Kahdeksanvuotiaana Sinimaaria Kangas kirjoitti kouluaineeseen pitkän sanan: eläinsuojeluviranomainen.

Se oli tallitytön haaveammatti. Kankaalla oli lapsena hamstereita, kaneja ja koira, ja hän samastui vahvasti eläimiin. Siksi myös lihansyönti mietitytti aina.

– Muistan, kun luin kirjan Lotta ystäväni. Siinä hämähäkki kertoi porsaalle, kuinka lampaasta saadaan villaa, lehmästä maitoa ja kanoista munia, mutta porsaan elämäntehtävä on tulla syödyksi. En ollut ennen miettinyt asiaa eläimen näkökulmasta, ja se järkytti.

Toinen heräämisen hetki oli parikymppisenä, kun Kangas oli sikalassa työharjoittelussa. Vaikka paikka oli mallikelpoisesti hoidettu, häntä ahdisti nuorten lihasikojen puuduttava arki ahtaissa karsinoissa.

Nyt Kangas, 50, on toimittaja–kirjailija, jota yhä mietityttävät eläinten elämään liittyvät kysymykset. Niin sai alkunsa Eettisen lihansyönnin käsikirja, joka pohtii, miten syödä lihaa mahdollisimman eläin- ja ympäristöystävällisesti.

Lihansyönnin eettisyyden pohtiminen ei ole helppo nakki, sillä näkökulmia on paljon. Kumpi ensinnäkin on sinulle tärkeämpää, eläinten hyvinvointi vai ympäristö? Kotimaisen naudan elämä voi olla parempi kuin jalostetun broilerin, mutta broilerin hiilijalanjälki on pienempi.

Entä voiko eettistä lihansyöntiä edes olla? Onko koskaan oikein tappaa elävää olentoa?

Sinimaaria Kankaan mielestä vastaus riippuu jokaisen omasta etiikasta. Yksi hänen haastateltavistaan esimerkiksi piti ihmistä osana ekologista verkostoa, jossa on luonnollista syödä toisia eläimiä.

– Itse ajattelen, että jos eläimellä on ollut suhteellisen hyvä elämä ja liha on tuotettu mahdollisimman ympäristöystävällisesti, sitä on ok syödä silloin tällöin.

Lihansyönti on myös tunnekysymys. Hevoshullu Kangas tietää, että kotimaisen hevosenlihan syöminen olisi hyvinkin eettistä, sillä sitä syntyy hevosharrastuksen sivutuotteena. Ei hän silti kykene syömään kaveriaan.

Aiemmin Kangas ajatteli, että vegaaniruokavalio on aina se eettisin. Nyt asia ei ole hänestä enää yhtä yksiselitteinen.

Se, että lautasella on kotimaista luomulammasta, perunaa ja porkkanaa voi olla parempi vaihtoehto kuin ulkomaiset, ympäristöä kuormittavat avokadot ja kuka-ties-miten kasvatetut cashewpähkinät.

Ruoantuotannossa pitääkin muistaa myös paikallis­näkökulma: se, mitä missäkin on järkevää kasvattaa. On vaikea moralisoida lihansyöntiä eteläisessä Afrikassa, jossa ei juuri kasva mitään ihmisravinnoksi kelpaavaa.

– Suomessakaan ei voida tuottaa tarpeeksi kasviproteiinia, vaan oltaisiin tuontiruoan varassa. Se taas on myös ruokaturvakysymys.

Kangas on alkanut ymmärtää paremmin suomalaisia lihantuottajia. Eettiset valinnat pitäisi tehdä helpommiksi ja niistä pitäisi palkita. Nyt moni tuottaja on tiukilla.

Kangas toivoo myös, että luomun lisäksi liha- ja maitotuotteisiin kehitettäisiin jonkinlainen eläinten hyvinvointimerkintä. Se kannustaisi tuottajia panostamaan eläinten hyvinvointiin ja palkitsisi jo siihen satsaavat tilat. Se helpottaisi myös kuluttajan päänvaivaa kaupan lihatiskillä.

Mitä vinkkejä Kangas sitten antaa heille, jotka haluavat syödä lihaa eettisemmin? Ainakin sen, että kannattaa syödä vähemmän ja parempaa.

Parempi ei tarkoita pelkkää ulkofilettä.

Eettisintä on käyttää koko ruho ja opetella syömään myös sisäelimiä tai veriruokia. Arvosta lihaa, äläkä ainakaan heitä sitä roskiin.

Suosi kotimaista. Suomessa lakeja noudatetaan ja valvotaan todennäköisesti paremmin kuin vaikka Brasiliassa. Luomu on yleensä hyvä valinta. Kysy ravintoloissa, mistä heidän käyttämänsä liha tulee.

