Kotivinkki

Jenny Lehtinen: "Yksin ei voi olla samanlainen vanhempi kuin parisuhteessa."

Jenny Lehtinen: "Yksin ei voi olla samanlainen vanhempi kuin parisuhteessa."

Jenny Lehtinen, 37, on 8-, 10- ja 13-vuotiaiden poikien yksinhuoltaja. Hän rämpii ruuhkavuosissa myös työssään Marja Hintikka live -ohjelmassa. Yksinhuoltajana on täytynyt opetella ottamaan apua vastaan – ja hyväksymään, että äitikin saa olla ihan tavallinen tyyppi vikoineen.
Teksti Elisa Miinin
Kuvat Milka Alanen
Mainos

”En mieti, millainen äiti haluaisin olla. Ei sillä ole merkitystä, sillä olen sellainen kuin olen. Olisi älyttömän helppo keskittyä huonoihin puoliini, mutta yritän hyväksyä itseni ja vahvistaa sitä, mikä minussa on hyvää.

Haluan olla lapsilleni esimerkki siitä, miten he voivat olla tyytyväisiä itseensä ilman, että omia rosoja pitää piilottaa tai hioa pois. Ihmiset ovat kiinnostavampia hölmöyksineen ja vikoineen.

Olen ailahtelevainen ja kiihdyn nollasta sataan sekunnin murto-osassa. Yritän kuitenkin ajatella, että ihmisten kanssa lapseni joutuvat elämässään tulemaan toimeen, eivät täydellisten äitihahmojen. Siksi on hyvä, että kotonakin on ihan tavallinen tyyppi.

Olen ollut yksinhuoltaja kohta pari vuotta. Poikani ovat tosi kivoja, mutta ei elämä silti pelkkää auringonpaistetta ole.

Yksinhuoltajuus on meillä käytännön syistä tehty ratkaisu. Lasten isä matkustaa työnsä puolesta paljon. En halunnut, että olisin jatkuvasti äkäinen siitä, että joudun sumplimaan ja joustamaan hoitovuoroista. 

Nyt minä kannan vastuun, ja lasten isä saa sen, mitä haluaa. Hän asuu muutaman kilometrin päässä, ja pojat saavat tavata häntä vapaasti. Tähän pääseminen on vaatinut valtavasti työtä. Luotamme eksäni kanssa toistemme arvostelukykyyn. 

Välillä tekisi mieli käyttäytyä tavalla, joka on ihan perseestä. Silloin mietin, että onko käytökseni lasteni edun mukaista. Yleensä ei ole. 

Olen tehnyt tietoista irtiottoa sen suhteen, että eksäni asiat eivät kuulu minulle. Vaikka olen yksinhuoltaja, en ole yksin poikieni kanssa. Saan heidät tarvittaessa hoitoon esimerkiksi äidilleni. Ja lasten isä on myös aktiivisesti mukana heidän elämässään. 

Yksin ei voi olla samanlainen vanhempi kuin parisuhteessa. On pakko ymmärtää rajalliset resurssinsa. Ainoana vanhempana joudun käymään tilanteet eri tavalla loppuun. En voi lähteä ja sanoa puolisolle, että hoida sinä tämä.

Juuri eronneelle sanoisin, että ota vastaan kaikki apu, niin henkinen kuin fyysinenkin. Tajusin jossain vaiheessa, että emme voi jatkaa niin, että pojat ovat kotona vapaamatkustajia, joita minä passaan. On ollut pakko valjastaa heidät kotitöihin. Se tuntuu pahalta, vaikka on heille hyväksi.

Joskus pojat nurisevat siivouksesta. Silloin sanon, ilman uhkailua, että jos kotitöitä ei jakseta tehdä, niin sitten pitää miettiä, onko iso omakotitalo paras paikka meille. 

Sain ensimmäisen lapseni 25-vuotissyntymäpäivänäni. Olin opiskelija eikä työpaikasta ollut tietoakaan.Jos olisin jäänyt odottamaan sopivaa elämäntilannetta tulla äidiksi, olisiko sitä koskaan tullutkaan? Minulle sopii se, että heittäydyn elämän vietäväksi.

Kolme poikaani syntyivät viiden vuoden sisällä. Ikäero olisi mielestäni voinut olla vieläkin pienempi, niin yhteistoiminta olisi sujunut helpommin.

Asuimme reilun 60 neliön asunnossa siihen asti, kunnes kuopus oli yli vuoden. En muista, että meillä olisi ollut viisihenkisenä perheenä mitenkään ahdasta tai stressaavaa kaksiossa.

Viime aikoina olen lukenut kasvatusaiheisia keskusteluja ja tutkimuksia. Olen iloinen, että 13 vuotta sitten ilmapiiri oli rennompi. Ei minun tarvinnut pingottaa ruokavaliosta tai kasvatusfilosofiasta.

On kauheaa, miten negatiivinen kuva ihmisillä on poikalapsista. Netissä on tukiryhmiä poikalasten äideille, kun ajatellaan, että se on niin hirveä kohtalo. Kun katsoin tuttavan kolmea jurottavaa, hieltä haisevaa teinipoikaa, tunsin suurta rakkautta ja lempeyttä. Voiko ihmisellä tämän parempaa laumaa ollakaan?

Kyllä minäkin jossain vaiheessa mietin, että olisin halunnut tytön. Mutta kun pohdin asiaa, tulin siihen tulokseen, että eihän se mitään takaa. Itsekin vihaan joitakin tyttöjen juttuja, että pukeudutaan mekkoihin, levitetään tököttiä naamaan ja hihitetään. Paljon mieluummin katson Transformersia.

joskus arki kolmen lapsen kanssa on loputonta reunan yli ajamista. En kuitenkaan ole sellainen, joka vaipuu synkkään epätoivoon. Luotan, että asiat aina järjestyvät.

Yritän viettää mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa. He tietävät, että ovat hyvin rakastettuja. Sitä mietin, millaisen perinnön olen yhteiselostamme jättämässä. Onko se sitä, että jokainen räplää jotain laitetta omassa nurkassaan, vai voisiko se olla jotain muuta?

En ole koskaan ymmärtänyt, että elämä menisi lasten takia pilalle. Aika tarkat reunaehdot pitää olla, että se niin pienestä pilaantuu. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. On monia tapoja olla hyvä äiti ja hyvä vanhempi.”

Suosittelemme myös näitä:

Julkaistu: 7.6.2016
Katso myös nämä