Nypi voi, jauhot, suola ja sokeri keskenään. Lisää muna ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Halkaise, huuhtele ja hienonna purjo. Pese ja silppua fenkoli. Kuullota ne kevyesti pannulla. Valuta ja pilko artisokat. Sulata ja valuta katkaravut.
Riko munan rakenne kulhossa. Sekoita joukkoon juustot ja loput täytteen ainekset.
Jaa taikina kahtia. Vuoraa vuoka (20 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Kauli toinen taikinapala vuoan pohjan ja reunat peittäväksi levyksi ja asettele vuokaan. Ota taikinaa pieni pala sivuun koristeita varten ja kauli loppu taikina kansilevyksi. Kaada täyte pohjalle. Nosta päälle kansi kaulimen avulla. Nipistele reunat aaltomaiseksi.
Tee kanteen koristeita, esimerkiksi kirjaimia. Kiinnitä ne vedellä. Tee kanteen myös muutama viilto tai reikä, jotta höyryt pääsevät ulos. Voitele kansi munalla.
Paista 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 40 min. Peitä tarvittaessa foliolla.