


KUNNOLLA MAKUA KASVIKSIIN
Grillatut kasvikset saavat erityisen hyvän maun helposta jälkimarinadista
45 min
{
Aktiivinen 30 min
Passiivinen 15 min
Grillattuihin peruskasviksiin saa reilusti lisämakua toscanalaisesta panzanella-salaatista tutulla öljypohjaisella kastikkeella. Lämpimät kasvikset imevät runsaasti makua itseensä.
Reseptin ainekset
4–6 annosta
1
munakoiso
1
kesäkurpitsa
1
punainen paprika
1
keltainen paprika
rypsiöljyä
Jälkimarinadi
2
valkosipulinkynttä
1 dl
oliiviöljyä
2 rkl
punaviinietikkaa
½ tl
mustapippuria
¼ tl
suolaa
2 rkl
oreganoa hienonnettuna (tai noin 1 tl kuivattua)
Grillatut jälkimarinoidut kasvikset – ohje:
- Valmista ensin marinadi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään.
- Pese, kuivaa ja leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.
- Halkaise paprikat ja poista siemenet ja kannat. Leikkaa paprikanpuolikkaat 2–3 osaan pitkittäin.
- Kuumenna grilli ja öljyä parila. Grillaa kasviksia molemmin puolin muutaman minuutin ajan, kunnes ne saavat väriä ja hieman pehmentyvät. Ne saavat jäädä hieman rapsakoiksi.
- Nosta kasvikset grillistä isoon kulhoon tai laakeaan vuokaan. Valuta päälle marinadi ja anna maustua vähintään vartti ennen tarjoilua.
Vinkki!
Voit vaihdella grillattavia kasviksia sesongin ja mieltymysten mukaan.
Kommentit