Maku

Juoksija Sara Kuivisto hyödyntää kokkitaustaansa urheilijan ammatissa – ”Harjoituskaudella ei saa tulla nälkä”

Juoksija Sara Kuivisto hyödyntää kokkitaustaansa urheilijan ammatissa – ”Harjoituskaudella ei saa tulla nälkä”
Ammattiurheilijan ruokailua ohjaavat treeniajat ja kisakalenteri, mutta silti Sara kokkaa joka päivä. Lue juoksijan mietteitä kokin ammatin hyödyntämisestä, ruokailun aikatauluttamisesta ja herkuttelusta.
Julkaistu 24.8.2022

1. Juokseva kokki

Jo lapsesta lähtien elämäni on pyörinyt ruoan ympärillä, sillä vanhempani ovat ravintola-alan yrittäjiä. Samasta syystä olin nuorempana usein yksin kotona, ja silloin ruoanlaitto oli kiva ajanviete. 16-vuotiaana aloitin sekä kokkikoulun että juoksuharrastuksen. Valmistuttuani työskentelin muutaman vuoden kokkina, mutta sitten treenaaminen ei jättänyt enää päivätyölle aikaa. Kokin opinnoista on urheilijan urallakin hyötyä – tietämys ravintoaineista auttaa syömään monipuolisesti, eikä ole raaka-ainetta, josta en osaisi jotain valmistaa.

2. Kellontarkkaan

Tiukat aikataulut ovat huippu-urheilussa vaativinta ja kuluttavinta. Toisaalta pidän rutiineista. Aamiaiseni on aina kaurapuuro, lounaani usein keitto, ja illalla laitan yksinkertaista kotiruokaa. Syön vain harvoin ulkona, sillä ravintola-annokset ovat yleensä aivan liian kevyitä.

"Fine dining tarjoaa elämyksiä mutta ei täytä ainakaan urheilijan vatsaa."

3. Hyvin suunniteltu

Teen ruokaa joka päivä. Keittokirjojen sijaan inspiroidun ruokaohjelmista tai lehtikuvista ja päättelen reseptit itse. Suunnittelemme mieheni kanssa ateriat etukäteen ja käymme listan kanssa ruokakaupassa pari kertaa viikossa. Suunnitelmallisuus säästää aikaa ja rahaa. Illallisen etukäteisvalmistelut hoidan päivällä, jotta iltatreeneistä tultuani ruoka valmistuu nopeasti.

4. Lähes kaikkiruokainen

Itse tehdyt leivonnaiset ovat suurinta herkkuani. Ykkösenä on tuore pulla ja erilaiset pikkuleivät. Terveellisempiä suosikkejani ovat kaikki kasvikset, marjat ja hedelmät. On oikeastaan vain yksi raaka- aine, jota en voi sietää: maksa. Välillä syön sitä pitkin hampain sen sisältämän raudan takia.

5. Polttoainetta

Juoksu on laji, jossa pitää syödä mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Kulutus on niin kovaa. Harjoituskaudella ei saa tulla nälkä. Kilpailukaudella olen syömisissäni tarkempi, jotta olo pysyy ketteränä. Silloin välttelen punaista lihaa, sokereita ja rasvoja. Syksyisin kilpakauden päätteeksi pidän aina pari viikkoa lomaa. Silloin syön mitä sattuu ja unohdan säännölliset ruoka-ajat.

Sara Kuivisto

30-vuotias Suomen ennätyksiä rikkonut keskimatkojen juoksija ja kokki. Asuu Porvoossa puolisonsa Ollin kanssa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Uusia ideoita kokkailuun! Tilaa inspiroivat ruokakirjat Meillä kotona -kaupoista
SISÄLTÖ JATKUU
Kommentoi »