1. Paloittele tai murusta mantelimassa kulhoon. Vatkaa kananmunat ja mantelimassa tasaiseksi taikinaksi.
2. Vuoraa noin 35 cm x 24 cm:n uunivuoka leivinpaperilla. Jos mahdollista, valitse metallinen vuoka, sillä se johtaa paremmin lämpöä. Levitä taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin alatasolla 20–25 min. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei jää kosteaa taikinaa, pohja on kypsä.
3. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Aja vadelmat soseeksi sauvasekoittimella.
4. Kiehauta vadelmasose ja sokeri kattilassa. Purista liivatteista vesi ja liuota ne kuumaan marjaseokseen. Siirrä seos kulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.
5. Kun marjaseos on kädenlämpöistä, vatkaa kerma vaahdoksi toisessa kulhossa. Yhdistä jugurtti marjaseokseen ja sekoita lopuksi kermavaahto massaan varovasti nostelleen.
6. Levitä mousse jäähtyneelle pohjalle ja nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi.
7. Pyydä apuri paikalle. Nostakaa leivinpaperin reunoista pidellen leivoslevy pois vuoasta.
8. Leikkaa reunat siisteiksi pitkällä veitsellä. Huuhdo veitsi kuumalla vedellä jokaisen leikkauksen jälkeen. Näin saat kauniin leikkausjäljen. Leikkaa levy valmiiksi leivoksiksi tai nosta tarjolle kokonaisena.
9. Koristele vadelmamousseleivokset syötävillä kukilla, yrteillä ja marjoilla juuri ennen tarjoilua.