Kati Nuuttila: ”Japaninmagnolia ’Vanha Rouva’ palkitsee kasvattajan valtavan kokoisilla kukilla”
Kinnalan taimisto, Pälkäne, vyöhyke II
1. Puistosyreeni
Isot liilanpunertavat kukat nuokkuvat kauniisti rungollisessa puistosyreeni ’Juliassa’. Tämä lajike on erittäin kestävä aina pohjoiseen saakka. Latvusta voit hoitoleikata karsimalla vanhoja oksia. Poista rungosta kasvavat ylimääräiset versot.
’Julia’ on FinE-kantaa, joten kestävyys on testattu kotimaisiin olosuhteisiin. Kanta on kotoisin EteläPohjanmaalta Närpiöstä. Syringa x henryi ’Julia’ viihtyy parhaiten ravinteikkaassa maassa. Se sopii yksittäispuuksi tai ryhmiin esimerkiksi muiden kukkivien puiden ja pensaiden kanssa. Taimistollamme kasvaa ryhmä hieman eri aikaan kukkivia syreenejä, jotka näyttävät yhdessä tosi kivoilta. Syreeneistähän löytyy vaikka minkä muotoisia ja värisiä kukintoja yhdisteltäviksi.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon
Korkeus: 2,5–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–VII (katso kasvuvyöhykkeet)
2. Ruusuorapihlaja
Ruusuorapihlaja ’Paul’s Scarlet’ on todella romanttinen pikkupuu. Se kukkii aniliininpunaisin, kerrannaisin kukin, ja lehdet ovat rimpsureunaiset. Leikkaukseksi riittää, että poistaa vanhoja oksia, perusrungosta villiversot ja juurivesat. Kukinta kestää kahdesta neljään viikkoon. Kauniin koristeelliset lehdet takaavat, että puu on upea ilmestys myös kukinnan jälkeen.
Crataegus x media ’Paul’s Scarlet’ vaatii suojaisan aurinkoisen paikan. Voit käyttää sitä yksittäispuuna, pensasistutuksissa ja myös perennaryhmien katseenvangitsijana. Sen alle voisi istuttaa vaikkapa veri- tai peittokurjenpolvea, joiden kukissa tai lehdissä on samaa sävyä. Myös keijunkukat upeine lehtineen näyttävät somilta puun alla.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 3–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–II (katso kasvuvyöhykkeet)
3. Japaninmagnolia
Japaninmagnolia ’Vanha Rouva’ on kestänyt Mustilan kartanon pihapiirissä vuosikymmeniä, kaikenlaiset talvetkin. Ihmiset kyselevät sitä paljon, ja onhan se tosi hurmaava! Suotuisalla kasvupaikalla kukat voivat puhjeta jo toukokuun puolivälissä. Japaninmagnoliat ovat pystykasvuisia ja hitaasti kasvavia pikkupuita.
Tämä lajike on yksi kestävimmistä magnolioista Suomessa. ’Vanha Rouva’ palkitsee kärsivällisen kasvattajansa puhtaanvalkoisilla, valtavankokoisilla tuoksuvilla kukilla ennen kuin lehdet puhkeavat. Magnolia kobus vaatii aurinkoisen, lämpöisen ja tuulensuojaisen paikan sekä ravinteikkaan kasvualustan. Suojaa antaviksi kumppaneiksi istuttaisin esimerkiksi kookkaita havuja tai alppiruusuja.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 3–6 m
Kukinta-aika: touko-kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–III (katso kasvuvyöhykkeet)
Jonna Karlsson: ”Kultasateen kukinnot ovat kaikkien pörriäisten suosikkeja”
Mustila Puutarha, Elimäki, vyöhyke II/III
1. Tarhamagnolia
Tarhamagnolia ’Leonard Messel’ on kestävimpiä vaaleanpunaisia magnolioita. Tähti- ja japaninmagnolian vanha risteymä suosii hapanta, kuohkeaa ja tuoretta maata. Pinnallinen juuristo kaipaa suojakseen kuorikatetta tai maanpeitekasveja.
Magnoliat ovat puutarhan kaunottaria! Lajikkeen tummanpinkit nuput puhkeavat tuoksuviksi, 10-senttisiksi kukiksi. Se täyttyy kukkiessaan vaaleanpunaisen eri sävyistä. Lajike sopii pihan lämpimälle ja suojaisalle paraatipaikalle. Magnolia x loebneri on konstikkaampi kuin japanin- ja pensasmagnoliat, mutta kokeile sitä rohkeasti myös II–III-vyöhykkeillä. Parasta olisi, että isot puut antaisivat sille suojaa. Hallalle arkojen magnolioiden nuput tuppaavat avautumaan äkkiä kevään lämpiminä päivinä.
Valon tarve: aurinkoinen
Korkeus: 2–4 m
Kukinta-aika: toukokuu
Kasvuvyöhyke: I(II–III) (katso kasvuvyöhykkeet)
2. Kultasade
Kultasade on nimensä veroinen. Laburnum alpinum näyttää erityisen upealta, kun se on täynnä kullankeltaisia kukkaterttuja. Pitkäikäinen puu vain kaunistuu vanhetessaan. Kultasateen kukinta kestää pari kolme viikkoa. Kukinnot ovat kaikkien pörriäisten suosikkeja. Lehdet säilyvät terveenvihreinä koko kasvukauden ja värittyvät syksyllä keltaisiksi. Koska laji kuuluu hernekasveihin, se pystyy sitomaan typpeä juuribakteeriensa avulla ja tuottamaan näin osan ravinnostaan.
Tämä kalkinsuosija tarvitsee aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan, muttei ole nirso kasvualustan suhteen. Vesi ei toki saa seistä siinä koskaan. Puun alle istuttaisin valko- tai sinikukkaisia perennoja. Muista, että koko puu on myrkyllinen.
Valontarve: auringosta puolivarjoon
Korkeus: 3–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–II(III) (katso kasvuvyöhykkeet)
3. Rusokirsikka
Rusokirsikan vaaleanpunaisilla kukilla saa japanilaishenkistä fiilistä pihoihin. Se kasvaa hyvänmuotoiseksi kuin itsestään. Rusokirsikasta on iloa vuosikausiksi. Se ei ränsisty, vaan pysyy nätinnäköisenä ja tasaisen pyöreänä. Puussa on sekin ihana juttu, että lehdet hehkuvat kuparinruskeina puhjetessaan. Lehtien syysvärikin on upean punainen, samoin punertavanruskea runko talvella.
Prunus sargentii kasvaa melko isoksi puuksi, joka vanhana on yhtä leveä kuin korkea. Varaa sille siksi riittävästi tilaa. Kasvupaikan olisi hyvä olla kosteahko. Rusokirsikka menee jopa savensekaisessa maassa. Kalkkia se kyllä kaipaa. Latvus saattaa paleltua ankarana talvena, mutta puu toipuu yleensä hyvin.
Valontarve: aurinkoinen
Korkeus: 5 m
Kukinta-aika: toukokuu
Kasvuvyöhyke: I–III (katso kasvuvyöhykkeet)
Matti Kulju: ”Jos tarvitset suojaa avoimelle pihalle, tuohituomi on oiva valinta”
Oulujoen taimisto, Muhos, vyöhyke V
1. Rautatienomenapuu
Rautatienomenapuuta vartetaan eri mittaisiin runkoihin. Sitä myydään myös tyveen vartettuna, jolloin voi itse päättää, kuinka korkea puusta tulee. Toki se vaatii vähän enemmän työtä kuin jo isoksi kasvatettu taimi. Malus ’Hyvingiensis’ tarvitsee nuorena tuen ja leikkaamista.
Pohjoisessa kestäviä riippaoksaisia puita on vähän tarjolla. Leikkaa alaspäin kasvavia oksia ja poista rungosta tulevat uudet versot. Erityisesti nuorta puuta pitää raaskia leikata riittävästi, jotta latvuksesta tulee tuuhea. Vaikka omenat ovat pieniä ja väkeviä, niistä voi tehdä hilloa. Pitkäikäinen rautatienomenapuu ei vaadi paljon tilaa, ja se käy myös pölyttäjäksi tarhaomenapuulle. Liian vaatimattomat jänisverkot kostautuvat runsaslumisina talvina.
2. Purppuraomenapuu
Purppuraomenapuu ’Royalty’ on kestänyt hyvin Oulun seudulla. Itselläni se on kasvanut 10 vuodessa viisimetriseksi, eikä sillä ole ollut yhtään talvivaurioita. Malus Purpurea- ryhmä ’Royalty’ ei vaadi paljon hoitoa, mutta sitä voi tarvittaessa leikata. Oksat kasvavat aika leveästi ja haarovat vähän, joten niiden tuuhentaminen leikkaamalla voi parantaa ulkonäköä.
Istuttaisin puun näkyvälle paikalle, onhan sillä upeat karmiininpunaiset kukat ja purppuranpunaiset lehdet. Itse käytin tätä kotonani valkoisia rakennuksia vasten. Sain väriä koko kesäksi. Matalien oksien alle sopivat kesäpikkusydämen kaltaiset matalahkot perennat. Maaperän pitää olla läpäisevä ja kasvupaikan mielellään suojainen.
Valontarve: aurinkoinen
Korkeus: 3–4 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–III(IV–V) (katso kasvuvyöhykkeet)
3. Tuohituomi
Jos tarvitset suojaa avoimelle pihalle, esimerkiksi peltotontille, tuohituomi on oiva valinta kukkivaksi puuksi. Puu vaatii kosteutta eli tuoreen kasvupaikan, kuivalla paikalla se kasvaa kituen. Saat tuohituomella nopeasti tuulensuojaa. Puu on kaunis ympäri vuoden, onhan runko kuparinruskea. Nopeakasvuinen Prunus maackii ei vaadi erityistä hoitoa tai leikkausta, eikä sillä ole tuholaisia.
Leveäkasvuinen tuohituomi vaatii reilusti tilaa. Vältä sitä, että istutat taimen liian lähelle taloa tai ajoväylää tai muuten ahtaaseen paikkaan. Kaveriksi sopivat 1–1,5 metrin kokoiset pienehköt pensaat, vaikkapa ruusut. Erityisen hyviä ovat tornionlaaksonruusun kaltaiset luonnonlajit, jotka viihtyvät puun katveessa.
Valontarve: auringosta puolivarjoon
Korkeus: 10 m
Kukinta-aika: kesäkuu
Kasvuvyöhyke: I–V (katso kasvuvyöhykkeet)