Viikon unelmakoti: tyttökoulusta muovautui avara loft perheelle
Sisustus
Viikon unelmakoti: tyttökoulusta muovautui avara loft perheelle
Mikä saa Helsinkiin juurtuneen perheen pakkaamaan tavaransa muuttoautoon ja suuntaamaan Turkuun? Tietenkin tyhjä tila, jonka muovaamiseen valoisaksi loftiksi perheen äiti sai vapaat kädet.
3.3.2017
 |
Avotakka
Asunnossa asuu suunnittelukonttori Lundénin tilasuunnittelija Susanne Lundén perheineen. Hän sai vapaat kädet muovata vanhasta sisäoppilaitoksesta mieleisensä kodin perheelleen. Susanne hallitsee myös ruuanlaiton, ja siksi ison pöydän ääressä on tilaa kaikille, kun suku ja ystävät kokoontuvat yhteen.
Huoneen korkeus ja valtavat ikkunat antavat tilalle huikeat mittasuhteet. Vaikka Susanne hehkuttaa korkeaa tilaa, hän muistuttaa, että kodin henki syntyy vasta siitä, että ympärillä on omat tärkeät tavarat ja muistot.
Keittiön Susanne on suunnitellut itse. Seinää koristavat Suomen elokuva-arkiston vanhat valaisimet.
Hammaslääkärin instrumenttikaappi on seurannut Susannea kodista toiseen. Kauniita esineitä ja astioita ei hänen mielestään kannata turhaan piilottaa katseelta.
Huoneistossa silmiinpistävintä on vaaleus, sillä kaikki pinnat ovat valkoisia. Rottinki on tulevan kevään ja kesän trendimateriaali.
Susanne on jakanut suuren tilan kotoisampiin yksikköihin kalusteryhmillä. Päätyyn puhkaistiin uusi ikkuna valon maksimoimiseksi.
Koruille ja kaunistautumiselle on omat paikkansa. Kenkälestit ja peili ovat kulkeutuneet kotiin Ranskasta.
Eteiseen Susanne toteutti haaveensa räätälöidystä säilytystilasta.Katosta lattiaan ulottuvat kaapit ovat  JJT-rakennuksen tekemät.
Erilaiset kynttilänjalat ovat yhdessä kaunis sommitelma. Yhdistele rohkeasti eri materiaaleja, värejä ja aikakausia. 
Lipputeema on sisustamisen klassikko. Apteekkarin lipasto on tilava säilytyspaikka ja kätevä pientavaralle, kunhan muistaa, minne mitäkin on laittanut.
Perheen tyttären huoneessa oleva vanha peili on ollut aikoinaan Café Ekbergissä Helsingissä.
Vanhempien sänky on parvella, josta on käynti terassille.
Terassille paistaa aurinko aamusta iltaan. Katos oli välttämätön hankinta.
Kunnostettu rakennus ryhdisti koko katukuvan. Yhdessä Rakennustoimisto Lundénin kanssa saneeratun Turun vanhan kristillisen sisäoppilaitoksen julkisivu on saanut suojelupäätöksen Museovirastolta, mikä vaikutti esimerkiksi värivalintoihin.
Suunnitteluvaiheessa luonnoksia syntyi valtavasti, ja koti rakentuikin ensin paperille. Työn kulku oli täsmälleen sama, kuin Susannen asiakkaiden kanssa. "Kun kaikki on kohdallaan, sen vain tietää", suunnittelija kertoo.
"Nyt tuntuu hyvältä olla Turussa lähellä perhettä ja sukulaisia. Täällä pienemmässä kaupungissa elämän tempo on erilainen kuin Helsingissä", Susanne sanoo.

Lue lisää: 

Kommentoi »