikot aukeilevat itsekseen. Huvila toimii nykyään kaupunginmuseona