Ota taikina hyvissä ajoin huoneenlämpöön sulamaan. Kauli sulanut taikina hivenen ohuemmaksi. Nosta taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Pistele pohjaan muutama reikä haarukalla. Voitele piirakan reunat munalla.
Valmista täyte. Halkaise sipulit ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi. Aseta ne kulhoon. Lorauta kulhoon pari lusikallista valkoviinietikkaa ja anna suikaleiden pehmetä etikassa noin 10 minuuttia. Valuta liemi pois. Murenna fetajuusto.
Kokoa piirakka. Sekoita ranskankermaan murskatut valkosipulinkynnet, hunaja, yrtti ja mausteet. Lusikoi kerma piirakkapohjalle ohueksi kerrokseksi. Asettele päälle vuorotellen lohta, sipulirenkaita, pinaatinlehtiä ja fetajuustomurua. Voit asetella täytteet joko erikseen tai sekoittaa ainekset yhteen.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30–40 minuuttia.