Pane leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja kiristä panta niin, että paperi jää väliin.
Hienonna juustokakun pohjan keksit monitoimikoneessa ja lisää sulatettu rasva. Painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti.
Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.
Sekoita tuorejuusto, puolet sokerista, vaniljasokeri ja keltuaiset keskenään kulhossa.
Vaahdota valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi. Vatkaa myös kerma vaahdoksi. Yhdistä tuorejuustoseos, suklaa, valkuais- ja kermavaahto keskenään.
Purista liivatelehdistä kylmä vesi pois ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan. Kaada hieman jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota suklainen juustokakku veistä apuna käyttäen vuoan reunoilta. Avaa irtopohjavuoka ja siirrä suklainen juustokakku tarjoilulautaselle.
Koristele suklainen juustokakku jogurtti- ja suklaarusinoilla.
•Halutessasi voit maustaa kakun täytteen ruokalusikallisella likööriä tai konjakkia.