Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme

Omenagalette

Rustiikki galettepiirakka saa täytteekseen rapeita manteleita ja pehmeäksi paistuvat omenat. Tarjoile piirakka vaikkapa vaniljajäätelön kera!

12.9.2016
Reseptin ainekset
8 annosta
6 dl
vehnäjauhoja
1 rkl
sokeria
1/4 tl
suolaa
220 g
voita
1 - 1 1/2 dl
vettä
Täyte
1 dl
manteleita
2 rkl
vehnäjauhoja
3 rkl
sokeria
1/2 tl
kanelia
4 kpl
omenoita (kotimaisia)
Lisäksi
2 rkl
kermaa (voiteluun)
sokeria (ripotteluun)

Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi. Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Nypi voikuutiot jauhoihin sormilla kunnes seokseen syntyy muruinen rakenne (herneen kokoisia muruja).

Sekoita joukkoon kylmää vettä lusikallinen kerrallaan ja sekoita kunnes taikina juuri ja juuri pysyy kasassa.

Taputtele taikina parin sentin paksuiseksi levyksi kelmun päälle, ja kääri se tiivisti kelmuun. Nosta taikina jääkaappiin 30 minuutiksi.

Rouhi mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita kulhossa manteleihin jauho, sokeri ja kaneli.

Leikkaa omenat siivuiksi.

Ota taikina jääkaapista, ja kauli se pyöreäksi levyksi jauhotetulla alustalla. Sopiva pohjan paksuus on vähän alle sentin. Nosta kaulittu pohja leivinpaperin päälle uunipellille.

Ripottele pohjan päälle tasaisesti manteliseos jättäen 5 cm reunoilta täyttämättä. Asettele manteleiden päälle omensasiivut.

Käännä taikinan reunat vapaalla tyylillä täytteen päälle. Nosta piirakka jääkaappiin 20 minuutiksi. Voitele reunat kermalla ja ripottele päälle sokeria.

Paista omenagalette 175 asteessa uunin keskitasolla noin tunti, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat ja täyte hyytyneen kuplivaa.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt