Tuoksuvaa kieloa alettiin kasvattaa joulukukaksi jo 1880-luvulla, jolloin siitä tuli nopeasti suosittu. Kasvin saattoi hankkia kukkakaupasta tai kasvattaa itse syksyllä kerätyistä juurakoista. Talvilepoon asettuneet silmut puhkesivat sopivasti jouluksi kukkaan, kun ne istutettiin multaan ja tuotiin lämpimään.
Kielot ehtivät välillä jo lähes kokonaan syrjäytyä valikoimista, mutta nykyään niitä taas hyödetään jouluksi kukkaan. Herkät kielot ovat parhaimmillaan pienessä ruukussa tai ryhmänä suuremmassa jouluistutuksessa. Valkoiset kukat luovat juhlatunnelmaa ja niiden tuoksu antaa lupauksen tulevasta keväästä.
Kysele juurakoita kukkakaupoista ja puutarhamyymälöistä. Juurakot on käsitelty niin, että ne kukkivat jouluksi. Kielon kukinta kestää viikon verran. Kukinnasta saa nauttia pitempään, jos kasvin siirtää yöksi viileään. Muista kastella kieloa säännöllisesti, sillä juurakko kuluttaa runsaasti vettä.
Näin kasvatat kielon juurakosta:
1. Liota juurakoita haaleassa vedessä vuorokauden ajan. Voit tasata pitkät juuret noin kymmenen sentin pituisiksi. Valitse reiällinen, mielellään syvä istutusruukku. Laita pohjalle parin sentin kerros kevytsoraa salaojaksi. Kasvualustaksi sopii turvepitoinen kukkamulta tai kaktusmulta. Kastele multa märäksi ennen istutusta.
2. Laita samaan ruukkuun useita juurakoita, jotta istutuksesta tulee tuuhea. Istuta juurakko niin syvään, että silmut jäävät näkyviin mullan yläpuolelle. Tiivistä multa sormin painelemalla.
4. Kastele istutus perusteellisesti, niin multa painuu tiiviisti juurten lomaan.
5. Peitä mullan pinta kauniilla sammalella. Se pidättää kosteutta ja somistaa istutusta. Peitä istutus mustalla muovilla ja sijoita lämpöpatterin lähelle. Muovi estää silmujen valon saannin ja pidättää kosteutta. Pidä istutus tasakosteana ja seuraile versojen kasvua. Ota muovi pois, kun versot ovat kasvaneet 5–10 senttiä. Huonelämpötilassa valoon otetut kielot puhkeavat kukkaan noin viikossa.