Googlaa. Monilla paikkakunnilla toimii ruokarinkejä ja Reko-renkaita, joiden kautta voi tilata muun muassa luomulihaa. Myös kauppahallien valikoima on usein hyvä.

Monilla tiloilla voit käydä tutustumassa eläinten oloihin: etsi eettisesti toimiva tila ja osta liha suoraan sieltä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jotkut tilat tuovat ostokset kotiovelle. Hanki kotimaista riistaa, jos mahdollista.

– Ja jos lihan vähentäminen tuntuu mahdottomalta, mieti, mistä muusta voit tinkiä. Voisitko vaihtaa epäekologisen riisin kotimaiseen ohraan tai maidon kauramaitoon?

Helppoa eettinen lihansyönti ei aina ole. Broilerille ei normimarketissa yleensä ole vaihtoehtoja, ja luomunkin saatavuus vaihtelee. Kangas tietää, että hänen neuvonsa voivat kuulostaa elitistisiltä.

– Ymmärrän hyvin, että minitoimeentulolla elävä yksinhuoltajaäiti ostaa tarjousjauhelihaa.

Toisaalta Kangas ajattelee, että lihan kuuluukin maksaa. Jos vähentää lihansyöntiä ja lisää kasviproteiinin käyttöä, ruokakulut voivat jopa laskea.

Eläinrakas ihminenkin voi himoita grillipihviä. Se on ristiriitaista mutta inhimillistä. Kankaan omat lihansyöjän vaistot konkretisoituivat, kun hän 2000-luvun alussa matkusti Afrikassa. Kangas ihaili puoliaavikolla loikkivan antiloopin kauneutta. Samalla vesi herahti kielelle. Hetkeä aiemmin hän oli syönyt paistettua antilooppia nuotiolla.

– Tajusin, millainen primitiivinen peto minussa asuu.

Kirjan kirjoittamisen jälkeen Kankaan lihansyönti hieman lisääntyi, mutta muuttui samalla valikoivammaksi. Hän syö silloin tällöin tutuilta tiloilta peräisin olevaa nautaa ja tutun jahtiporukan metsästämää lihaa. Hän on itsekin käynyt muutaman kerran metsällä.

– On rankempaa nähdä eläimen kuolevan teurastamon stressaavissa olosuhteissa kuin metsässä. Metsästäjän luoti on usein armollisempi kuin niin sanottu luonnollinen kuolema eli hidas riutuminen nälkään ja tauteihin. Metsästys on hyötyharrastus siinä missä marjastuskin. Peurakantoja täytyy karsia joka tapauksessa.

Kangas ei muutenkaan halua syyllistää tai moralisoida. Hän pelkää, että jos lihansyönnin tuomitsee täysin, synnyttää vain "älä koske mun pihviin" -vastareaktion.

– Ei ole realistista ajatella, että kaikki ryhtyisivät kasvissyöjiksi. On huomattavasti hyödyllisempää, että mahdollisimman moni vähentää lihankulutusta ja vaihtaa eettisempään lihaan kuin että muutama prosentti luopuu lihasta kokonaan.

Sinimaaria Kangas, 50-vuotias toimittaja-kirjailija. Perheeseen kuuluu mies ja 14-vuotias tytär. Asuu Kirkkonummella. Kankaalta on ilmestynyt Eettisen lihansyönnin käsikirja (Aula & Co, 2018). Se neuvoo, miten voi syödä mahdollisimman eläinystäväl­lisesti ja ympäristön kannalta kestävästi tuotettua lihaa.

Satsaan hyviin uniin ja kunnon perusruokaan, jonka ohessa herkuttelen surutta. Satsaan myös ratsastusharrastukseen tyttäreni kanssa ja ihmisten sekä eläinten kohtaamiseen kasvoista kasvoihin.

Tingin siivoamisesta, telkkarin katsomisesta ja sosiaalisesta mediasta.

Lataudun metsässä, junassa ja kuuntelemalla, kun lehmät ja hevoset rouskuttavat heinää. Maailmaa oppii katsomaan eri kantilta, kun tarkkailee eläinten käyttäytymistä.

Harmittaa, että ihmisillä on taipumus esineellistää tai inhimillistää eläimiä, esimerkiksi sulkea tuotantoeläimet massiivisiin laitoksiin tai pukea koirat vaatteisiin. Jospa vain voisimme eläimellistää ne.

Arjessa parasta on hyvä, itse jauhettu kahvi Reilun kaupan luomupavuista.