Ruusuorapihlaja on nimensä väärtti, vaikkei se ruusuihin kuulukaan. Puu kukkii kesäkuun alussa punaisin huiskilokukinnoin, jonka yksittäiset kukat ovat kuin miniatyyriruusuja. Se on orapihlajien ehdotonta aatelia.
Orapihlajien suku on laaja ja vanha. Pohjois-Amerikasta on löydetty suvun liitukautisia fossiilijäännöksiä. Lähes kaikki koristekasveiksi päätyneet lajit ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta.
Orapihlajat kuuluvat ruusukasvien heimoon, samaan kuin omenapuut, pihlajat, mansikat ja vadelmat. Kukan muoto viittaa sukulaissuhteeseen.
Ruusuorapihlaja sopii suojaisalle pihalle
Suomessa ruusuorapihlajan näkee tavallisesti puumaisena pensaana Etelä-Suomen puistoissa. Sen voi myös kasvattaa rungolliseksi puuksi.
Kukkiessaan ruusuorapihlaja on niin hurmaava, että se ansaitsisi paikan mahdollisimman monessa puutarhassa. Vaikka puu saattaa kärsiä vaurioita kovina pakkastalvina, ainakin Etelä-Suomessa sitä voisi rohkeammin istuttaa suojaisille paikoille. Valitse ruusuorapihlajalle mieluiten aurinkoinen tai osittain puolivarjoinen paikka. Maan tulisi olla hyvää ja ravinteikasta puutarhamaata, jossa säilyy riittävä kosteus. Varmista kuitenkin kuopan pohjalle levitetyllä sorakerroksella, ettei vesi ei jää seisomaan kasvin juuristoon. Ruusuorapihlaja on kalkinsuosija, joten kalkkia voit lisätä keväisin tarpeen mukaan.
Ruusuorapihlaja on syntynyt pyörö- ja tylppäorapihlajan risteymänä. Viimeksi mainittu kasvaa luonnonvaraisena Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa. Samoilla seuduilla esiintyy myös toista luonnonvaraista orapihlajaamme, suippo-orapihlajaa. Ruusumainen vaikutelma näiltä valkokukkaista lajeilta kuitenkin puuttuu.
Ruusuorapihlaja, Crataegus x media
- vajaat viisimetrinen pikkupuu
- yleisin lajike ’Paul’s Scarlet’
- punaiset kerrannaiset kukat huiskiloissa
- ruusuorapihlaja kukkii kesäkuussa
- lehdet pienet, tylppäliuskaiset
- ruusuorapihlaja kärsii kovista pakkastalvista
- usein vartettu kestävämpään orapihlajaan
- menestymisvyöhyke I(II)
