Viilupinnan korjaus
Tee itse
Viilupinnan korjaus
Viilupintaa korjatessa tärkeintä on löytää viilua, joka on samaa puulajia kuin kunnostettava huonekalu. Yhtä tärkeää on hankkia hyvä mattopuukko.

Yleisimmin viilupintaisissa huonekaluissa käytetään tammea, saarnea tai koivua, vanhemmissa myös esimerkiksi pähkinää, tiikkiä tai mahonkia.

Mikäli huonekalusta irronnut viilunpala on tallella, se liimataan paikalleen eikä paikkapalaa tarvita. Vanhemmissa, ennen 1960-lukua tehdyissä huonekaluissa on käytetty eläinliimaa. Sen voi korvata käyttämällä vedessä pehmitettyä liivatetta.

Vanhojen huonekalujen viilu on usein paksumpaa kuin uudempien. Jotta paikkaus ei jää kuopalle, kannattaa liimata kaksi viilua päällekkäin.

Tarvikkeet:

  • mattopuukko
  • sakset
  • viilua
  • maalarinteippiä
  • puuliimaa
  • (sikli)
  • hiomapaperia (vahvuudet 180 ja 240)
  • petsiä tai kuultomaalia
  • huonekalulakkaa
  • lakkasivellin
  • vesivärisivellin.

Näin korjaat viilupinnan

1. Irrota pöydän osat toisistaan käsittelyn helpottamiseksi.
2. Etsi viilusta paikattavan alueen puusyihin sopiva kohta.
3. Kiinnitä viilunpätkään maalarinteippiä, jotta se ei halkea leikattaessa. Leikkaa saksilla hieman vaurioitunutta kohtaa suurempi pala. Kun se on kaikilta reunoiltaan viisto, siitä tulee huomaamattomampi.
4. Aseta paikka oikealle kohdalle ja kiinnitä tarvittaessa maalarinteipillä. Leikkaa mattopuukolla viillot alla olevan vanhan viilun läpi palan reunoja tarkasti ja varovasti seuraten. Poista vanhan viilun rippeet viiltojen sisäpuolelta ja puhdista alue roskista sekä vanhasta liimasta.
5. Levitä alueelle liimaa ja laita paikka sen päälle. Pyyhi yli pursunnut liima pois. Peitä maalarinteipillä ja laita painoksi vaikka kasa kirjoja tai käytä puristimia. Anna liimauksen kuivua. Poista teipit ja pyyhi liiman jäänteet kostealla räsyllä huolellisesti pois.
6. Jos paikka on pöydän laidassa, tasoita sen reunat mattopuukolla. Hio paikka hienolla hiomapaperilla (240) ympäröivän alueen tasalle mutta varo kuluttamasta sen väriä puhki. Poista pöly. Mikäli kunnostettava pinta on epäsiisti, siklaa vanha lakka kokonaan pois ja hio pinta ensin karkealla (180), sitten hienommalla (240) hiomapaperilla.
7. Värjää paikatut kohdat. Varsinkin vaaleita puulajeja joutuu yleensä sävyttämään, sillä lakattu pinta kellastuu ajan kuluessa. Etsi oikea sävy koevärjäämällä irtonaisia viilunpaloja. Käytä valmista petsiä tai sekoita itse lasuuria väripigmentistä, pellavaöljystä ja tärpätistä. Voit kokeilla pienille alueille myös vesiväriä. Tuore paikka saattaa tarvita useamman kerroksen väriä. Jokaisen on annettava kuivua kunnolla. Muuten pinta alkaa hylkiä pintakäsittelyä ja koko operaatio pitää aloittaa alusta.
8. Onnistunut paikkaus ei juuri erotu. Halutessasi voit kuitenkin värjätä koko pinnan hieman ohennetulla petsillä. Mikäli se ei auta, petsaa pinta ohentamattomalla petsillä, jolloin värierot tasoittuvat. Mitä tummempi sävy, sitä enemmän se piilottaa. Lakkaa pinta lopuksi pariin kertaan.
9. 1930-luvun yöpöydän jalkaosa oli alun perin kromattu. Myöhemmin se oli ruostunut sekä maalattu pariin kertaan. Sitä ei enää voinut pelastaa, joten metallipinnat hiottiin tasaisiksi ja maalattiin sopivilla maalilla. Lisäksi oveen kiinnitettiin vedin kadonneen tilalle.

Lue lisää:

Kommentoi »