


Lohipastrami – joulun kalapöydän juhlava alkupala
23 h 20 min
{
Aktiivinen 20 min
Passiivinen 23 h 0 min
Lohipastrami on kuin pintapaahdettua graavilohta. Sille on ominaista paahdettu ja hyvin maustettu pinta ja punertava sisus. Leikkaa lohipastrami ohuiksi viipaleiksi ja tarjoile alkupalana!
Reseptin ainekset
8-10 annosta
600 g
ruodotonta ja nahatonta lohifileetä (paksusta osasta)
tilkka öljyä
Mausteseos
1 dl
tuoretta tilliä hienonnettuna
1 dl
sokeria
¾ dl
karkeaa merisuolaa
½ rkl
kokonaisia valkopippureita rouhittuina
4 cl (vajaa 3 rkl)
vodkaa (tai muuta viinaa)
Lohipastrami – ohje:
- Paahda lohipalaa kauttaaltaan hyvin kuumalla (valurauta) paistinpannulla tilkassa öljyä. Tarkoitus on, että pinta saa väriä ja paahdetun makua. Kalan ei kuulu kypsyä.
- Yhdistä kaikki mausteseoksen raaka-aineet.
- Lusikoi puolet mausteseoksesta voipaperille, nosta kala päälle ja lisää loppu seos kalan pinnalle. Kääri kala pakettiin ja sujauta vielä ehjään muovipussiin. Anna maustua jääkaapissa vuorokauden ajan. Käännä muutaman kerran maustumisen aikana.
- Kaavi mausteet pois kalan pinnalta, kuivaa ja leikkaa korkeintaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Tarjoa lohipastrami mätikastikkeen kanssa.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat