Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme

Itse tehty tofu

2 h 30 min
{
Aktiivinen 30 min
Passiivinen 2 h 0 min

Tofu on mainio proteiinin ja raudan lähde. Itse tehdyn tofun valmistus aloitetaan yleensä liottamalla soijapapuja, mutta voit hyvin oikaista ja käyttää valmista soijajuomaa. Käytä yli jäänyt neste vaikka pataleipätaikinaan.

25.7.2005
Reseptin ainekset
noin 850 g kiinteää tofua
3 l
maustamatonta soijajuomaa
5 dl
maustamatonta soijajogurttia
3/4 dl
omenaviinietikkaa (tai sitruunamehua)
1 tl
suolaa
1/2 dl
tuoretta korianteria

Itse tehty tofu – ohje:

Mittaa soijajuoma isoon, mielellään teflonpinnoitettuun kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Hämmennä seosta koko ajan, sillä se tarttuu pohjaan helposti.

Sekoita soijajogurtin joukkoon etikka tai sitruunamehu ja lisää seos kattilaan. Nosta lämpötila lähelle kiehumispistettä, mutta älä keitä. Anna juustomassan saostua rauhassa noin 10 minuuttia.

Kerää syntynyt juustomassa reikäkauhalla sideharsolla vuorattuun siivilään tai juustomuottiin. Mausta massa suolalla ja halutessasi yrteillä ja sekoita tasaiseksi.

Käännä sideharson liepeet juuston päälle, aseta päälle kevyt paino, esimerkiksi lautanen, ja pane tofumassa jääkaappiin valumaan vähintään pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Tofu säilyy jääkaapissa pari päivää kelmulla peitettynä tai viikon tiiviissä rasiassa upotettuna keitettyyn, jäähdytettyyn veteen.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt