5 vinkkiä 1960- ja 70-luvun asunnon sisustukseen
- Anna puu- ja punatiilipinnoille mahdollisuus. Vanhan kohteen ostajat ajattelevat usein, että valkoisella maalilla saa modernisoitua tilat. Sen myötä häviää kuitenkin ajan henki ja persoonallisuus. Jos pinnat maalaa kerran valkoisella, aitoa tunnelmaa ei voi enää saada takaisin.
- Ajan arkkitehtuuriin kuuluu, että rakennusmateriaalit on jätetty esille, ja juuri siitä muodostuu kotoisa ja lämmin tunnelma. Yhdistele aitoja materiaaleja myös sisustuksessa: sisalia, punasavea, nahkaa, messinkiä ja taljoja. Kalusteissa saa olla eri puulajeja, ja mitä patinoituneempia ne ovat, sitä parempi. Huonekalujen ei tarvitse olla samalta aikakaudelta kuin asunto.
- Jos asunnossa on paljon puu- ja tiilipintoja, kannattaa isoimpien huonekalujen värit pitää neutraalina. Käytä valkoista raikastamaan yleisilmettä ja lisäväreinä vaaleanharmaata ja mustaa. Säästä rohkeat värit tekstiileihin ja esineisiin.
- Hyödynnä kirpputorit ja vanhan tavaran liikkeet. Vanha Lundia toimii erittäin hyvin esimerkiksi tv-tasona, mutta maalaa se vaikka mustaksi.
- Viherkasveista esimerkiksi peikonlehdet, anopinkielet, rahapuut, kaktukset, kliiviat ja saniaiset ovat ajattomia klassikoita ja sopivat vintagetalon tyyliin.
Asiantuntija: muotoilujohtaja Annaleena Hämäläinen, Hakola