Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Yhteiset puutarhat

Kerrostalopihatko tylsiä? Ei välttämättä! Sen todistavat nämä kolme asukkaiden hoivaamaa puutarhakeidasta

Kerrostalon pihasta – tai sen osasta – voi luoda vehreän puutarhan, jos löytyy tahtoa, aikaa ja energiaa. Tässä kolme inspiroivaa esimerkkiä!

Teksti Kotona
9.9.2025

1. Kukkiva tilkkutäkki

Valve asuu kerrostalossa, mutta se ei estä häntä harrastamasta puutarhanhoitoa. Hän perusti kukkapuutarhan kotitaloyhtiönsä kallioille.

Jylhän luonnonkallion sopukoihin istutetut patjarikot, levisiat, kissankäpälät, sammal- ja rönsyleimut sekä muut matalat kivikkokasvit kukkivat alkukesällä täyttä häkää niin, että koko päivän auringossa kylpevä rinne on yhtä kukkakuosista tilkkutäkkiä.

– Haaveilin tästä alusta alusta asti, kun ryhdyin rakentamaan puutarhaa – kuinka ihanaa olisi katsella kukkamerta kotini ikkunasta ja parvekkeelta, kertoo Valve.

2. Kasvien runsautta ja mutkittelevia polkuja

Tavallisen kerrostalon piha Valkealassa on kaikkea muuta kuin tavallinen. Runsaan vehreä, ahkerien asukkaiden luoma kukkapuisto jatkuu pihapiiristä viereiseen metsikköön asti. Entisellä joutomaalla mutkittelevia polkuja reunustavat nyt kuunliljat, kurjenpolvet ja muut puolivarjossa viihtyvät perennat. Puiden runkoja pitkin kiipeilee villiviiniköynnöksiä. Vihreän seasta nousee sieltä täältä esiin liljoja, syysleimuja sekä tulisalvioiden ja ahkeraliisojen sähäkänpunaisia kukkia.

3. ”Kaunis kuin vaihtuva maalaus”

Käpylän Olympiakylän asukkaat palkkasivat puutarhavalmentajan, joka kannustaa naapureita pitämään pihapiireistä huolta kimpassa. Pihoja on pikkuhiljaa ennallistettu yhteisiksi tiloiksi pihasuunnittelija Elisabeth Kochin alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

– Meidän piha on kaunis kuin vaihtuva maalaus, sanoo asukas.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt