


Tiinan jalapenokalkkuna on 30 vuotta kestänyt jouluperinne: ”Kalkkuna maustuu ja paistuu kätevästi paistopussissa yhdessä jalapenojen kanssa”
Tiina Tikkasen joulupäivän perinne on tulinen ja murea kalkkuna. Jalapenot antavat kalkkunalle mausteisen potkun. Niiden määrää säätämällä saat ruoasta tulisemman tai miedomman. Kalkkunan annetaan marinoitua vuorokausi.
”Meillä on ollut jo 30 vuotta jouluisin perinne, että aaton aattona nautimme kaloista, aattona syödään kinkkua ja joulupäivänä pöytään katetaan kalkkunaa. Valmistan jalapenokalkkunan isosta kalkkunarullasta ja käytän siihen runsaasti säilöttyjä jalapenoja. Kalkkuna maustuu kätevästi paistopussissa yhdessä jalapenojen kanssa, ja sen voi laittaa suoraan paistopussissa uuniin. Kalkkunan kanssa tarjotaan jalapenoista valmistettua kastiketta, hasselbackan palsternakkoja ja päärynä-juustosalaattia.”
Tiina Tikkanen, Iisalmi
Jalapenokalkkuna – ohje:
- Kuivaa kalkkuna talouspaperilla ja laita paistopussiin. Lisää jalapenot liemineen. Sulje pussi ja aseta se uunivuokaan. Anna marinoitua jääkaapissa vuorokausi. Kääntele muutaman kerran, jotta liha maustuu tasaisesti.
- Ota kalkkuna huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta.
- Tee paistopussin kulmaan pieni reikä. Paista 150-asteisessa uunissa 1,5–2 tuntia, kunnes sisälämpötila on 70 astetta. Avaa pussi varovasti ja siirrä kalkkuna lautaselle vetäytymään.
- Ota pussista noin 3 dl jalapenoja nesteineen ja laita monitoimikoneen kulhoon. Ota myös hieman jalapenoja erikseen koristelua varten. Soseuta jalapenot sileäksi ja lusikoi sose kattilaan. (Mikäli jalapenoja jää yli, sujauta ne pienessä pussissa pakastimeen ja käytä myöhemmin vaikkapa mausteisessa lihapadassa.)
- Lisää kattilaan kerma, omenahillo ja konjakki. Kuumenna kiehuvaksi. Vatkaa suuruste kastikkeeseen ja kuumenna. Keitä minuutin ajan. Mausta suolalla.
- Leikkaa kalkkuna viipaleiksi ja koristele jalapenoilla. Tarjoa kastikkeen kanssa.
