Valmista ensin mutakakkupohja. Voitele irtopohjavuoan (Ø 26 cm) reunat. Vuoraa pohja leivinpaperilla.
Sulata pohjan suklaa ja voi varovasti kattilassa. Anna jäähtyä.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita suklaa-voiseos varovasti muna-sokerivaahtoon.
Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.
Paista pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Öljyä vuoan reunat kevyesti rypsiöljyllä.
Valmista sitten suklaajuustokakun täyte. Sulata täytteen suklaat varovasti mikrossa tai vesihauteessa ja anna hieman jäähtyä.
Upota liivatteet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Kuumenna kahvi kiehuvaksi ja nosta liedeltä. Purista liivatteet ja liuota ne kahviin. Anna jäähtyä hetki.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto toisessa kulhossa. Lisää joukkoon kermavaahto, sokeri ja vaniljajauhe. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää täytteeseen ensin liivateseos ohuena nauhana ja sitten suklaa voimakkaasti sekoittaen.
Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa peitettynä vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään.
Irrota irtopohjavuoan reuna kakun ympäriltä. Siirrä suklaajuustokakku vadille.
Koristele suklaajuustokakku kaakaojauheella, kekseillä ja karkeilla sekä koristekirjaimilla.