


Ihanan överi suolakinuskikääretorttu yhdistää raikkaat marjat ja herkkukastikkeen
4 h 40 min
{
Aktiivinen 30 min
Passiivinen 4 h 10 min
Suolakinuskikääretortun muhkean makeassa täytteessä maistuvat kinuskin lisäksi vadelmat ja puolukat. Tortun päälle keitetään maailman helpoin suolakinuski. Perunajauhoista leivottava rulla on gluteeniton.
Reseptin ainekset
15 annosta
Pohja
4
munaa
2 dl
sokeria
1 dl
perunajauhoja
½ dl
kaakaojauhetta
1½ tl
leivinjauhetta
Täyte
3 dl
vispikermaa
1 tl
vaniljasokeria
2 pkt (400 g)
kinuskituorejuustoa
3 dl
puolukkahilloa
½ dl
vadelmia
½ dl
puolukoita
Suolakinuski
2½ dl
kinuskikermaa (esim. Valio)
¼ tl
hienoa merisuolaa
Pinnalle
pieniä vaahtokarkkeja ja marjoja
Suolakinuskikääretorttu – ohje:
- Vatkaa munat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet sekaan varovasti nostellen. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille, levitä kevyellä kädellä. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 7–10 minuuttia.
- Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paperi varovasti pohjasta, laita takaisin ja levitä paperin päälle kostutettu leivinliina. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
- Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi, lisää sokeri. Notkista tuorejuusto ja sekoita vaahtoon. Levitä torttupohjalle hillo ja kolmasosa juustovaahdosta. Pane loppu vaahto peitettynä jääkaappiin odottamaan. Ripottele marjat täytteen päälle. Kääri torttu rullaksi aluspaperia apuna käyttäen. Varmista, että sauma jää alas. Kiedo torttu leivinpaperiin ja siirrä viileään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
- Levitä loput kinuskivaahdosta tortun päälle. Kaada kinuskikerma kattilaan ja keitä sekoittaen noin 10 minuuttia, kunnes kerma sakenee. Mausta suolalla ja jäähdytä hetki. Raidoita torttu kinuskikastikkeella. Koristele esimerkiksi vaahtokarkeilla ja marjoilla.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat