
Ahvenen väritys vaihtelee harmaan kellertävänvihreästä, harmaanruskean kautta, hyvinkin tummaan. Ahven on levittäytynyt kaikkialle maamme järviin, jokiin ja meren saaristoalueille. Vuosittain ahventa kalastetaan toistakymmentä miljoonaa kiloa Suomessa. Ahven on helposti tunnistettavissa punaisten vatsaevien ja pyrstön ansiosta.
Ahven, rakastettu ruokakala
Ensimmäisen elinvuotensa aikana ahven kasvaa 6–7 sentin mittaiseksi. Kolmevuotiaalla kalalla pituutta on jo kaksinkertainen määrä. Ahven on hidaskasvuinen, kilon painoisella ahvenella on ikää jo noin 15 vuotta.
Tavallisesti ahven painaa 150–400 grammaa ja ylimmillään sen paino voi hipoa kolmea kiloa. Reilunkokoisista ahvenista saat kauniit fileet ruoanvalmistukseen. Pikkuahvenet voit käyttää ruokiin kokonaisina.
Ahvenen ruodot, piikkiruotoja lukuun ottamatta, pehmenevät haudutuksen aikana. Herkullinen liha irtoaa kypsästä ahvenesta helposti.
Ahvenfileiden pistävät kylkiruodot poistetaan samoin kuin kuhankin, pienellä pystyviillolla ja kalasuikaleen poistolla.
Euroopassa ahvenfileistä valmistettu ruoka on arvostettua erikoisherkkua, jota tullaan nauttimaan ravintolaan pitkänkin matkan päästä.