
Huonekasveina kasvatettavat kirjorönsyliljat (Chlorophytum) ovat helppohoitoisia kodin vihreyttäjiä, joita on Suomessa kasvatettu huonekasvina jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Sillä on runsaasti lempinimiä, kuten isännän harha-askel, miehen tie ja syrjähyppy. Kirjorönsyliljaa on kutsuttu myös viiruliljaksi.
Kirjorönsylilja on kotoisin Etelä-Afrikasta. Sen lehdet ovat valko-vihreäraitaiset ja ne kasvavat tiheinä mättäinä. Kukkavarret ovat pitkät ja ne kasvavat kirjorönsyliljan juuresta. Kukkavarsiin kehittyy pieniä, valkoisia kukkia. Kukinta-ajan mentyä kukkavarsiin kasvaa pieniä lehtiruusukkeita, jotka voi ottaa irti ja istuttaa multaan. Ne voi myös jättää paikoilleen.
Kirjorönsylilja on hyvin sopeutuvainen, ja se menestyy monenlaisissa oloissa.
Näin hoidat kirjorönsyliljaa
Istutus
Istuta kirjorönsylilja isohkoon ruukkuun, tavalliseen lannoitettuun huonekasvi- tai kukkamultaan.
Kirjorönsylilja kukoistaa ihan normaalissa huoneenlämmössä, mutta talvella sitä voi pitää myös viileämmässä, ei kuitenkaan alle 12-asteessa.
Valo-olot
Parhaiten kirjorönsylilja viihtyy valoisassa paikassa. Varjossakin se menestyy, mutta liian pimeässä kasvu on hentoa ja huonoa. Suora auringonpaahde puolestaan voi vioittaa lehtiä.
Kastelu
Kastele kirjorönsyliljaa kerralla kunnolla ja pidä sitten taukoa. Pintamulta saa kuivahtaa kastelujen välillä ja etenkin talvella.
Lannoitus
Pane kirjorönsyliljan ruukkuun pitkävaikutteista ravinnetta, kuten vaikkapa lannoitekäpyjä tai sarvilastua. Vaihtoehtoisesti voit antaa lannoitteen kasteluveden mukana. Lannoitusvettä voi antaa kasvukaudella eli keväästä syksyyn vaikka jokaisella kastelukerralla, tosin siitä kasvin kasvuvauhti vain yltyy.
Mullan vaihto
Kirjorönsylilja on reheväkasvuinen ja sen mehevät juuret täyttävät ruukun nopeasti. Jos lehtien kärjet alkavat ruskettua, on aika vaihtaa ruukku isompaan.
Lisäys
Voit jakaa kirjorönsyliljan juuripaakun pienempiin osiin ruukunvaihdon yhteydessä ja istuttaa jakopalat omiin ruukkuihinsa. Kasvia voi lisätä helposti myös kukkavarsiin kasvavista rönsytaimista.
Lue lisää:
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
