
Siirrä puuvartiset kasvit lepotilassa eli lehdettömään aikaan. Suosi syksyä, koska silloin maa on kosteampi ja ilmankosteus suurempi eikä puun kuivumisvaara ole yhtä suuri kuin keväällä.
Jos kuitenkin siirrät puun keväällä, suojaa juuripaakku erityisen tarkasti kuivumiselta. Aurinkoisena ja tuulisena päivänä paljas paakku on hyvä kääriä kankaaseen tai sitä kannattaa kastella välillä.
Jos siirrät puun auton peräkärryssä toiseen paikkaan, suojaa koko kasvi latvasta alimpaan juurenpätkään, koska nestettä haihtuu myös rungosta ja oksista.
Jos juuripaakku on kostea ja on sateista, syksyllä siirretty taimi ei välttämättä vaadi kastelua istutuksen jälkeen. Sen sijaan keväällä ja kesällä on kasteltava reilusti: 1–3 kertaa viikossa vähintään 50 l/kerta, sateen määrästä riippuen. Hellekautena voit kastella päivittäin.
Puun siirto vaihe vaiheelta
1. Kaiva uusi istutuskuoppa valmiiksi. Jos puun runko ja ohut kuori ovat vaarassa vahingoittua, kääri rungon ympärille ohut solumuovikerros.
Aloita puun kaivaminen maasta siten, että teet ensin puun ympärille, latvan kehän ulkopuolelle, noin 30 senttiä syvän ojan. Sitten voit edetä kohti runkoa, kunnes puun juuret tulevat vastaan. Katkaise ne oksa- tai voimasaksilla, niin leikkauspinnoista tulee siistit ja haavat paranevat nopeasti. Jos katkaiset paksuja juuria lapiolla, siisti haavat saksilla.
3. Jos paakku on kovin iso, voi olla hankalaa saada se ylös kuopasta. Pyydä mukaan kaveri pitämään kiinni puun rungosta noston ja siirron aikana. Näin vähennät riskiä, että latva ja runko vahingoittuvat.
Saat lisäapua tähän työvaiheeseen, jos käärit paakun pressunpalaseen tai muuhun kankaaseen ja vedät tai nostat paakun ylös sen avulla. Puun nostaminen vanhasta kuopasta sujuu parhaiten, kun vedät puun painavimmasta osasta eli juuripaakusta.
4. Vedä puu uudelle istutuspaikalle tai autolle pressun päällä. Laajenna uutta istutuskuoppaa tarvittaessa. Jos maa on kovin savinen tai hiekkainen, kaiva kuoppaa isommaksi ja kaada sinne uutta multaa.
Iske kuopan pohjalle 1–2 tukikeppiä. Sijoita kepit puun vastakkaisille puolille niin, että toinen on kaikkein tuulisimmalla puolella. Aseta puu juurineen samaan asentoon ja syvyyteen kuin missä se oli vanhassa paikassaan. Kastele kuoppa ja anna veden imeytyä. Lisää uutta multaa maanpintaan saakka. Jos uusi multa on kuivaa, kastele. Tiivistä tarvittaessa varovaisesti. Älä tallo. Kastelu tiivistää myös maan.
Kata paljas maa kuorikatteella tai lehtipuuhakkeella. Sido puu kiinni rungon alaosasta. Leikkaa tai lyhennä siirrossa katkenneet oksat. Poista sidos noin kahden vuoden kuluttua.
Asiantuntija: hortonomi, arboristi Lotta Lindholm